keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Aarrekartta ja bullet journal vuodelle 2019

Olen kuullut aarrekartasta aiemminkin, mutta vasta muutama päivä sitten tein elämäni ensimmäisen aarrekartan. Tuttu joogaopettaja Auli järjesti Aarrekartta-iltapäivän. Ensin joogasimme tunnin verran, sitten Auli kertoi aarrekartan tekemisestä. Meille oli varattu iso kasa lehtiä, A3 kartonkeja, liimaa, saksia, teetä ja kahvia sekä pientä purtavaa. Aika kulu nopeasti lehtiä selaillen ja ystävien kanssa jutellen samalla kun teimme omia aarrekarttojamme.

Aarrekartta, unelmakartta tai luova visualisointi on menetelmä, joka auttaa selkiyttämään ja toteuttamaan unelmia. Aarrekartan tekeminen tekee toiveista ja visioista konkreettisempia. Aarrekartan tekemisen ideana on tiedostaa sitä mitä ihmisellä jo on ja mitä hän tulevaisuudelta haluaa. Minä olen nähnyt aarrekarttoja vain isoina julisteina, mutta sen voi toteuttaa myös postikorttikokoisena taskuversiona. Aarrekartan tutkiminen päivittäin auttaa muistamaan unelmat, jolloin niitä kohti on helpompi kulkea. Siksi kartta pitääkin laittaa sellaiselle paikalle, josta sen näkee usein. Minä laitoin oman karttani vaatehuoneen seinälle.




Yllä olevassa kuvassa on vielä osittain keskeneräinen aarrekarttani. Kotona selailin vielä muutamaa lehteä ja löysin useampiakin asioita aarrekarttaani lisättäväksi.

Aarrekartta ei ole ainoa asia, jonka avulla olen ajatellut ensi vuotta, suunnitellut tekemisiäni ja järjestänyt ajatuksiani. Joulun jälkeen olen aloittanut kaksikin bullet journalia. Periaatteessa yksikin riittäisi; mutta halusin blogiasioille oman kirjan. Bullet journal eli bujo on kalenterin, tehtävälistojen ja päiväkirjan yhdistelmä. Se tehdään tyhjään kirjaan tai vihkoon, joten jokainen voi itse päättää kuinka monta sivua millekin asialle tulee. Ennen kuin aloitin oman bujon selailin pinterestistä ja instagramista kuvia ihmisten bujo sivuista. Alla olevan kuvan pistekirjat olen ostanut Suomalaisesta kirjakaupasta (vasemmanpuoleinen ovh. 14,95€) ja Flying Tiger Copenhagenista (oikeanpuoleinen, n. 7€). Itse tykkään nimenomaan käyttää näitä pistesivuisia kirjoja. En käytä viivotinta ja pisteet helpottavat suorien viivojen vetämistä ja suoraan kirjoittamista.



Alla olevassa kuvassa on viikkonäkymä eli kalenterisivu tammikuun ensimmäiselle viikolle. Bullet journalin sivuja voi koristella esimerkiksi piirtämällä, tarroilla tai teipeillä. Itse en ole vielä omaa tyyliäni löytänyt. Alkuinnostuksessa varmasti kokeilen kaikenlaista. Nämä kuvat piirsin sapluunoilla, jotka tulivat Tigerista ostamani kalenterintuunaussetin mukana.




Tälle aukeamalle kirjoitan luetut ja kuunnellut kirjat. Vasemmalle puolelle kännykkään kirjoitan kuuntelemani kirjat. Kirjahyllyyn piirrän kirjoja, joiden selkämyksiin kirjoitan luettujen kirjojen nimet. Minä en ole näitäkään ideoita itse keksinyt, vaan löysin ne joululoman lempisovelluksestani pinterestistä.

Oletko sinä kuullut aarrekartasta ja bullet journalista?
Oletko tehnyt aarrekartan tai bullet journalin?


Hyödyllisiä linkkejä:
Kalenterimania Facebook-ryhmä

18 kommenttia:

  1. Kivan näköiset bujot ja aarrekartta. Mulla oli bujo kokeilussa reilu vuosi sitten, mutta alkuinnostuksen jälkeen totesin, ettei se sittenkään ollut mun juttu. Halusin palata tavalliseen valmiiseen kalenteriin sen helppouden takia. Aarrekartta mulla toimii Pinterestin puolella, johon tallennan mieluisia ja ajankohtaisia kuvia :) Voisi kyllä vaikka printata sen paperiversioksikin vaatekaapin oveen, jolloin se olisi joka päivä silmien edessä.

    Ihanaa alkanutta vuotta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saa nähdä kauan mun innostus kestää. Kannattaa tulostaa paperiversio aarrekartasta. Ainakin mulla toimisi sellainen paremmin kuin pelkkä pinterest.
      Ihanaa vuotta 2019 myös sinulle! ❤

      Poista
  2. Olen molemmista kuullut, mutta en ole itse testannut kumpaistakaan. Tuo aarrekartta olisi kyllä mielenkiintoinen kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan aarrekarttaa. Itsehän vasta omani tein, mutta aiemmin karttoja tehneet ystäväni suosittelivat lämpimästi.

      Poista
  3. Hei, jee, hauska sattuma, että aarrekartta "puhuttelee" meitä samaan aikaan!:) Tällä kertaa mä innostuin vielä enemmän kuin ensimmäistä kertaa karttaa tehdessäni, ei oikein mahdu taskuun.;D
    Bullet journal kuulostaa tosi kivalle, mutta epäilen, että aikani ei riitä alkuinnostusta pidemmälle. Lukupäiväkirjaa pidin muistaakseni jostain 90-luvun lopulta 10 vuotta eteenpäin, ihan vain ruutuvihkoon kirjasin lukemani kirjat ja pienet arviot niistä. Lasten syntymän jälkeen lukeminen väheni ja sitä myöten päiväkirjanpitokin unohtui. Sen voisin aloittaa uudelleen, eli jatkaa siihen vanhaan, jossa on vielä tilaa!:)

    Onnea ja iloa uudelle vuodelle Minna!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olitkin tehnyt hienon ja jäsennellyn aarrekartan! Minä luin viime vuonna enemmän kuin edellisenä vuonna. Harmittavasti jäi osa kirjoista kirjoittamatts ylös. Tänä vuonna olen tarkempi! Ja aion lähteä suorittamaan aikuisten lukudiplomia.

      Ihanaa alkanutta vuotta!

      Poista
  4. Mulla ei oo bujoa tai aarrekartta. Tosin pidän kirjaa monesta asiasta Exceliin tai ihan paperille, mikä myös selkiyttää ajatuksia. Aarrekartan teko voisi tosin olla kivaa, kun tuntuu, että välillä on omien tavoitteiden kanssa ihan hukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei jotenkin toimi exel- tai muut sähköiset listat. Pitää kirjoittaa käsin.

      Poista
  5. Me tehtiin viimeisessä tiimipalaverissa unelmakartat. Se oli jokseenkin ihana ajatus kun samaan aikaan oli ytneuvottelut ja kaikkihan jo tiesi että uusi alku odottaa 😊 bujoilu kiinnostaa mut toistaiseksi oon vaan väritelly kalentereita 😄 ihana vuoden aloitus toi unelmakartta 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana alku vuodelle tuo jooga + aarrekartta. Sen takia jäi tärkeä lukupiirikin välistä.

      Poista
  6. Bujon pitäminen ei multa onnistu, perinteisemmällä kalenterillä mennään, mutta tuo aarrekartan tekeminen kiehtoo kyllä. Vähän sitä olinkin jo luonnostellut, että nyt pitäisi vaan leikellä ja liimailla. Jännä nähdä sitten vuoden päästä, miten aarteiden on käynyt... :) Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kun aarrekarttaa tekemään! Paljon olen niistä hyvää kuullut!
      Hyvää alkanutta vuotta!

      Poista
  7. Minäkin tein nyt vuodenvaihteessa ensimmäistä kertaa unelmakartan :) Askartelun sijaan tein sen Facebook ryhmästä saadun ohjeen mukaan Canvalla ja käytin pääasiassa omia valokuviani. Näin sen voi laittaa läppärin ja kännykän taustakuvaksi, jolloin sitä tulee katseltua monta kertaa päivässä! Hyvää alkanutta vuotta ja toivottavasti unelmamme käyvät toteen <3

    Virpi

    https://kaunismaessa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä tuo omista kuvistakin tekeminen. Kännykästä unelmakartan ainakin näkisi usein.
      Onnellista vuotta 2019 sinullekin!

      Poista
  8. Näitä on niin ihana seurata. Mun sisko kanssa tehny tällästä ja vitsi kun se osaa piirtää niin hyvin, mun omista tulis kyllä varmaan kauheita. Mä olen muutaman kerran tehny unelmakartan ja yhesti kiitollisuus kartan. Pitäs ihan tehdä tälle vuodelle joku kartta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei bullet journalia tehdessä tarvitse piirtää. Koristella voi vaikka tarroilla ja teipeillä.

      Poista
  9. Hei Minna! Olipa hauska eksyä blogiisi juuri kun itse mietiskelen aarrekartan tekoa :) Bujoilun aloitin pari vuotta sitten, mutta totesin lopulta sen olevan mulle liian aikaa vievää puuhaa. Olin melkein helpottunut, kun aloitin marraskuussa uuden kalenterin, johon tietyt asiat on painettu valmiiksi, mutta on kuitenkin tarpeeksi tilaa muillekin jutuille. Seuraavaksi siis aarrekartan parin :) Mukavaa alkanutta vuotta ja monia toteutuvia unelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vasta parin viikon kokemus bukoilusta. Saa nähdä miten pitkään innostusta riittää. Aion raportoida asiasta tänne blogiin.
      Onnea tälle vuodelle ja aarrekartta inspiraatiota!

      Poista