Miksi valitsemme steinerkoulun myös yläluokilla

keskiviikko 16. tammikuuta 2019
Kolme vanhinta lastamme ovat käyneet esikoulun steinerpäiväkodissa. Eskarista he ovat siirtyneet kukin vuorollaan steinerkouluun. Olen kirjoittanut aiemmin siitä, Miksi valitsimme steinerkoulun? Nyt lapsemme ovat olleet jo useamman vuoden steinerkoulussa. Lapset ovat oppineet paljon uusia asioita ja taitoja, samoin me vanhemmat.


Kuva Pixabay

Steinerkoulussa on sama opettaja ensimmäisestä luokasta kahdeksannen luokan loppuun. Joissain aineissa, esimerkiksi kielissä on eri opettajia jo heti ensimmäiseltä luokalta alkaen. Kyllä, kirjoitin kielissä. Steinerkoulussa ensimmäisellä luokalla alkaa kaksi vierasta kieltä, englanti ja saksa. Kolmas vieras kieli alkaa kuudennella luokalla. Yhdeksännellä luokalla alkaa aineenopettajavaihe eli luokka saa opettajan sijaan luokanvalvojan. Luokka pysyy silloinkin samana. Minusta on hyvä, että luokalla on pitkään sama opettaja. Opettaja oppii tuntemaan oppilaansa. Murrosiän kuohuissa tuttu opettaja osaa arvioida mikä käytös kuuluu normaaliin murrosikään ja mikä kertoo mahdollisesti ongelmista, joihin pitää puuttua.

Tykkään myös siitä, että luokka pysyy samana vuodesta toiseen. Oppilaat oppivat tuntemaan toisensa ja yhteisiä muistoja on pitkältä ajalta. Osa on tutustunut toisiinsa jo päiväkodissa. Kun sama luokka on vuosia yhdessä, saattavat jotkut luokkakaverit myös ärsyttää. Sitä on pakko opetella tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Niinhän se on elämässäkin. Aina ei voi valita esimerkiksi työkavereitaan. Heidänkin kanssaan on tultava toimeen ja toimittava yhdessä.

Myös oppilaiden vanhemmat ehtivät tutustua toisiinsa kouluvuosien varrella. Minä ainakin tiedän keiden kanssa lapseni viettää aikaa ja monien lasten vanhempien yhteystiedot löytyvätkin puhelimestani. Ja jos yhteystietoja ei minulla jo ole, tiedän mistä ne löydän.  Kun vanhempien kanssa tiedämme ja tunnemme toisemme, on helpompi ottaa yhteyttä myös ikävimmissä asioissa ja selvittää yhdessä mahdollisia ongelmia. Kokemukseni on, että steinerkoulussa on yhteisöllisyyttä enemmän kuin peruskouluissa. Vanhempainiltojakin on useammin. Samoin talkoita ja tapahtumia.

Kuva Pixabay

Peruskoulussa olisi mahdollista hakea seitsemännellä luokalla ainakin kuvataiteen, käsityön, liikunnan, luonnontieteen ja matematiikan, luovan työskentelyn, musiikin tai viestintätaidon painotettuun opetukseen. Minä en aio näitä vaihtoehtoja lapsilleni mainostaa. Ne eivät ole vaihtoehtoja meidän lapsillemme. Me vanhemmat olemme päättäneet, että Steinerkoulua käydään ainakin yhdeksännen luokan loppuun. Miksei myös lukionkin loppuun. Lapsemme voivat käydä koulua samassa rakennuksessa ensimmäisestä luokasta lukion loppuun. Onkin ollut hienoa huomata, miten jo ekaluokkalaiset tietävät yläluokkalaisia nimeltä. Ihanaa yhteisöllisyyttä ja kyläkoulumeininkiä suuressa kaupungissa.

Steinerkoululle tyypillistä on muun muassa tekemällä oppiminen. Opetuksessa käytetään taideaineita, joiden käytöllä onkin nykytutkimuksen mukaan suuri merkitys aivojen kehitykselle ja koko ihmisen kasvulle. Kaunokirjoitusta ei ole lopetettu steinerkouluissa. Oppisisällöt ja opetusmenetelmät on suunniteltu niin, että ne tukevat kunkin ikäkauden kehitysvaihetta. Luokan yhteiset näytelmät opettavat esiintymistä ja ilmaisua. Eurytmia taas on Steinerkoulujen ikioma oppiaine. Jo alaluokilla retkeillään ja leireillään. Retkillä ja leirikouluissa opitaan, koetaan yhteisiä elämyksiä ja harjoitellaan sosiaalisia taitoja. Steinerkoulussa rytmillä on suuri merkitys. Yksittäisellä oppitunnilla, koulupäivässä ja kouluvuodessa huomioidaan tasapaino kuuntelemisen ja tekemisen välillä. Vanhempien tiivis osallistuminen koulun ja lasten elämään on oleellinen osa koulun toimintaa. Yhteisöllisyys syntyy vanhempien, lasten ja opettajien sekä koulun muun henkilökunnan osallistumisesta ja yhteisen hyvän eteen ponnistelemisesta.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta ensimmäisen steinerpedagogisen koulun perustamisesta.

Ps. Steinerkouluun on mahdollista hakea milloin vain. Vapaita oppilaspaikkoja voi kysyä suoraan kouluista.


 
 

12 kommenttia

  1. Mulle Steinerkoulu ei ole oikeastaan muutoin kuin nimenä tuttu. Tosin siitä taisi jossain nyt tuhkarokkotapausten kohdalla olla mainintaa, että Steinerkouluissa (ja varmaankin myös päiväkodeissa) rokotuskattavuus on melko alhainen, koska sekin kai jotenkin siihen ideologiaan kuuluu..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Steinerkoulussa opetetaan samat asiat kuin peruskoulussa ja lukiossa. Sen määrittää jo laki. Siellä ei opeteta mitään rokotusten vastaista. Sama kouluterveydenhuoltokin kuin peruskoulussa. Toki oppilaiksi voi tulla rokotusvastaisten ihmisten lapsia, mutta niin varmasti myös peruskouluun. Itse muistan hämärästi lukeneni mainitsemastasi tuhkarokkotapauksesta. En edes muista missäpäin se tapahtui.

      Poista
  2. Olipa hyvin kirjoitettu. Saanko linkata tämän yksille vanhemmille?

    VastaaPoista
  3. Riippuu niin paljon koulusta ja vanhemmista kumpi koulu on paras lapselle. Meillä esikoinen oli tarkoitus aloittaa Steinerkoulussa mutta tutustumisen jälkeen mieleni muuttui ja tyttö aloitti tavallisessa koulussa. Nykyään tavallisessa koulussa voi valita myös eri painottuvia yläkouluja. Esimerkiksi juuri matikkaluokkaa tai kieltenluokkaa yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä sopii yhdelle lapselle ja perheelle ei sovi toisille ollenkaan. Onneksi on vaihtoehtoja.
      Olinkin luetellut tuossa yhdessä kappaleessa kaikki painotukset, joihin ensi syksyn seiskaluokkalaiset voivat Lahden peruskouluissa hakea. Steinerissa tällaista ei ole. Valinnaisaineita on valittavana muistaakseni vitoselta alkaen steinerkoulussakin.

      Poista
  4. Me mietimme jossain vaiheessa, että olisiko Steinerkoulu hyvä meidän pojalle, juurikin siitä syystä, että siellä opitaan paljon tekemällä. Muuten ideologia on vähän vieras minulle.
    Mukava oli kuulla koulusta lisää. Itse olen onnekas siinä, että sain olla saman luokan kanssa 3-9 luokat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpa saanut olla pitkään saman luokan kanssa. Minulla ei ala-asteella ollut kahta vuotta pidempään sama luokka tai opettaja.

      Poista
  5. Minulla on hyvin kapea kokemus steineristä (olen siis ollut aikuisena muutaman kuukauden töissä steinerkoulussa; oma pohjani on julkisen koululaitoksen varassa), oman kokemukseni pohjalta olen miettinyt:

    Se oma ope. On aivan mahtava juttu, samoin kuin samana säilyvä luokka - paitsi jos kohdalle sattuu ope, jonka kanssa ei kertakaikkiaan synkkaa. Ihan yhtä lailla lapsilla kuin aikuisillakin on ihmisiä, joiden kanssa ei vain tule toimeen, ja joilta ei pysty täydellä potentiaalilla oppia ottamaan vastaan. En epäile opettajien pedagogista kykyä ylittää tämä, mutta epäilen lapsen kykyjä ottaa opetusta vastaan...
    Jos opettajan ja lapsen kemiat kohtaavat ja jos luokka toimii hyvin yhteen (mikä on sentään varsin todennäköistä) tilannehan on aivan huippu! Jos ei, tilanne on sietämätön.
    Meillä ihan kunnallisissakin kouluissa pyritään muuten nykyään tähän pitkään jatkumoon: jos nyt ei aivan samaan luokkaan ja täsmälleen samaan opettajaan, niin kuitenkin siihen että kaikki ikäluokat ovat samassa rakennuksessa ja mahdollisuuksien mukaan myös samoina luokkakokonaisuuksina.

    Toinen mitä pohdiskelin oman muutaman kuukauden kokemukseni pohjalta:
    jos lapsi on kovin tiedonhaluinen ja akateemisesti suuntautunut, ei steiner ole hänen paikkansa. Esikoiselleni steiner olisi ollut kertakaikkisen väärä vaihtoehto: hänen oppimisensa on aivan pienstä asti ollut hyvin akateemista, kirjojen kautta tulevaa. Steinerin monikanavainen, ensisijaisesti taidekokemusten kautta tuleva oppiminen olisi latistanut hänet kokonaan (ei sillä, etteikö pienestä taidepläjäyksestä olisi ollut hänelle hyötyä...).
    Kahden nuoremman kohdalla ainakin alakoulussa steiner olisi voinut toimiakin, ja jonkin verran käytin alaluokilla heidän kanssaan lyhyellä työjaksolla oppimiani asioita.

    Se, mikä itselläni tökki silloin ja tökkii edelleen, on steineriläinen maailmankatsomus, joka ei omaani istu.
    Ja sitten myös se, että joskus rudolfin aikoina tämähän on ollut kertakaikkisen hieno ja mullistava näkemys lapsesta ja oppimisesta, mutta se valitettavasti ei ole elänyt nykypäivässä mukana. Hetkittäin (ainakin siinä koulussa ja luokassa jossa olin) oli tunne, että ollaan melkein sata vuotta ajasta jäljessä.
    Lehtoripuolisoni puolestaan on sitä mieltä että opiskelutekniikoissa on steineristä tulevilla puutteita.

    Se mitä erityisesti arvostan, on yhteisöllisyys, sekä ihmiskuvan kokonaisvaltaisuus - oppimisen tukeminen monikanavaisesti. Sopii erityisesti lapsille, jotka hahmottavat maailmaa auditiivisesti tai liikunnallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas vertaan steinerkouluun omia kokemuksiani peruskoulusta. Omat peruskouluvuoteni sijoittuvat 80-90-luvuille ja niistä ajoista on varmasti paljon muutosta tapahtunut. Toisaalta steinerkoulukin on muuttunut. Muun muassa oppikirjoja on joissain aineissa jo ekaluokalla. Isommilla useissakin aineissa. Rudolf Steiner on eläessään tutkinut monen alan asioita ja tehnyt niistä johtopäätöksiä. Ei tule nyt yhtään esimerkkiä mieleen, vaikka kävin jokunen vuosi sitten Espoon Emmassa katsomassa Steiner-näyttelyn. Näitä asioita ei kuitenkaan opeteta sellaisenaan koulussa.
      Oli muuten hauska huomata, että peruskoulun uusi opetussuunnitelma kuulosti kovin tutulta. Siellä oli useita asioita, joita steinerkouluissa on jo toteutettu pitkään.

      Poista
  6. Itselle ei ajankohtainen ajatella vielä hetkeen tällaisia, mutta varmasti riippuu paljon lapsesta että millainen koulu hänelle sopii parhaiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja myös vanhemmista. Jos vanhemmat eivät arvosta opettajan ja koulun työtä ja toimintatapoja, niin kuinka lapsikaan niitä arvostaisi.

      Poista

Instagram