Aurinko nousee pilvisenäkin päivänä

lauantai 25. marraskuuta 2017
Viime päivinä on ollut niin pimeää, että valoja on pitänyt pitää päällä aamusta iltaan. Ulkovalot olen sammuttanut vasta yhdeksän aikaan aamulla ja uudestaan ne on saanut sytyttää jo ennen neljää. Perhepäivähoitajana saan onneksi ulkoilla joka päivä valoisaan aikaan. Vai pitäisikö sanoa harmaaseen ja hämärään.

Tämä ainainen pimeys sai minut selailemaan lomakuvia kuukauden takaiselta Espanjan matkalta. Nämä neljä ensimmäistä kuvaa olen ottanut pilvisenä aamuna meren rannalta auringon noustessa.





Valonpilkahduksia tähän pimeään marraskuuhun ovat olleet ystävien tapaamiset. Viikko sitten juhlittiin ystäväni syntymäpäiviä ja opintojen etenemistä. Kirjoitin juhlista myös tänne blogiin. Viime sunnuntaina olin ensimmäistä kertaa lukupiirin tapaamisessa. Siitä jäi todella hyvä mieli. Odotan innolla meidän seuraavaa tapaamista. Eilen yksi ystäväni kutsui minut ja toisen ystävän luokseen saunomaan. Saunomisen lomassa nautimme viiniä ja herkuttelimme. Tänään näin yhtä ystävää samalla, kun olimme lasten kanssa Trampolin Parkissa hyppimässä. Kävin vielä nuorimman kanssa Me&I vaatekutsuilla. Loppupäivää on vietetty kotona oman perheen kanssa ilman ohjelmaa.

Nämä viimeiset kuvat olen ottanut samalta rannalta aamuna, jolloin aurinko nousi lähes pilvettömälle taivaalle.





Osallistun näillä kuvilla Mansikkatilan mailla-blogin Perjantaimyysseihin. Mansikkatilanmailla-blogissa on sunnuntaihin 26.11 saakka käynnissä myös arvonta. Käykäähän osallistumassa!


Valoisaa viikonloppua!

20 kommenttia

  1. Niinpä - eronsa on etelän varjoisalla päivällä ja Suomen marraskuun varjoilla;)
    Onneksi on ystävät - ja onneksi on kuvamuistot!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvamuistoja. Vesi ja laskeva aurinko on yksi minun suosikki kohteistani. Metsästän aina sitä täydellistä auringonlaskua.
    Olen useita kertoja pysäyttänyt auton vain kuvatakseni veden taakse katoavaa aurinkoa. Onneksi kohta on jo valoisampaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kuvannut auringonnousuja. Seuraavaksi voisikin laajentaa myös auringonlaskuihin.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niin oli. Alkoi päivä mukavasti näissä maisemissa.

      Poista
  4. Onpa näkyvä ero meidän talviseen auringon nousuun! Perjantaina laskin, että aurinko oli näkyvillä 10 minuuttia, muuten oli täysin harmaata. Eipä siis ihme, että suomalaiset kulkevat happamina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taisin missata perjantain auringon vaikka ulkoiltiinkin lasten kanssa.

      Poista
  5. Aijai, kesä ja auringonlasku tai vaikka sitten ihan espanjalainen versio siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espanjalainen versio lokakuussa korvasi kylmän kesän.

      Poista
  6. Ihania kuvia! Meri on todella rauhoittava ja voimia antava. Itse kanssa nautin aina auringonnousuista ja -laskuista meren rannalla.

    VastaaPoista
  7. Kyllä iski jälleen matkakuume! Ihanaa piristystä nämä kuvat tähän vesisateeseen..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä itsekin voisi taas matkalle lähteä...

      Poista

Instagram