Jouluaatto 2017

maanantai 25. joulukuuta 2017
Tuntuu, että koko syksy on menty kovilla kierroksilla. Paljon on ollut tekemistä ja menoja. Kalenteri on ollut täynnä ja välillä päällekkäiset menot ovat aiheuttaneet päänvaivaa ja logistiikkaongelmia. Usein on tuntunut, että ollaan koko ajan myöhässä ja tekemistä on enemmän kuin aikaa ja jaksamista. Onneksi meillä on ystäviä täällä Lahdessa ja monta kertaa olemme saaneet apua esimerkiksi lasten treenikuskauksissa.

Aatonaattona meillä oli vielä päivä täynnä ohjelmaa ja tekemistä. Onneksi kuitenkin mukavaa tekemistä! Jouluaattona oli jo rauhallista ja aikaa pysähtyä. Tosin pysähtyminen ja rauhoittuminen ei tullut lapsille mieleen. Sen verran jännittävää oli odottaa mahdollista joulupukin vierailua. Jouluaatto oli kyllä varsinaista tunteiden vuoristorataa. Tuntuu, että kaikki mahdolliset tunteet käytiin lävitse. Päällimmäisenä kuitenkin onni, ilo ja kiitollisuus.


 
 
Nyt joulupäivänä on rauhallista eikä ole pakko tehdä mitään. Kunnon yöunien jälkeen kaikki ovat levänneitä ja virkeitä sekä tietenkin onnellisia eilisistä lahjoista. Vielä kun oma pää ja kroppa osaisivat ottaa rennosti ja rauhoittua. Minä lomailen välipäivät. Joten eiköhän tässä ehdi laskeutua lomamoodiin. Nytkin kirjoitan tätä postausta sohvalla uudessa aamutakissa.
 
 

 
 
Jouluaaton Menu
 
Lime-inkivääri graavilohi (mies teki)
Kylmäsavulohi
Graavisiika
Mäti, smetana, punasipuli
Savulohiviettelys
Vihreä päärynäsalaatti
Uunipunajuuret sinihomejuustolla ja saksanpähkinöillä (salaatin päälle)
Kinkku
Lihapullat
Makaronilaatikko (lihaton)
Saaristolaisleipä (itsetehty)
Ruisleipä
Joululimppu
Suklaa-kirsikkaleipä
 
 


Aattoaamu alkoi perinteisesti riisipuurolla. Kinkkua maistettiin silloin ensimmäisen kerran. Lisäksi tarjolla oli juustoja, itsetehtyä siemennäkkäriä ja viikunahilloketta. Minä sain lahjaksi yhden hoitolapsen perheeltä muun muassa siemennäkkäriä, brie-juustoa ja viikunahilloketta. NAM! Siemennäkkäriä pitää joskus tehdä itsekin.  



 
 
Miten teidän joulu on sujunut?
Mitä herkkuja löytyy teidän joulupöydästä?
 
 
Rauhaisaa joulunaikaa!

14 kommenttia

  1. Oi ihania kalaisia nautintoja teidän jouluaatossanne! Mukavaa joulun jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihania joulumenu teillä😍 Vaikka nousi juuri ruokapöydästä tuli taas nälkä. Mukavaa joulun jatkoa ja lomaa!

    VastaaPoista
  3. Hyvältä kuulostaa teidänkin jouluaatto. Meillä oli ihana päivä, katseltiin leffoja, syötiin hyvin ja saunottiin...kunnon rentoilua!

    VastaaPoista
  4. Nam mitä herkkuja! Joulussa parasta on kyllä se rentoutuminen ja yhdessäolo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tullut herkuteltua! Ja vietettyä aikaa läheisten kanssa.

      Poista
  5. Kivasti olette nuo Clas Olssonin (?) adventtikynttilät saaneet pysymään "ajantasalla" - meillä on tullut niitä sittenkin poltettua sen verran vähän, että ovat edelleen ihan eripituisia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa Ikean kynttilät. Eikö näiden kuulukin olla eritasossa? Meillä vain etsittiin kynttiläalustaa melkein kolmanteen adventtiin saakka, joten aloitettiin vasta sitten kynttilöiden polttaminen. Se alkuperäinen alusta ei edes löytynyt, mutta mies sai tämän alustan joululahjaksi töistä.

      Poista
  6. Teillä on ollut upea Menu. Ihana kun nyt on ollut aika hieman rentoutua. Leppoisaa Tapaninpäivää Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menu oli onnistunut. Kaikille löytyi syötävää. Seuraavaksi voikin alkaa uutta vuotta suunnittelemaan...

      Poista
  7. Ihanat nuo Tapio astiat ja herkulliselta näyttää teidän joulu <3 Sydämellistä uutta vuotta Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapiot on saatu pääasiassa häälahjaksi. Välissä oli monta vuotta, että melkein inhosin astiastoa. Nyt taas tykkään! 
      Ihanaa loppu vuotta ja onnea uudelle vuodelle!

      Poista

Instagram