Uskaltaako ulkomaille matkustaa - Vinkit Tallinnaan

torstai 16. heinäkuuta 2020
Matka saatu: Tallink Silja Oy ja VisitTallinn

Kesäkuun viimeisenä päivänä Suomeen oli luvattu ennätyksellisiä sateita, mutta sisälläni kupli ja aurinko paistoi. Luvassa oli ensimmäinen ulkomaanmatka sen jälkeen, kun korona sulki rajat. Korona aiheuttikin oman jännityksensä matkalle. Alkuun pohdin pitkään, että uskallanko edes lähteä koko risteilylle. Lopulta päätin lähteä matkalle käsidesi laukussa ja kädet taskussa vältellen koskettelemasta kaiteita ja ovenkahvoja.




Matkasin Tallinnaan 11-tunnin päiväristeilylle Victoria I:llä. Laivalla noudatettiin koronarajoituksia. Käsidesiä oli hyvin saatavilla ja kaiteita tunnuttiin pyyhkivän koko ajan. Ruuhkaa syntyy  ja turvavälit saattavat unohtua ihmisiltä lähinnä laivasta poistuttaessa, mutta kun malttaa odottaa noin 10-15 minuuttia saa poistua rauhassa laivalta. Laivoille otettiin koronarajoitusten takia vähemmän ihmisiä kuin normaalisti.
Victoria I seilaa normaalisti Tallinna-Tukholma välillä, mutta tämä poikkeuksellinen kesä on tuonut muutoksia risteilyohjelmiin. Tänä kesänä Victoria I tekee näitä päiväristeilyjä Tallinnaan sekä yhden erikoististeilyn Saarenmaalle. Silja Serenade risteilee Helsinki Riia (Latvia) väliä ja Baltic Queen tekee päivä Maarianhaminassa risteilyjä Helsingistä. Eli sinun ei tarvitse edes poistua Suomesta risteilemään lähtiessä, jos ulkomaanmatkailu ei juuri nyt kiinnosta. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa erilaisiin risteily- ja matkavaihtoehtoihin Tallink Silja Oy:n nettisivuilla.

Aloitimme risteilyn Grade Buffet-aamiaisella. Maukkaan aamiaisen lisäksi saatavilla oli käsidesiä ja kertakäyttöhanskoja. Buffetin ottimia vaihdetaan normaalia useammin ja henkilökunta puhdistaa koneita ja kosketuspintoja säännöllisesti. Linjastojen yläpuolelle on lisäksi rakenettu "roiskesuojat". Laivan ravintoloihin otettiin normaalia vähemmän ihmisiä, joten väljyyttä oli totuttua enemmän.




Silja Linen laivoilla lasten leikkipaikat ovat avoinna ja leikkitiloja on laajennettu laivojen kokousosastoille. Victoria I:llä varsinainen leikkipaikka oli vielä kesäkuussa kiinni, mutta discosta oli tehty leikkipaikka lapsille. Pallomeret ovat kiinni kaikilla laivoilla hygieniasyistä.




Paluumatkalla ruokailimme Grill House-ravintolassa. Oli ihana pysähtyä tapahtumien täyteisen päivän jälkeen nauttimaan rauhassa kolmen ruokalajin illallisesta.





Tallinna


Tallinnassa meillä oli ohjelmassa vuosi sitten avattu kansainvälinen valokuvataiteen museo Fotografiska. Fotografiska sijaitsee trendikkäällä Telliskiven alueella. Museon jälkeen meillä olikin hetki aikaa tutustua rosoisen kauniiseen ja mielenkiintoiseen Telliskiven alueeseen. Yksi tuliainenkin tarttui mukaan, kun ostin macrame amppelin Home Art-liikkeestä.

Fotografiska


Fotografiska sijaitsee vanhassa, remontoidussa rakennuksessa. Alakerran avarassa tilassa on museokauppa ja kahvila. Museokaupasta ostin itselleni tarravihkon tuliaiseksi. Kaikkea muutakin ihanaa olisi ollut tarjolla. Museokaupat on ihania!

Toisessa kerroksessa on tälle hetkellä Bryan Adamsin näyttely. Ei siis suinkaan näyttely laulaja Bryan Adamsista vaan hänen ottamistaan upeista ja koskettavista valokuvista. Kuinka moni tiesi, että hän on myös taitava valokuvaaja? Näyttelyssä oli kodittomia, sodan runtelemia ja julkisuudesta tuttuja ihmisiä.


Valokuvat: Bryan Adams, Fotografiska

Seuraavassa kerroksessa oli useamman valokuvaajan näyttelyt. Tom of Finland - The Darkroom, Lina Iris Viktor - The Dark Testament ja Sebastião Salgado - Gold. Erityisen koskettava ja ahdistavakin oli Salgadon Gold.

Kierros Fotografiskassa oli hyvä päättää ylimmän kerroksen ravintolaan. Niin paljon tuli nähtyä ja koettua, että pieni pysähtyminen oli paikallaan. Ravintoan kattoterassilla istuskelisi mielellään aurinkoisena päivänä kaikkea kokemaansa ja näkemäänsä sulatellen. Tällä kertaa olimme sateen takia sisätiloissa.




Nudist winery


Telliskivessä meille oli järjestetty tutustuminen ja viininmaistelu Nudist wineryyn.




Saimme maistaa muun muassa raperperista, karviaisista ja vadelmista valmistettuja kuohujuomia. Raperperista valmistettu kuohujuoma Rabarbra kuuluu nykyään myös Alkon tilausvalikoimaan. Kaikkia tuotteita voi maistella ja ostaa mukaan Telliskivessä sijaitsevasta Nudist winerysta. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka!




Minun ei ollut tarkoitus ostaa tuliaisia päiväristeilyltä. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin nähdessäni laivan hyvät alennusprosentit. Lapset saivat T-paidat ja karkkeja. Mies sai kuohuviiniä. Itselleni ostin kosmetiikkaa.


Oletko käynyt laivalla tänä kesänä?

Onko suunnitelmissa lähteä risteilemään? 





10 kommenttia

  1. Jätämme tänä kesänä väliin. Jos asuisimme etelä-Suomessa niin tilanne saattaisi olla erilainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin jää oman perheen perinteinen Pärnun matka ja muutkin risteilyt välistä.

      Poista
  2. Aah ... Rabarbra - yhden Tallinnan matkan olen tehnyt melkein vaan ostaakseni tätä.
    Nyt tänä kesänä kävimme juuri risteillen Maarianhaminassa ja onneksi silläkin reitillä oli tätä myytävänä Taxfreessä, täydentyi taas varastot kotona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua harmittaa, kun en ymmärtänyt ostaa Rabarbraa kotiin. Karviaisjuomakin kiinnosti. Iski valinnanvaikeus, niin en ostanut mitään.

      Poista
  3. Me oltiin Riikan risteilyllä muutama viikko sitten :) Oli mukava reissu.

    VastaaPoista
  4. Taidan jättää tänä vuonna ristelyt väliin. Katsotaan ensi vuonna uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ensi vuonna pääsee taas risteilemään ja liikkumaan vapaammin!

      Poista
  5. Mietin risteilyjä vielä alku kesästä, mutta lopulta tulin siihen tulokseen että koska en pääosin muutenkaan pidä risteilystä niin miksi ihmeessä tekisin sitä nytkään. Kaipuu reissuun on kova, mutta keväällä tehty päätös matkailla kotimaassa pitää ja sillä on menty nyt tämän kesän reissuja ajatellen ja hotellit buukattuna :)

    VastaaPoista

Instagram