#viikonräpsy 47/52

perjantai 1. joulukuuta 2017
Viime viikonloppuna oli perinteiset myyjäiset ja lastenjuhlat lasten koululla. Menimme heti, kun ovet aukesivat ja lähdimme pois vasta, kun myyjäiset olivat jo loppuneet. Meillä oli miehen kanssa viimeinen myyntivuoro ekaluokan myyntipöytään sekä piparipajaan.


Ennen omia myyntivuoroja ehdimme lasten kanssa käydä onkimassa, seikkailuradalla, peliluolassa, kasvissosekeitolla, Wieniläiskahvilassa, ostoksilla eriluokkien ja ulkopuolisten myyjien myyntipöydissä, oppilasnäyttelyssä ja nukketeatterissa.

Jotenkin tämä joulun lähestyminen on yllättänyt tänä(kin) vuonna. Joulu lähestyy hurjaa vauhtia eikä mitään ole oikein tehty tai edes suunniteltu joulua varten.  Ensin ajattelin, että on ihan liian aikaista ja nyt yhtä-äkkiä onkin jo joulukuu! Tänään aion illalla siivouksen jälkeen kaivaa joululaatikon esiin ja kurkata, mitä koristeita meillä onkaan.

#viikonräpsy on postaussarja, jossa julkaisen joka viikko yhden kännykkäkuvan viikon varrelta.

11 kommenttia

  1. Joulu yllättää minut ihan joka ikinen vuosi. Ensin on tosiaan niin, että joulu tuntuu ihan liian kaukaiselta. Sitten se on yhtäkkiä ihan nenän edessä, enkä ole tehnyt mitään. Hups :D Sikäli en olekaan jouluihminen, kun inhoan sitä edessä olevaa paniikkia ja mylläkkää kaiken kanssa...

    Mukavaa viikonloppua ja ekaa adventtia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tapana ensin ottaa rennosti ja sitten alkaa tehdä ihan aivan paljon aivan liian tiukalla aikataululla. Voisiko tänä vuonna olla toisin?!

      Poista
  2. Tänä vuonna minä olen käynyt tosi hitaalla, ei ole lahjoja edes äidille valmiina.
    Ihanaa joulukuun ensimmäistä iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei koskaan ole mitään lahjoja näin aikaisin valmiina. Ehkä pitäisikin olla, ettei tulisi paniikkia...

      Poista
  3. Niin toivon, että tulee se aika kun lapsilla on omat joulumenot ja voidaan miehen kanssa matkustaa muualle jouluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Tuollaisesta en olekaan ymmärtänyt unelmoida! Saan varmasti matkia unelmaasi! Me vietimme yhden joulun koko perhe Espanjassa. Yksi parhaita jouluja, vaikka ei ollenkaan perinteisen.

      Poista
  4. Joulu taitaa yllättää meidät kaikki ihan joka vuosi :) Itselläni on tapana itsenäisyyspäivänä leipoa joulupipapeita. Välttämättä en ehdi niitä silloin koristelemaan kyllä. Yhtään lahjaa en ole vielä ostanut - ai, niin paitsi koiralle jouluisen puruluun.
    Joulumyyjäisiin en ole vielä ehtinyt mutta huomenna menen perinteisiin Loviin Wanhan Ajan joulukoteihin. Toinen mahdollisuus vierailla niissä on viikon kuluttua - suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tapana ollut tehdä piparkakkutalo itsenäisyyspäivänä. Kiitos joulukotivinkistä! Olisi ihana käydä. Meillä on kuitenkin nämä viikonloput jo täynnä ohjelmaa. Turnaus Kouvolassa, pikkujoulut Tampereella ja ristiäiset Heinolassa.

      Poista
  5. En ole siis ainoa, jonka lähestyvä joulu yllätti! Hyvää ensimmäistä adventtia ja rentoa joulunodotusta!

    VastaaPoista
  6. Joulumyyjäiset on kyllä kivoja! :) Meillä oli torstaina työpaikalla myös myyjäiset ja niissä on aina niin ihana jouluinen tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmänkin olisi voinut myyjäisissä käydä, mutta onneksi edes yksissä. :)

      Poista

Instagram