perjantai 18. joulukuuta 2020
Luukku 18: Täydellinen joulu
Tämä blogikirjoitus on osa Kaksplus blogiverkoston joulukalenteria.
Jouluun liittyy stressiä toiveiden ja odotusten muodossa. Tänä vuonna korona tuo vielä oman lisänsä. Epävarmuutta, ahdistusta ja pelkoa on varmasti enemmän kuin yleensä. Some saattaa luoda monille paineita sekä epärealistisia odotuksia täydellisen joulun suhteen. Tiedän, että kauniiden ja tunnelmallisten instagramkuvien taustalla on tavallinen elämä ja arki kodin sotkuineen, kiukkuineen sekä riittämättömyyden tunteineen. Silti sitä tulee välillä sorruttua vertaamaan omaa arkea kauniisiin somekuviin.
Minä ainakin kaipaan tänä poikkeuksellisena vuonna rentoa ja rauhallista joulua enemmän kuin aiemmin. Sukulaisia ja ystäviä on tullut nähtyä normaalia vähemmän tänä vuonna. Meillä sukulaisten kanssa yhdessä vietetty joulu vaihtuu jouluun oman perheen kanssa. Pikku hiljaa olen koittanut hyväksyä sen, että tänä vuonna ei kokoonnuta yhteen hyvän ruuan ja hauskojen juttujen ääreen isolla porukalla.
Vinkkejä täydelliseen jouluun
Lahjat ovat iloinen asia, joista ei tarvitse ottaa paineita. Tärkeää on ajatus, ei kallis lahja.
Mieti etukäteen mitä teet ja keiden kanssa. Joulu on kuitenkin vain muutama päivä ja kaikkea ei ehdi yhtenä jouluna. Ainakin ennen koronaa osa ihmisistä tuntui viettävän paljon aikaa autossa ajellen sukulaisilta toisille.
Tämän kirjoituksen kuvat olen ottanut joulukuussa aamukävelyillä. Luonto, kävely ja syvään hengittäminen rauhoittavat ja laskevat kierroksia ainakin minulla.
Poikkeaako teillä joulu tänä vuonna aiemmista jouluista?
Rauhallista ja rentoa joulunaikaa!
Kaksplus blogiverkoston joulukalenterin luukku aukesi eilen Nyytin matkassa-blogissa . Aiheena oli vauvan joulumenu.
sunnuntai 8. joulukuuta 2019
Kaksplussan blogiverkoston joulukalenteri: Tonttukalenteri eli Elf on the shelf
Tänä vuonna joulukuun ensimmäisenä päivänä meidän keittiönpöydältä löytyi lappu, jossa oli viesti tontulta. Siinä luki kaunokirjoituksella:
Joulukuun aikana Tonttu on löytynyt ulkoa jäätyneenä.
Hän on löytynyt sohvan takaa kakalta.
Leivontapäivänä tonttu löytyi keittiöstä tekemästä "lumienkeliä" jauhojen seasta.
Eilen tonttu oli joutunut taas pulaan. Meillä on mietitty onko Frozenin Elsa paha, vai yrittikö hän auttaa Tonttua. Olemme päätyneet jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Legoista on mietitty, ovatko he pahiksia vai hyviksiä. Sitä emme vielä tiedä, kuka laittoi Tontun tonttuvankilaaan. Omat lapseni ja hoitolapseni pääsevät seuraamaan Tontun touhuja täällä meillä. Muiden on mahdollista seurata meidän tonttukalenteria Instagramissa. Joka aamu aukeaa uusi luukku Instastooriesin puolella tililläni Minnakil. Olen tallentanut kalenterin myös kohokohtiin, josta Tonttukalenterin näkee alusta alkaen. Tervetuloa mukaan seuraamaan Tontun touhuja! Mitä kaikkea ehtiikään vielä tapahtua ennen jouluaattoa!
sunnuntai 7. huhtikuuta 2019
Lapin tunnelmaa keskellä Helsinkiä
Hotellin vessasta löytyi ihanan tuoksuiset käsisaippua ja käsivoide. Vessassa käynti oli ihana päättää käsien pesuun ja rasvaukseen Männyn tuoksuisilla Rento käsisaippualla ja -käsivoiteella. Näissäkin näkyy hotellin viimeistelty tyyli. Pullojen etiketit on hotellille suunnitellut.
Esittelykierroksen jälkeen pääsimme maistelemaan Lapin makuja coctail-palojen muodossa. Ne veivätkin kielen mennessään. Vai miltä kuulostaa kuusenkerkkäfruitie, kangasrousku ja kaskinauris, poro, lohi tai hilla ja suolakaramelli. Kaikki ainakin maistui taivaalliselta!
Sviitistä löytyi kattoterassi, josta pääsee ihailemaan kaupunkimaisemaa. Muidenkin huoneiden ikkunoista oli kaunis kaupunkinäkymä ja ranskalaisiaparvekkeitakin joistain huoneista löytyy.
Minä sain lisäksi sisustusinspiraation. Haluan saada makuuhuoneeseemme hotellitunnelmaa. Nythän sitä ei ole sisustettu oikein mitenkään. Lauantai päivän vietinkin miehen kanssa etsien meille sopivaa sängynpäätyä sekä netistä että kaupoista. Ehkä seuraavat tunnelmalliset makuuhuonekuvat täällä blogissa ovatkin meiltä kotoa. Tai sitten varaamme hotellihuoneen Lapland hotels Bulevardista.
sunnuntai 20. tammikuuta 2019
Esittelyssä goodiebag
Vietimme joulukuussa Kaksplusblogiverkoston bloggaajien kanssa pikkujouluja Lempäälän Ideaparkissa ja Tampereella. Joulukuussa kirjoitin pikkujouluista, joissa pääsimme mm. high heels-tanssitunnille ja Naimaan.
Hauskojen muistojen lisäksi pikkujouluista oli kotiin viemisenä runsas ja laadukas goodiebag. On aina ihanan jännittävää, kun pääsee kurkistamaan goodiebagiin. Sisältö ei ole vielä koskaan ollut pettymys, eikä se ollut sitä tälläkään kerralla.
Ensimmäisenä kassista tuli vastaan ihana tuoksu. Epäilin heti, että kassista löytyy jotain ihanaa Lushilta. Minun kassistani löytyi Big Buffy kuoriva vartolovoide, Milky Bar saippua, Floating Island kylpysula ja Cloak Of Invisibility kylpyöljy. Joskus Lushin tuotteet ovat liian voimakastuoksuisia minun makuuni, mutta Big Buffy ja Milky Bar olivat ihanan miedon ja miellyttävän tuoksuisia. Olen saanut viettää ylellisiä suihku- ja käsienpesuhetkiä. Kylpysulan ja kylpyöljyn annoin kylpyammeen omistavalle ystävälleni.
Medisoftin tuotteet ovat tuttuja jo aiemmista goodiebageistä. Ainoastaan käsihuuhde oli minulle uusi tuote. Mielellään en käsihuuhdetta kotona käytä, mutta uhkakin vatsataudista saa minut pullosta käsihuuhdetta pumppaamaan. Medisoftin käsihuuhde sopii onneksi myös herkälle iholle. Vartalovoidetta, käsivoidetta ja pesunestettä käytämme koko perhe.
Hieman nostalginen olo valtasi minut, kun löysin goodiebagistä Dermosilin shampoon ja hoitoaineen. En ole vuosiin käyttänyt Dermosilin tuotteita. Ollessani aiemmin töissä sairaalassa kahvihuoneen pöydälle ilmestyi säännöllisin väliajoin Dermosilin kuvasto. Aina siitä löytyi jotain tilattavaa! Tuotteissa on hinta-laatusuhde kohdallaan. Ehkä nyt olisi jo aika vuosien tauon jälkeen tehdä Dermosil-tilaus. Edellisestä on aikaa varmasti jo yli 10 vuotta! Nyt testaamani shampoo ja hoitoaine ovat miellyttävän tuoksuisia ja jättävät hiukset silkkisen tuntuiseksi.
Kassista löytyi tuttu ja hyväksi havaittu tuote eli Airamin termospullo. Kerran teet reppuun kaataneena arvostan termospulloissa sitä, että nesteet pysyvät pullon sisällä vaikka pullon kääntäisi ylösalaisin. Tämä Airamin malli on juuri sellainen. Tällainen pieni pullo on kätevä antaa myös lapsille mukaan turnausmatkalle. Meillä on pojilla usein mukana pelireissuilla Pasta Snack Pot. Kuppiin lisätään vain kuuma vesi ja kohta on pieni pasta-ateria valmis. Tämä termosmuki on sopivankokoinen pelireissulle mukaan otettavaksi. Ei tarvitse poikien aina vain leipää pupeltaa pelien välissä.
Namituvan sydämenmuotoiset rakkaus salmiakit hävisivät nopeasti kupista joulun aikaan. Samoin Enkelin eväspussin piparikaramellit. En edes kuvia ehtinyt ottaa. Etenkin salmiakit saivat kehuja monilta aikuisvierailta.
Oliko tuttuja tuotteita?
Mikä on sinun suosikkisi?
lauantai 22. joulukuuta 2018
Ideaparkista Omenan kautta Naimaan eli Kaksplussan blogiverkoston pikkujoulut
Taas lähti hetkeksi parikymmentä vuotta iästä pois, kun Tampereelle matkustin. Taika ei ole pelkästään Tampereessa, vaikka ihana kaupunki onkin. Meillä oli nimittäin jo perinteeksi muodostuneet Kaksplus blogiverkoston pikkujoulut Tampereella.
![]() |
Tanssitunnin jälkeen maistuikin jo Lempäälän Subwayn tarjoamat subit ja Olvin sponsoroimat juomat. Suosikkini oli koivunmahlan ja mintun makuinen alkoholiton juoma. Istuskelimme meille varatun kokoustilan sohvilla, vaihdoimme kuulumisia ja tutustuimme toisiimme taas paremmin. Goodipackien lisäksi meille oli järjestetty arvontoja. Onnetar ei minua suosinut, mutta onnekkaat voittivat lahjakortin Ballot-vaateliikkeeseen, lippuja TiTi-Nallen taloon, kauratyynypehmolelun Lifeltä, Luin Livingin tuotteita ja Pentik-lahjakortin.
Illalla siirryimme taksilla ja autoilla Tampereelle. Meidän Tampereella yöpyvien yöpaikka oli Omena-hotelli, jolla olikin loistava sijainti illan menopaikkojen keskellä. Toiselta puolen haimme hampurilaiset, jotka nautimme hotellihuoneessa ja toiselta puolen löytyi yökerho Naima. Edellisestä käynnistäni yökerhossa onkin jo vierähtänyt aikaa. Tampereen Naima-baariin mennään hissillä ja sieltä on hienot näköalat. Kelpasi istuskella ulos katsellen, musiikkia kuunnellen ja siemailla samalla kuohuviiniä.
Aamiainen ei kuulu Omena-hotelliin, mutta vierestä löytyi Cafe Siilinkari, jossa oli tarjolla maukas buffet-aamiainen. Linja-autoasemakin löytyi lyhyen kävelymatkan päästä kotimatkaa varten. Rautatieasema olisi ollut myös lähellä.
Onneksi en enää ole parikymmentä vuotta nuorempi. Silloin olisi ehkä tullut juhlittua vieläkin pidempään ja raskaammalla kädellä. Nyt oli hauskaa loppuun saakka ja mukavaa oli myös seuraavana päivänä. Vaikka kyllä minä päiväunet kotona iltapäivällä nukuin.
Kiitos yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistivat meidän pikkujoulut!
Pirkanmaan tanssiopisto | Subway Lempäälä Ideapark | Ideapark | Omena-hotellit | Naima | Olvi | Blue House Oy | Medi Soft | Airam | Lush | Namitupa | Dermosil | Luin Living | Ti-Ti Nallen koti | Ballot | Life | Juhlahumua
lauantai 23. joulukuuta 2017
Pikapyrähdys pikkujouluihin Tampereelle
Joulukuun puolivälissä juhlimme Kaksplus-blogiverkoston pikkujouluja Tampereella. Ensin näytti siltä, ettei tänä vuonna ole ollenkaan pikkujouluja, mutta onneksi Yhtä kuin-blogin Jane otti ohjat käsiinsä ja järjesti meille pikkujoulut.
Ilta alkoi Koskikeskuksen Vilassa. Minä (oikeanpuoleinen kuva) ja Sängyn alla-blogin Petra menimme hieman ennen muita Vilaan ja meidät stailattiin. Meille kaikille esiteltiin vaatteita ja saimme apua vaatteiden ja oikeiden kokojen etsimisessä. Tarjolla oli kuohuvaa ja pientä naposteltavaa. Ostoksista sai 15%:n alennuksen. Minä en oikein tuntenut oloani kotoisaksi näissä minulle valituissa vaatteissa. Niinpä päädyin ostamaan tästä asukokonaisuudesta vain vaaleanpunaisen topin. Muuten löysin kyllä ostamista. Vaaleanpunaisen topin lisäksi ostin pitkän viininpunaisen neuletakin. Ostoskassiini päätyi myös samanlainen valkoinen jakku ja mustat tekonahkahousut, kuin Petralla on päällään alla olevassa kuvassa. Jälkeenpäin jäin haikailemaan noiden minulla jalassa olevien housujen perään. Niitä ei valitettavasti löytynyt Lahden myymälästä eikä netistä. Tuota kimonoakaan en Lahdesta löytänyt. Nyt mietin, että olisiko minulla kuitenkin tarvetta kimonolle.
Shoppailun jälkeen olikin jo nälkä. Meille oli varattu pöytä Inez tapas barista. Me otimme 20 euron yllätysmenun. Alkumaljojen jälkeen saimme jokainen oman pienen lautasen ja sitten pöytään kannettiin isoissa astioissa ainakin oliiveja, patonkia, aiolia, sieniä, juustoa, punajuuria, salaattia, salamia, lihaa, kanaa ja bataattiranskalaisia. Ruoka oli maukasta ja sitä oli riittävästi. Tätä paikkaa voi ehdottomasti suositella! Jälkiruuaksi saimme chilileivokset jäätelön kanssa.
Goodiepack oli mielestäni oikein onnistunut. Martinexin leivontasetti on jo ollut käytössä, kun leivoimme lasten kanssa muumipiparkakkutalon. Kuvaa voi käydä
Oppi & Ilo // Papu // Martinex // Design by Ilona // Gloria // XZ // Lapin Maria
Lush // Inez // Earth Control // KATOKO // Cloetta // VILA // Mandragora