#profiilikuvahaaste

lauantai 13. toukokuuta 2017
Blogeissa kiertää nyt Facebook-profiilikuvahaaste. Tuon haasteen aloitti Mamma rimpuilee-blogin Laura selattuaan omia vanhoja Facebook profiilikuviaan. Minä rakastan katsella valokuvia ja lähden mielelläni erilaisiin haasteisiin mukaan. Joten ehdottomasti otin tämän haasteen vastaa! Tässä profiilikuviani Facebookista vuosien varrelta selitysten kera. Jossain vaiheessa muistan poistaneeni kuvia Facebookista varsin rankalla kädellä. Kuvien poiston takia en voi toteuttaa tätä haastetta 1 kuva per vuosi-tekniikalla. Alkuvuosien Facebook kuvat olen näköjään poistanut lähes kokonaan. Vai eikö silloin vaihdettu niin usein profiilikuvia kuin esimerkiksi vuonna 2016?!
 
 

Vauvan kanssa Lordia kuuntelemassa

 

Tämän kuvan olen lisännyt faceen joulukuussa 2007. Silloin olin kahden lapsen äiti, mutta tämä kuva on otettu jo kesällä 2006 ja kantoliinassa esikoisemme. Olimme Heinolassa kuuntelemassa Euroviisut samana keväänä voittanutta Lordia. Muistan, että joku nainen kävi kysymässä saako hän lähettää ottamansa kuvan lapsestamme johonkin päivänsäde tai vastaavaan kilpailuun. Kauhistuin tästä "salakuvaamisesta" ja kiesin kuvan käytön. Itse en edes nähnyt naisen ottamaa kuvaa. 



 
 

Madonnan konsertissa

 

Tämän kuva on otettu elokuussa 2009. Kärsin alkuraskauden pahoinvoinnista. Jaksoin kuitenkin lähteä Jätkäsaareen kuuntelemaan Madonnaa. Tässä miehen ottamassa kuvassa syön sipsejä ja luen iltapäivälehteä.





 
 
 

Häämatkalla Madeiralla



Tämä kuvan olen laittanut profiilikuvaksi meidän viidentenä hääpäivänä helmikuussa 2010. Kuva on otettu viisi vuotta aiemmin häämatkalla Madeiralla.



 
 

Kolmatta kertaa raskaana



Tämä kuva on otettu helmikuussa 2010. Kolmannen lapsemme laskettuun aikaan on tässä vaiheessa alle kaksi viikkoa ja hänen syntymäänsä melkein kuukausi. Facebook tiesi kertoa, että raskauskiloja oli tässä vaiheessa tullut 18. Muistaakseni kiloja tuli lopulta lähemmäs 25. Tuossa t-paidassa muuten lukee "use one" ja se mainostaa kondomien käyttöä.



 
 
 

 Lomalla Espanjassa



Tässä olen lasten kanssa Espanjassa joulukuussa 2010. Mies lähti aiemmin Suomeen ja minä lensin Ryan Airilla tämän porukan kanssa Lontoon kautta Tampereelle. Rattaita en ottanut mukaan, mutta turvakaukalon kylläkin. Vinkiksi muille: Ottakaa rattaat mukaan! On aikamoista kantaa turvakaukaloa, vetää matkalaukkua, kantaa nuorinta kantoliinassa ja yrittää saada pojat vetämään lentolaukkuja. Näiltä ajoilta saattaa olla peräisin haluni matkustaa mahdollisimman vähin matkatavaroin. Voit käydä kurkkaamassa, mitä otin mukaan yön yli reissulle Tallinnaan.



 
 
 

Juhannuskokolla 2013


Tämä kuva on otettu juhannuksena 2013. Vietimme juhannuksen kotona Hollolassa. Mies teki koko juhannuksen remonttia uudessa kodissa. Minä yritin pakata vanhassa kodissa lasten kanssa. Sentään kokolla kävimme kaikki yhdessä. Sylissäni on kolmas lapsemme kolmevuotiaana ja minä olen raskaana. Neljännen lapsen laskettuun aikaan on kuukausi. Hän syntyi viikko lasketun ajan jälkeen.
 



 
 

Sukellus uima-altaassa

 

Sukelluskuva on otettu vesikameralla toukokuussa 2014. Olin silloin viikon Espanjassa äitini sekä 4-vuotiaan ja 9-kuukauden ikäisten tyttärieni kanssa. Lensin jälleen yksin lasten kanssa kotiin. Suora lento ja vain kaksi lasta. Ei siis suuria haasteita tai jännitystä.

 

 
 
 

Mustikoita poimimassa



Tämä tervehdys mustikkametsästä on elokuulta 2015. Olen näköjään uskaltautunut facebookiin ilman ripsiväriä. Vielä kahden lapsen äitinä en käynyt edes roskia viemässä ilman ripsaria.




 
 
 

Valokuvaamassa metsässä

 

Tämä kuva on marraskuulta 2015. Lähdin ystäväni ja lasten kanssa metsäretkelle ottamaan joulukorttivalokuvia. Minä en saanut mitään julkaistavaksi kelpaavaa otettua. Ainoastaan tämä ystäväni kännykällä ottama kuva minusta päätyi profiilikuvakseni.




 
 

Retkellä jäällä



Tämä kuva on otettu maaliskuussa 2016 Vesijärven jäällä. Tällaiset puolinaamakuvat ovat tulleet kuvausrepertuaariini sen jälkeen, kun olen alkanut käyttää Snapchatia. Minut löytää snäpistä nimellä minnakil.




 
 

Ammattilaisen meikkaamana

 

Nykyinen profiilikuvani on otettu joulukuussa 2016. Kävin kasvohoidossa Vierumäen Day Spasssa, jonka jälkeen kosmetologisiskoni vielä teki minulle meikin.

 
 




Oletko sinä jo osallistunut profiilikuvahaasteeseen? Jos olet, niin vinkkaa ihmeessä. Olisi kiva käydä katsomassa kuviasi.



Mukavaa viikonloppua!

14 kommenttia

  1. Hui kun olet nuoren näköinen tuossa häämatkakuvassa, mutta niin kai sitä itsekin oli häämatkallaan vuonna 2005.. En suostu uskomaan! :D Minäkin tein juuri tänään tämän haasteen, nämä ovat kivoja postauksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulenkin heti katsomaan sinun kuvat! Kovin on nuorennäköinen pariskunta häämatkakuvassa. Miehelläkin hiukset vielä päässä...

      Poista
  2. Sinulla on pitkä historia facessa. Minä liityin pitkin hampain blogin myötä ja sillä tiellä ollaan. Sinä olet kaunis! Kivoja kuvia! 💚 Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes ensimmäisten joukossa liittynyt faceen. Monelta kaverilta ehti tulla liittymispyyntöä. Kiitos kehuista! Piristivät päivää!

      Poista
  3. Hyviä kuvia sinulla, hmmm pitäisiköhän se itselläkin tarttua tähän haasteeseen. :P

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva nähdä sinun kuvat! Ihanaa perheen historiaa ja samalla äidin vapaa-aikaakin näkyi kuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä kiva käydä omia kuviaan läpi. Näki, mitä kaikkea sitä onkaan tehnyt ja missä ollut.

      Poista
  5. Hih.. tää oli hauska :D En tiedä kehtaisinko itse ollenkaan julkaista vanhoja kuvia itsestäni..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin jo poistanut paljon kuvia facebookista. Lähde ihmessä mukaan! Toisten kuvia on mielenkiintoista katsoa!

      Poista
  6. Olipa mukavaa nähdä sinunkin kuvia vuosien varrelta.<3

    VastaaPoista
  7. Hhaha itseäni kauhistuttaa lentomatka kahden kanssa, vaikka olisi molemmat vanhemmat mukana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika säätämistä oli eka lentomatka esikoisen ollessa vauva, vaikka mukana oli mies ja jopa miehen vanhemmat + muita sukulaisia. Sittemmin olen oppinut ottamaan rennommin. :)

      Poista

Instagram