9 vuotta tyttöenergiaa meidän perheessä

torstai 21. maaliskuuta 2019
Meidän kolmas lapsemme on jo pitkään laskenut päiviä syntymäpäiväänsä. Aika on kulunut kuulemma hitaasti. Niin se kului myös yhdeksän vuotta sitten, kun odotimme kolmatta lasta syntyväksi. Minä jäin töistä sairauslomalle liitoskipujen ja supistelun vuoksi. Vauvaa odotettiin syntyväksi ennen laskettua päivää. Vauva syntyi melkein kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen.



Kahden vaalean ja sinisilmäisen pojan jälkeen saimme tumman ja ruskeasilmäisen tytön. Tytöltä on löytynyt omaa tahtoa pienestä pitäen. Myös oman tyylinsä hän löysi jo pienenä. Nyt tosin iän myötä pukeutuminen on muuttunut tylsemmäksi ja tavallisemmaksi. Kuosien ja vaatteiden yhdistely on nykyään maltillisempaa.





Tyttö on ollut aina läheinen erityisen läheinen 2,5 vuotta vanhemman isoveljensä kanssa. He ovat leikkineet yhdessä paljon muun muassa legoilla. Nykyään he pelaavat usein korista isoveljen huoneessa. Toinen isoveli on 4 vuotta ja yhden kuukauden vanhempi.




Kaikkien eniten tyttö leikkii pikkusiskonsa kanssa. Ikäeroa tytöillä on 3 vuotta ja 4 kuukautta. Tällä hetkellä Barbie-leikit ovat kaikkein mieluisimpia. Pikkusisko ihailee isosiskoaan suuresti.




Meidän 9-vuotias on päättäväinen ja välillä ankara itseään kohtaan. Hän opetteli itse lukemaan 4-vuotiaana, kun kaveritkin osasi. Tyttöä ei saanut auttaa. Hermostuessaan hänellä on kova ääni. Tunteenpurkaukset tapahtuvat kotona, ei julkisesti. Tyttö harrastaa jalkapalloa. Hänen joukkueellaan on kahdet treenit viikossa. Lisäksi hän käy futiksen taitotreeneissä kerran viikossa. Tyttöä kiinnostaisi myös voimistelu, sirkuskoulu tai vastaava. Hän on itse opetellut kärrynpyöriä ja käsillä seisomista.




Paljon onnea rakas!

Luota itseesi! Olet paras omana itsenäsi! Älä vertaile itseäsi muihin!

8 kommenttia

Instagram