Viikon kohokohdat joltain viikolta

perjantai 14. elokuuta 2020

Nämä minun viikkoraportit ovat olleet epämääräisellä tauolla. En oikein tiedä monta viikkoa on jäänyt välistä ja onko edes jäänyt? Blogger, jossa tätä blogia kännykällä kirjoitan uudistui ja en vielä ole tätä täysin omaksi tuntenut. Tästä tuli luultavasti parempi ja helpompi käyttää, mutta tämä vaatii pientä totuttelua. Totuttelua ja uutta on muutenkin edessä. Neljäs ja nuorin lapsemme aloitti tällä viikolla koulun. Onneksi koulut päästiin aloittamaan normaalisti. Lastemme koulussa uudet ekaluokkalaiset kävelevät silkkiportista koko koulun ja vanhempien katsoessa ja taputtaessa. Hyvää ja turvallista lukuvuotta kaikille koululaisille!



Viikon podcast

Minä en ole juurikaan podcast-jaksoja kuunnellut. Mieluummin valitsen kuunneltavaksi jonkin äänikirjan. Instagramin kautta löysin esteettömästä matkailusta bloggaavan Sanna Kalmarin Palmusema-blogin sekä Sanna Kalmarin ja Anni Kyröläisen Invaterassi-podcastin. Sanna ja Anni mainostavat podcastiaan kesän vammaisimpana podcastina. Jaksoissa siemaillaan viiniä ja puhutaan vammaisuudesta hauskasti ja mielenkiintoisesti. Jaksoja kuunnellessa olen viihtymisen lisäksi löytänyt paljon uusia näkökulmia ja ajatusmaailmani on toivottavasti avartunut. 


 

Viikon ohjelma


Seuraamme miehen kanssa norjalaista 6-osaista Irtiotto oravanpyörästä- ohjelmaa. Ohjelma tulee torstaisin Yle Teemalta ja jaksoista viisi löytyy jo Yle Areenasta. Norjalainen lapsiperhe muuttaa vuodeksi Lofooteille. Siri ja Jørn haluavat elää kahden pienen poikansa kanssa vuoden mahdollisimman omavaraisesti ilman aikatauluja, naapureita ja sähköä. Minulla ei ole minkäänlaisia erätaitoja, tuskin osaisin edes nuotiota sytyttää. Ehkä juuri siksi on ollut mielenkiintoista seurata, miten perhe kalastaa, metsästää, teurastaa ja rakentaa asumuksia itse kaatamistaan puista. Maisemat Lofooteilla ovat upeat. Ohjelma ei ole helpottanut Lappi/Jäämeri/Pohjois-Norja kuumettani.





Viikon kirja


Inni on prostituoitu ja narkomaani. Hänen elämänsä päättyy julmasti heti kirjan alussa. Kirjassa tapahtumia ja maailmaa katsotaan kuolleen naisen näkökulmasta. Sara Strindbergin Rakkauden Antarktis on hurja, mutta käsittämättömän kauniisti ja runollisesti kirjoitettu. Häkellyttävä on, miten huumeista, prostituutiosta ja paloittelusurmasta voi kirjoittaa näin upeasti ja kauniisti! Luin kirjan E-kirjana kännykältä, vaikka en yleensä ikinä lue mitään E-kirjana. Tämä vain oli PAKKO lukea!  




Viikon ruoka


Ihan mikä tahansa jonkun muun tekemä ruoka. Kuvassa tosin ei ole mikä tahansa ruoka vaan perjantain lounas Lahden satamassa Kokka Bistro & Barissa. Söin hietakampelaa katkarapuhollandaise kastikkeessa, parsalla ja tilliperunalla. 






Aurinkoista viikonloppua! 


8 kommenttia

  1. Kiva vinkki tuo Lofootit-ohjelma! Olen käynyt siellä ja tykästyin kovasti. Seuraan mielelläni Lofootteihin liittyviä asioita.

    VastaaPoista
  2. Vaikka ja mitä on taas ehtinyt tapahtua sinulle. Tsemppiä teidänkin lapsille koulutielle <3
    Ihanaa viikonloppua Minna!

    VastaaPoista
  3. Teillä on kyllä ollut niin mahtavaa menoa ja meininkiä :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kun vinkkasit tuosta Lofootti-ohjelmasta. Pitkään olen jo miettinyt, että sinne pitäisi päästä käymään. Ehkä ensi vuonna. Sinun/teillä on ollut ihan kivasti kaikenlaista ohjelmaa viikonvarrella. Ihana tapa aloittaa koulu tuollaisen "kunniakujan" kautta. Olisipa minun aikana ollut tuollaista.
    Kivaa uutta viikkao Minna :)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa mukavalta viikolta :). Ja vitsit miten hyvältä tuo kampela näyttää!

    VastaaPoista
  6. Pitääkin tutustua tohon Lofootit ohjelmaan tarkemmin, se on kyllä kohde jossa haluaisin jossain vaiheessa käydä. Tuo ruokakuva sai kyllä täällä mahan kurnimaan tehokkaasti :D

    VastaaPoista

Instagram