Kohtaaminen WeeGeellä

keskiviikko 25. marraskuuta 2020



Kävin viime viikolla Espoossa tapaamassa ystävääni ja hänen lastaan, jonka kummi olen. Meillä oli muutama tunti aikaa ja vietimme ajan Tapiolassa näyttelykeskus WeeGeellä, joka on museoiden, näyttelyiden ja tapahtumien keskus. WeeGee toimii Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa entisessä Weiling&Göösin kirjapainotalossa. Näin korona-aikana WeeGee tuntui hyvältä paikalta tapaamiselle. Turvavälit oli helppo säilyttää avarien tilojen ansiosta ja WeeGeellä oli maskipakko. Tapaamisemme tosin tapahtui ennen kuin Uudellamaalla siirryttiin leviämisvaiheeseen. Tällä hetkellä en Uudellemaalle matkustaisi, nyt pyörin lähinnä kotona ja töissä. Toivottavasti koronatilanne helpottaisi pian ja saisimme elää taas vapaammin. 

Aloitimme kierroksen yläkerrasta, jossa sijaitsee Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä. Minä olin lelumuseosta vähintään yhtä innoissani kuin kunmityttöni. Oli mukava löytää tuttuja leluja vitriineistä, joissa esiteltiin leluja eri vuosikymmeniltä. 





Erityisen tarkkaan tutkin vitriiniä, jossa oli Barbeja. Lapsena leikin paljon Barbeilla. Minulla oli muun muissa kuvassa näkyvä Barbie, jonka vaaleanpunaisen mekon tähdet loistivat pimeässä. Minulla oli myös Tahiti sarjan Barbie ja Skipper. Heillä oli pitkät hiukset ja uimapuvut. Tarkkasilmäiset Barbie-tuntijat saattavat nämä kaksi Barbieta alla olevasta kuvasta löytää.





Minulla oli tuollainen punainen View-Master, joilla katseltiin kolmiulotteisia kuvia noista pyöreistä kiekoista.
  
 



Legot olivat myös yksi lempileluistani. Näitä Fabuland-sarjan eläimiä meiltä löytyy vieläkin. Omat lapseni eivät ole innostuneet näistä ollenkaan samalla tavalla kuin minä. 




Tällainen apinakin minulla oli, mutta pienemmässä koossa. Mikähän apinani nimi mahtoikaan olla?




Lelumuseon lisäksi WeeGeestä löytyy EMMA - Espoon modernin taiteen museo, KAMU - Espoon kaupunginmuseo ja Suomen Kellomuseo. Lisäksi löytyy museokauppa EMMA Shop sekä ravintola Lumière WeeGee. Pihalta löytyy arkkitehti Matti Suurosen suunnittelema Futuro-talo, joka on auki yleisölle toukokuusta syyskuuhun. Museoiden lisäksi WeeGeessä on Studio Suuronen, jossa on vaihtelevia näyttelyitä. 

Alla olevassa peiliselfiessä näkyy taustalla Eeva-Leena Eklundin töitä. 




Söimme lounasta Lumière ravintolassa. Valitsin kalapunajuuripihvinannoksen, johon kuului bataattilohkoja, kastiketta, herneitä ja salaattia. Lounas tarjoiltiin tällaisista kupeista. Valittavana oli muistaakseni pari muutakin lounasvaihtoehtoa.





Sateisena päivänä oli mukavaa ja kätevää, että nämä kaikki museot ja näyttelyt sijaisevat saman katon alla. Tämä postaus meni Lelumuseon esittelyksi. Nykytaiteenmuseon puolella oli vaikuttavia teoksia. Kuvaaminen jäi vähemmälle, koska keskityin taidekokemukseen.






Onko Weegee sinulle tuttu paikka? 

10 kommenttia

  1. Ihania lapsuuden leluja vilahti kuvissa. Minä en leikkinyt barbeilla, mutta siskollani oli aika mittava barbi-kokoelma ja muista sellaisen upean hääbarbien, jonka puku olikin pussi, johon koko barbin sai laitettua. Minulla oli itkevä nukke, jonka nimi oli Andrea Dooria (en tiedä mistä tuon nimen keksin) :)
    Ihanaa keskiviikkoa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollain kaverillani oli tuo sama hääbarbie. Itkevä nukke kuulostaa hienolta! Hieno nimikin hänellä ollut! Minulla oli vain tavallinen vauvanukke, Johanna.

      Poista
  2. Itse luin aluksi otsikon "Weeceellä" ja pohdin, että mistähän tämä postaus oikein kertookaan :D

    VastaaPoista
  3. olen käynyt tuolla lelumuseossa, se oli kyllä hieno :)

    https://neljanaamukahvi.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva olisi käydä omien lasten kanssa lelumuseossa.

      Poista
  4. Apina on nimeltään Monchhichi. ��

    VastaaPoista
  5. Mun fabuland on lahjoitettu aikanaan vastaanottokotiin :/ Mä niin olisin halunnut ne omille lapsilleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti leluista on ollut paljon iloa vastaanottokodissa.

      Poista

Instagram