Ekopaasto - ajatuksiani ennen paastoa

tiistai 5. maaliskuuta 2019



Muistan jo miten teini-ikäisenä ajatus paastosta ennen pääsiäistä kiehtoi minua. En ollut mitenkään erityisen uskonnollinen, mutta jokin paastossa ja etenkin ortodoksisessa pääsiäisessä kiehtoi ja kiinnosti. Ajatus paastosta jäi siis jo teini-iässä muhimaan jonnekin takaraivoon ja muutama vuosi sitten, kun kuulin ensimmäisen kerran Ekopaastosta innostuin ajatuksesta. Osallistuin ensimmäisen kerran Ekopaastoon toissa vuonna. Silloin jätin paaston ajaksi punaisen lihan pois ruokavaliostani. Viime vuonna jätin ruokavaliostani paaston ajaksi pois punaisen lihan, kanan ja kalan.




Suomen evankelis-luterisluterilainen kirkko on järjestänyt Ekopaastoa vuodesta 2012 alkaen. 
Kampanjassa innostetaan suomalaisia osallistumaan pääsiäispaastoon tavalla, joka auttaa myös hillitsemään ilmastonmuutosta. Vuosien aikana kampanjassa on painotettu erilaisia ympäristöteemoja kristillisestä näkökulmasta sekä luterilaista paastoperinnettä. Paasto alkaa laskiaisen jälkeisenä päivänä eli huomenna tuhkakeskiviikkona ja loppuu pääsiäiseen.




Tänä vuonna ajattelin keskittyä Ekopaastossa erityisesti paastoamiseen sosiaalisen median käytöstä. Täydelliseen somettomuuteen en ole lähdössä, mutta päämäärättömän somen selaamisen aion jättää kokonaan pois. Blogini ja Instagram-tilini päivittyvät myös paaston aikaan, mutta minä en aio viettää aikaa esimerkiksi Instagramia selaillen.

Myös lihansyöntiä aion vähentää paaston aikana ja valita useammin kasvisvaihtoehdon. Täydelliseen lihattomuuteen en ole tänä vuonna lähdössä. Viime syksyinen anemia on vielä sen verran hyvässä muistissa ja tilanne vielä osittain selvittämättä, niin en tällä kertaa jätä lihaa kokonaan pois ruokavaliostani. Jos anemiani ja ferritiini-arvoni kiinnostavat, niin olen kirjoittanut niistä blogiini. Anemiasta kirjoitin syksyllä ja tämän vuoden alussa kerroin siitä, miten pääsin mittauttamaan ferritiinin. Saatan muuttaa näitä oman paastoni sääntöjä paaston mittaan. En tosin ajatellut, että lähtisin lipsumaan säännöissä vaan päinvastoin ehkä tiukentamaan niitä.




Viime vuonna osallistuin paaston aikana Ekopaastoretriittiin Heponiemen hiljaisuuden keskuksessa. Voit käydä lukemassa Kokemuksistani Hiljaisuuden retriitistä. Retriitti oli mahtava kokemus ja juurikin retriitin innoittamana syntyi ajatus ottaa sosiaalisen median käytön rajoittaminen mukaan tämän vuoden paastotavoitteisiini. Pidin puhelimeni lentotilassa koko retriitin ajan. En siis voinut vastaanottaa viestejä, puheluita tai käyttää nettiä. Käytin puhelinta ainoastaan kamerana, kun kuvasin kaunista Heponiemen luontoa.

Tämän kirjoituksen kuvat ovat kuvia kasvisruuista vuoden takaiselta Ekopaastolta.


Lady of the Mess on kirjoittanut blogissaan Ekopaastosta useammankin kerran. Minäkin taisin lukea Ekopaastosta ensimmäisen kerran hänen blogistaan. Hänen tämän vuoden kirjoituksestaan tulee hyvin ilmi Ekopaaston idea. Kannattaa käydä lukemassa! Lady of the Messin Ekopaasto.


Oletko kuullut Ekopaastosta?
Oletko lähdössä mukaan Ekopaastoon?

Sinua saattaa kiinnostaa lukea

(Olin kuukauden syömättä punaista lihaa)

6 kommenttia

  1. Lady of the Mess on antanut aika vahvasti äänensä ekopaastolle ja siitä olenkin myös hänen blogistaan lukenut. Muistan tuon retriitin jossa olit.
    Hyvää paastoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi muuten ollakin, että olen lukenut Ekopaastosta ensimmäistä kertaa juuri Lady of the Mess blogista.
      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  2. sokeri, herkut ja liha jäävät minulla. Luulisin ainakin.

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että olet mukana tänäkin vuonna - ja kiitos linkityksestä :)
    Somepaasto muodossa tai toisessa on hieno kokemus - itse kokeilin sitä pari vuotta sitten ja se opetti minulle, että somessa voi hiljentää välillä muulloinkin kuin paaston aikana - ja että paaston avulla somessa tulee kyllä valikoivammaksi, kun huomaa, miten paljon enemmän aikaa sille muulle elämälle jää - ja miten paljon enemmän siitä muusta elämästä pystyy nauttimaan, kun ei koko ajan välillä vilkuile kännykkää tai läppäriä;)
    Tsemppiä sinulle ja meille kaikille paastoajille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tähän saakka kokeillut vain totaalipaastoja somesta, kun osallistuin viime vuonna kahteen hiljaisuuden retriittiin. Totaali somettomuus ei vain toimi arkielämässä. Lähes päivittäin saan esimerkiksi whatsappiin tärkeitä viestejä sekä omiin että hoitolapsiini liittyen. Tällainen osittainen somen käytön vähentäminen kyllä pitäisi onnistua.
      Hyvää paastonaikaa!

      Poista

Instagram