Kesäpäivä Haapsalussa

maanantai 25. maaliskuuta 2019
Joko teillä haaveillaan kesästä ja lomasta? Suunnitteletko jo tulevia lomamatkoja? Meille on viime vuosina muodostunut jo perinteeksi viettää vähintään viikko Pärnussa. Viime kesänä olimme perheen kanssa 10 päivää Virossa ja Latviassa. Suurin osa ajasta vietettiin Pärnussa, mutta teimme kahden yön reissun Latvian puolelle Riikaan sekä päiväreissun Haapsaluun.

Olin lukenut Haapsalusta muistaakseni Oi mutsi mutsi-blogista. Pieni kaupunki kuulosti juuri sopivalta päiväretkikohteelta meille. Pärnusta ajoi Haapsaluun noin 1,5 tuntia autolla. Tallinnasta Haapsaluun matkaa on suurin piirtein saman verran.  

Meidän Haapsalun käynnin pääkohteena oli Iloni Imedemaa. Virolaissyntyinen Ilon Wikland on kuvittanut Astrid Lingrenin kirjoja. Hänen tekemiänsä kuvituksia on Melukylän lapset, Veljeni Leijonamieli, Katto-Kassinen ja Mio poikani Mio kirjoissa. Wikland on kuvittanut myös muiden kirjailijoiden teoksia. Wiklandin on elänyt Haapsalussa ja hänen kuvituksissaan voi nähdä Haapsalusta tuttuja paikkoja.




Ilonin Ihmemaa sijaitsee kolmikerroksisessa talossa. Talossa on taidegalleria, elokuva- ja näyttelysali sekä leikkihuone. Kesällä auki on myös leikkipiha, jossa sai tehdä muun muassa jättisaippuakuplia ja kokeilla tarkkuusheittoa. Pihalta löytyy muun muassa käsityöpaja ja Matiaksen talo, jossa voi kokeilla puutöiden tekemistä.   








Ilon Wiklandin elämäntarina oli mielenkiintoinen, liikuttava ja ajatuksia herättävä. Ilonin kokemukset herättivät meidän perheessä hyviä keskusteluja. Minä en voinut lukea lapsille Wiklandin elämäntarinaa kyynelehtimättä.












Ilonin Ihmemaassa käynnin jälkeen meillä oli jo nälkä ja kävimme syömässä Herman Bistroo & Baar nimisessä paikassa. Kaikille löytyi syötävää ja bistro oli ihanan värikkäästi sisustettu. Syömisen jälkeen kävelimme Haapsalussa. Kävimme kaupoissa ja söimme jäätelöt. Ihania käsityökauppoja löytyi useampikin. 




Haapsalussa on osittain 1200-luvulta oleva Piispanlinna. Kiertelimme linnaa ja sen raunioita. Lapset viihtyivät linna puistossa olevalla leikkipaikalla.









Helteinen päivä sai meidät etsimään uimarannan. Pärnun pitkien rantojen jälkeen Haapsalun uimaranta oli pettymys. Minä vielä näin erään miehen käyvän pissalla pukukopissa. Niinpä lähdimme kotimatkalle kohti Pärnua. Vietimme kuitenkin mukavan päivän Haapsalussa. Nämä nähtävyydet olivat riittävät yhdelle helteiselle päivälle ja neljälle lapselle. Nähtävyyksiä jäi vielä näkemättä, joten ehkäpä palaamme vielä joskus Haapsaluun.


Oletko vieraillut Haapsalussa?

Mitä sinä haluaisit tehdä Haapsalussa? 


Olen listannut blogiin Meidän perheen menovinkit Pärnuun

Ps. Ilonin Ihmemaan innoittamana kävimme talvilomalla Tukholmassa Junibackenissa. Kirjoitin meidän käynnistä blogiin: Junibacken kannattiko siitä haaveilla monta vuotta?

10 kommenttia

  1. Mahtavaa kuulla näistä kohteista! En ollut tälläisestä ollenkaan tietoinen :)

    VastaaPoista
  2. Pieniä suunnitelmia kesälomalle on jo kieltämättä tullut tehtyä :D

    VastaaPoista
  3. Olipa kivoja vinkkejä :)
    Meillä olisi haaveissa laittaa terassi kunnolla kuntoon ja viettää aikaa siellä. Sitten Budapest ja etelänmatka elokuulle olisi haaveissa :)

    VastaaPoista
  4. En ole vieraillut, mutta teidän reissu kyllä kuulosti kivalta. Ihana ihmemaakin <3

    VastaaPoista
  5. En ole koskaan käynyt, täytyy pitää mielessä kesälomalla :)

    VastaaPoista

Instagram