Olin ajatellut, että viimeisellä työviikolla järjestelemme yhdessä lasten kanssa leluja. Visiossani olisimme heittäneet rikkinäiset lelut roskiin ja laittaneet turhia leluja kiertoon. Ajattelin, että lapset olisivat mielellään pesseet leluja. Päiväuniaikaan olisin ehtinyt pesemään vaikka yhden ikkunan. Arvatkaa miten kävi?




Sää oli helteinen koko viikon. Kävin hoitolasten kanssa maauimalassa ja pihassa oli kahluuallas. Kävimme retkellä kauempana olevassa puistossa ja lähipuistossa tapaamassa aiemmin lopettanutta hoitolasta. Iltaisin kävin suppaamassa. Koko perheen kanssa uimme ja saunoimme Herrasmannin leirintäalueella. Näiden lisäksi oli vielä treenikuljetuksia iltaisin. Entä se siivous?




Ehkä arvaatkin, että skippasimme siivouksen ja lähinnä vain sotkimme ja annoinne pyykkivuoren kasvaa. Töiden suhteen en himmaillut, vaan jatkoin loppuun asti aivan, kun työt perhepäivähoitajana eivät loppuisikaan.

Viimeisenä työpäivänä minulla oli pieni aarteenetsintä hoitolapsille. Hoitolasten vanhemmat vuorostaan yllättivät minut kesken työpäivän musiikkiesityksellä. Takapihallamme soitettiin Apulannan Valo pimeyksien reunoilla viululla.

Hieman oli tyhjä olo, kun vanhemmat hakivat lapsensa hoidosta viimeisen kerran. En tiedä, mitä olisin osannut tehdä ellei minulla olisi ollut kampaajaa varattuna heti työpäivän jälkeen. Sen verran olin ilmeisesti tunnekuohun vallassa, että en meinannut löytää näkyvällä paikalla Lahden keskustassa olevaa kampaamoa.

Viikonloppu meni tytön futisturnauksessa, supatessa ja Herrasmannin leirintäalueella saunoessa ja uidessa. Sunnuntaina talo hiljeni, kun kolme lastamme lähtivät äitini kyydissä Keski-Suomeen. Kotiin jäi minun ja mieheni lisäksi 12-vuotias, joka ei halunnut jättää treenejään väliin.

Haaveilin perhepäivähoitajan työstä jo poikien ollessa pieniä vuonna 2008. Sain silloin kuitenkin vakituisen työpaikan keskussairaalasta sairaanhoitajana, joten palasin hoitovapaalta töihin poikien ollessa 3v ja 1,4v.  Ehdin olla töissä vuoden ennen kolmatta äitiyslomaa ja hoitovapaata. Kolmannen lapsen jälkeen olin töissä vain pari kuukautta ennen neljännen lapsen syntymää.



Viihdyin kotona ja paluu kolmivuorotyöhön sairaalaan ei houkutellut neljännen lapsen syntymän jälkeen. Neljännen lapsen ollessa 2-vuotias minulla oli aina välillä kaksi lasta muutaman tunnin hoidossa. Meidän nuorimmat olivat vastavuoroisesti näiden kahden lapsen äidillä hoidossa. Muutaman kuukauden jatkoimme onnkstuneesti näitä vaihtareita. Sitten toiselle äidille tuli ajankohtaiseksi ajatella paluuta töihin. Minä taas en halunnut palata omaan työpaikkaani. Mieleen tuli yhä useammin vanha haave työstä perhepäivähoitajana.

Samaan aikaan meillä oli iso remontti vesivahingon takia ja kotimme oli myös myynnissä. Pohdinnan ja yhteisten neuvottelujen päätteeksi tämä toinen perhe palkkasi minut yksityiseksi hoitajaksi lapsilleen. Aloitin työt tammikuussa 2016. Vuotta myöhemmin muutimme nykyiseen kotiimme ja aloitin työni yksityisenä perhepäivähoitajana. Ryhmässä aloitti myös uusi lapsi. Näiden vuosien aikana minulla on ollut ilo saada hoitaa seitsemää lasta kuudesta eri perheestä.




Jo vuosi sitten mietin perhepäivähoitajana lopettamista. Punnitsin plussia ja miinuksia. Ehdin jo ilmoittaa lopettamispäätöksestäni perheille, kun tulinkin toisiin ajatuksiin ja päätin jatkaa vielä ainakin vuoden. Nyt tuo vuosi tuli täyteen ja ihan oikeasti lopetan perhepäivähoitajana.

Miksi lopetan?

Haluan, että koti olisi pelkästään koti. Ei työpaikka eikä lasten hoitopaikka. Yksityisenä perhepäivähoitajana toimiminen on yksinäistä. Minulla ei ole työyhteisöä. Tämä kevät oli koronan takia yksinäisempi kuin koskaan, sillä emme käyneet kerhoissa tai nähneet muita perhepäivähoitajia lapsineen. Työpäivät voivat venyä pitkiksi. Työt alkaa, kun ensimmäinen lapsi tulee ja loppuvat, kun viimeinen lähtee. 9 tuntia on tässä työssä lyhyt päivä. Minulla oli huono-omatunto jos minä tai joku perheestämme sairastuimme ja hoitolapset eivät voineet tulla hoitoon. Minulla ei ollut tarjota varahoitoa hoitolapsille. Toki vanhemmat tiesivät asian hoitopaikan vastaanottaessaan. Omien arkivapaiden pitäminen oli hankalaa. Muutaman kerran kehtasin pyytää vapaata omien menojen vuoksi ja aina se myös järjestyi.

Eilen oli haikea päivä. Hoidossa lopetti lapsi, joka on ollut minulla hoidossa alusta asti. Eli toinen niistä syksyn 2015 "hoitovaihtarilapsista". Myös toinen hoidossa lopettanut ehti olla useamman vuoden. Koko perheemme on saanut tutustua hoitolapsiin näiden vuosien aikana. Samalla hoitolapset ovat tutustuneet meihin ja tulleet myös läheisiksi. Oli ihana kuulla eilen, miten omat koululaiset innostuivat muistelemaan myös aiemmin lopettaneita lapsia.


Hoitolapsia muisteltiin muun muassa musiikin kautta:

"A lauloi Poppalooraa"
"Me laitettiin aina Macarena soimaan jos B ei halunnut herätä päikkäreiltä"
"C lauloi vessassa: Ikuinen lappu, takapenkil jatkuu"

Musiikkimuisteloihin lapset virittyivät todennäköisesti siksi, että minä sain yllätykseksi kesken viimeisen työpäivän takapihalle musiikkiesityksen. Saimme nauttia yhdessä hoitolasten ja yhden lapsen äidin kanssa viululla soitetusta Apulannan Valo pimeyksien reunoilla-biisistä. Myös mies keskeytti etätyönsä ja tuli ulos musiikkia kuuntelemaan.





Kiitollisena lopetan työni perhepäivähoitajana. Hengähdän hetken ja mietin, mitä seuraavaksi.

Sairaanhoitajan työ on muuttunut varmasti paljon kymmenessä vuodessa! 

Tämän kirjoituksen kuvat olen ottanut minun ja hoitolasten lounaista. Kuvissa on

1. Perunamuusi, härkiskäristys, puolukkahillo, porkkanat
2. Riisi, kanawok, salaatti
3. Linssikasvissosekeitto, raejuusto, ruisleipäkrutongit

Erilaiset pastakastikkeet ovat usein nopeita valmistaa. Tällaisia "pikaruokia" on muun muassa tonnikalakastike. Lisäksi ainakin minun omat lapseni ja hoitolapseni uskaltavat maistaa heille vieraita ruoka-aineita paremmin kuin ne tarjoaa tutun pastan kanssa. Esimerkiksi punajuuripastasta on tullut yllättävä menestys. Se vielä värjää kielenkin hauskasti liilaksi.




Hoitolapseni osallistuvat varsin harvoin ruuanlaittoon. Joskus he ovat esimerkiksi pilkkoneet nakkeja. Yleensä valmistelen ruokia aamulla ennen kuin kaikki lapset ovat paikalla. Joskus teen esivalmisteluja edellisenä päivänä lasten ollessa päiväunilla. Meillä on viikko-ohjelmassa leivontapäivä tiistaisin ja silloin lapset ovat päässeet mukaan mittaamaan, sekoittamaan ja leipomaan. Leivontapäivinä olemme tehneet muun muassa sämpylöitä, pullia, siemennäkkäriä, banaanileipää ja pitsaa.





Minkälaisia ruokia meillä sitten syödään? Tässä muutamia esimerkki viikkoja viime vuoden puolelta ja tältä vuodelta. Aika monella viikolla olen tarjonnut linssikasvissosekeittoa. Se on ollut mieleinen ruoka kaikille hoitolapsilleni ja ruokaan saa laitettua monenlaisia kasviksia. Porkkana ja bataatti ovat suosikkeja ja usein keiton pääraaka-aineena. Leipää meillä saa joka ruualla. Lounaalla leipää saa yleensä ruuan jälkeen, jos haluaa. Keittojen kanssa tarjoan leipää yhtä-aikaa lämpimän ruuan kanssa.


Ruokalista

Sinua saattaisi myös kiinnostaa:

Milloin sä menet oikeisiin töihin?
- Perhepäivähoitajien usein kuultu kysymys.

Olen jo vuosia käynyt hoitoryhmäni kanssa metsässä lähes joka viikko. Elokuussa otin käyttöön säännöllisen viikkorytmin, jossa olemme menneet metsäretkelle joka keskiviikko säästä riippumatta.

Meidän viikkorytmi

Alkuun meillä oli metsässä mukana pienet eväät ja vesipullot. Ilmojen kylmetessä meillä oli välillä mukana lämmintä mehua. Nyt olemme retkeilleet ilman eväitä. Keväällä varmasti palaamme taas eväskäytäntöön, ainakin välillä.



Lapset viihtyvät metsässä. Metsäretki on heille yksi viikon kohokohdista. Erilaisten majojen rakentaminen on mieleistä, samoin kaatuneiden puiden päällä kiipeily. Majoja ja kaatuneita puita riittääkin meidän lähimetsässä, jonne pääsemme kävellen. Lasten motoriset taidot kehittyvät kuin huomaamatta.



Metsässä retkeillessämme olemme samalla seuranneet myös vuodenaikojen vaihtumista. Elokuussa matkalla metsään kerättiin kukkia. Takiaispallot kiinnostivat lapsia syksyllä. Niitä kerättiin ja niistä tehtiin "jättiläispiikkipallo". Erilaisia sieniä on ihmetelty. Muutaman kerran on päästy lumestakin nauttimaan.

Yleensä lapset keksivät metsässä itse leikit. Välillä olemme ottaneet yhteisleikkejä. Joskus olemme harjoitelleet esimerkiksi laskemista siten, että pyydän etsimään vaikkapa seitsemän käpyä. Kirjaimia olemme tehneet kävyistä ja kepeistä.




Metsän hyvää tekevästä vaikutuksesta on kirjoitettu paljonkin. Pulssi ja verenpaine laskevat kun metsässä oleskellaan. Metsä rauhoittaa, lihasjännitys vähenee ja stressistä palautuminen nopeutuu. Tätä kirjoittaessa tajusin, että hoitolapseni eivät ole tänä syksynä olleet kertaakaan sairauksien takia pois hoidosta. Pientä nuhaa on ollut, mutta muuten olemme olleet terveinä. Olisiko säännöllisillä metsätetkillä ollut oma vaikutuksensa asiassa?

Olen kuullut vuosien varrella lukemattomia kertoja: "Milloin sä oikein menet oikeisiin töihin?"




Koulutukseltani olen sairaanhoitaja ja ehdin tehdä kolmivuorotyötä yli neljä vuotta ennen kuin jäin äitiyslomalle. Vakituista työpaikkaa minulla ei ollut, mutta minulla oli pitkiä yhtäjaksoisia sijaisuuksia samalla osastolla. Ensimmäinen äitiysloma jatkui hoitovapaana, joka muuttui uudeksi äitiyslomaksi toisen lapsen myötä. Toisen lapsen ollessa 1-vuotias hain vakituista työpaikkaa osastolta, jossa olin ollut pitkään sijaisena. Sain vakituisen työpaikan ja palasin töihin vuodeksi ennen kun jäin taas äitiyslomalle. Kolmannen lapsen jälkeen olin kolme vuotta hoitovapaalla. Ennen neljättä äitiyslomaani ehdin olla vain muutaman kuukauden töissä. Sitten olin taas kolme vuotta hoitovapaalla.



Neljännen hoitovapaan jälkeen, neljän pienen lapsen äitinä paluu kolmivuorotyöhön ei houkuttanut. En saanut töistä virkavapaata, joten irtisanouduin nuorimman ollessa 3-vuotias vuonna 2016. Työttömäksi en jäänyt, sillä olin jo vuoden verran hoitanut kahta lasta. Lasten vanhemmat olivat palkanneet minut yksityiseksi hoitajaksi lapsilleen. Hoidin lapsia omassa kodissamme.

Maaliskuussa 2017 muutimme nykyiseen kotiimme ja samalla aloitin perhepäivähoitajana. Näiden vuosien aikana minulla on ollut hoidossa lapsia viidestä eri perheestä. Olen yksityinen perhepäivähoitaja, joten teen hoitosopimuksen suoraan vanhempien kanssa. Kaupungin perhepäivähoidon ohjaajat valvovat toimintaani. Palkkani koostuu kelan yksityisenhoidontuesta, kaupungin kuntalisästä ja vanhempien osuudesta. Olen tehnyt muun muassa turvallisuussuunnitelman ja varhaiskasvatussuunnitelman. En vain hengaile lasten kanssa kotona, vaan olen töissä. Silti minulta on monia kertoja kysytty, milloin menen OIKEISIIN töihin?

Työpäivien aikana tai ennen työpäivää teen hoitolapsille ruokaa. Syömme yhdessä ja samalla opettelemme hyviä ruokatapoja. Ulkoilemme päivittäin. Seuraan lasten leikkejä sekä leikin ja pelaan heidän kanssaan. Askartelemme, maalaamme, leivomme, käymme metsäretkillä ja kerhossa. Työpäiväni alkavat puoli seitsemän jälkeen ja loppuvat neljän aikaan. Joitain kotitöitä voin tehdä työpäivän aikana. Esimerkiksi ripustaa pyykit kuivumaan päiväuniaikaan. Toisaalta kaikki lapset eivät nuku, joten hetki jolloin kaikki lepäävät tai nukkuvat on lyhyt. 

Se, että minulta kysytään oikeisiin töihin menosta tuntuu vähättelevältä. Mitä minä nyt teen? Leikin töiden tekemistä?! Tämä ei ole samaa kuin ollessani omien lasten kanssa kotona. Emme voi hengailla päivää yöpuvuissa rytmeistä välittämättä. En laita hoitolapsia katsomaan ruutua tehdäkseni jotain omia juttujani. Emme syö edellisen päivän jämiä tai, mitä kaapista sattuu löytymään vaan suunnittelen jokaiselle päivälle eri ruuan.


Milloin palaan koulutustani vastaavaan työhön? Vai palaanko?

Ehkäpä jo ensi vuonna. Silloin koti olisi taas koti eikä työpaikka.

Jos joku meidän lapsista sairastaa, niin se vaikuttaa oman perheen lisäksi kolmen muunkin perheen elämään. Olen yksityinen perhepäivähoitaja, joten hoitolapsillani ei ole varahoitopaikkaa. Vanhemmat voivat järjestää varahoidon itse, jolloin minä hyvitän sen heille takautuvasti hoitomaksussa. Tai sitten minä kyselen muilta yksityisiltä hoitajilta varahoitopaikkaa hoitolapsilleni ja maksan tälle hoitajille lasten hoidosta. Toisen hoitajan kanssa en voi tehdä pysyvää varahoitosopimusta, koska yleensä hoitajilla on ryhmä täynnä eli neljä lasta hoidossa. Lapsimäärä ei saa ylittyä perhepäivähoidossa edes poikkeustapauksissa.




Yksityisenä perhepäivähoitajana ei siis riitä, että ilmoitan pomolle olevani kipeä. Yrittäjänä minulla ei edes ole pomoa. Kunnan perhepäivähoidon ohjaajat kyllä valvovat yksityisten perhepäivähoitajien toimintaa ja sen lainmukaisuutta, mutta emme ole kuntaan työsuhteessa.




Kun minä tai lapsemme sairastuvat ilmoitan hoitolasten vanhemmille sairastumisesta ja siitä, että joudun pitämään hoitopaikan ovet kiinni. Samalla selvitän varahoidon tarpeen. Kyselen tarvittaessa yksityisten perhepäivähoitajien Facebook-ryhmässä varahoidon perään. Koen huonoa omaatuntoa sairastumisesta ja sen aiheuttamasta vaivasta. Toki hoidan myös sairasta lasta ja yritän välttää perheen sisällä lisätartunnat. Mahatautia taidan pelätä eniten. Viime aikoina olen vahtinut lasten käsienpesua kohta jo hulluuteen saakka. Jokaisen taudin kohdalla minun ei tarvitse sulkea hoitopaikkaa. Isommat koululaiset voivat jo sairastaa omissa huoneissaan ja he käyttävät eri vessaa. Tosin mainitsemani mahatauti on niin tarttuva, että jos joku perheestämme sitä sairastaan niin hoitoon ei kannata tulla.  



Kuvissa oleva nuorin lapsemme on ollut kipeää. Taas. Viimeisen kahden viikon aikana on ollut lievää kuumetta. Silmätulehdus. Korkeaa kuumetta. Yskää ja nuhaa. Yksittäisiä oksennuksia (Aina sänkyyn). Korvatulehdus.

Eikö tämä jo riittäisi? Aivan liian monta sairasviestiä olen jo hoitolasten vanhemmille joutunut lähettämään.

Kuvissa näkyvä peitto on neulottu Chunky Wool langasta. Tilasin langan Mansikkatilanmailla- blogin  Tainan innoittamana Adlibriksesta. Lanka on ihanan paksua. Neuloin peiton koon 30 puikoilla. Ainoa huono puoli peitossa on siitä lähtevä karva. Peitto saakin toimia lähinnä koristeena. Lapset saavat jatkossakin rakentaa majoja sekä vetää toisiaan lattialla fleecepeitoilla.