Muutto

perjantai 10. maaliskuuta 2017
Olemme olleet miehen kanssa yhdessä 17,5 vuotta. Takana on 12 muuttoa. Neljässä muutossa meillä on ollut mukana myös lapsia. Luulisi, että olisimme tässä vuosien aikana oppineet muuttamaan. Tai ainakin oppineet sen, mitä ei kannata muutossa tehdä.




Jälkeenpäin muuttoja ajatellessa ihmettelen oikeastaan vain sitä, että miksi vasta viimeisimmässä muutossa otettiin muuttolaatikot Niemeltä. Aiemmissa muutoissa on kerätty laatikoita sairaalasta  ja metsästetty banaanilaatikoita kaupoista. Tällä kertaa laatikoiden kerääminen ei olisi onnistunut. Muutamat laatikot kyllä haettiin lasten kanssa lähikaupasta, mutta lähinnä vain muuttotunnelman kohottamista varten. 79 neliöiseen kolmioon, jossa asui kuusi ihmistä valtavan tavaramäärän kanssa, ei vain olisi voinut kerätä tarvittavaa määrää pahvilaatikoita.



Niinpä pinottavat muuttolaatikot Niemeltä olivat todellakin paras ja ainoa vaihtoehto. Kiitoksia Jaakolle, joka uuden vuoden juhlissa sanoi vuokrattavien muuttolaatikoiden sekä nokkakärryn olevan ehdottomat!



Tekisi mieli kirjoittaa, että jatkossakin käytämme muutossa Niemen muuttolaatikoita. Mutta EI! Vihdoin on löytynyt koti, joka tuntuu omalta ja sijaitseekin juuri oikeassa paikassa.





*Muuttolaatikoista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan

21 kommenttia

  1. Olette kyllä muuttaneet hurjan monta kertaa! Minä ja mies ollaan oltu yhdessä reilut 16 vuotta ja muutin hänen luokseen asumaan, kun olimme seurustelleet reilu puoli vuotta. Yhdessä olemme muuttaneet tasan yhden kerran eli n. 13 vuotta sitten, kun muutimme nykyiseen kotiin.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan pitkään olette yhdessä paikassa viihtyneet! Meillä on vaihtunut paikkakuntakin muutaman kerran. Mukavaa viikonloppua myös teille!

      Poista
  2. Hähhähhää, mitä vikaa banaanilaatikoissa on? Me ollaan niillä muutettu. Tosin viimeisimmästä ja toivottavasti myös viimeisestä muutosta on jo 8 vuotta aikaa. Sitä ennen muutettiin miehen kanssa yhdessä 7 kertaa ennen kuin 8 talosta tuli KOTI. Noista 8 muutosta on tehty lapsen kanssa 5 ja tämä nuorimmainen taas on aina asunut täällä. Toivottavasti teilläkin oli nyt viimeinen muutto. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kerran kokeilee muuttolaatikoita, niin banaanilaatikoihin ei ole enää paluuta! Nopeampaa on pakkaaminen ja nokkakärryllä muuttokin käy nopeammin. Yksi muuttomieskin tuli paikalle sillä ehdolla, että meillä on muuttolaatikot.

      Poista
  3. Tepäs ootte ollu ahkeria muuttajia!me ollaan muutettu miehen kans 2 kertaa,joista toisella kerralla oli jo sitten 4 lasta kuvioissa mukana.itte oon kyllä nuorempana muuttanut sitte useammin,varmaan jotain 6 kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tuntuu, että vähempikin olisi riittänyt... Vähillä muutoilla olette selvinneet! Minä en edes kaikkia elämäni muuttoja muista.

      Poista
  4. Nuo muuttolaatikot olis ollut meillekin aikoinaan tarpeelliset. Täällä meinaan myös muutettu ihan hullun monta kertaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt harmittaa, että tajusin muuttolaatikot vasta nyt! Toisaalta onneksi edes nyt. Mutta varmasti suosittelen niitä kaikille, joiden kuulen edes haaveilevan muutosta!

      Poista
  5. Onpas teillä ollut tahtia muutoissa - meille tuli isännän kanssa 30 vuotta täyteen yhteistä taivalta (avioliittoa siitä 28) ja tämä on meidän toinen koti;)
    Tsemppiä tavaroiden purkamiseen ja kotiutumiseen ja kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailtavan pitkään olette yhdessä paikassa viihtyneet. Tavarat saatiin todella nopeasti purettua. Sekin hyvä puoli muuttolaatikoissa oli. Eikä vuoden väliaikaisessa asunnossa asumisen jälkeen ollut enää halua asua laatikoiden seassa. Pientä järjestelyä täällä vielä tarvitaan, mutta eiköhän lapset sitä järjestä jatkossakin. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Olemme olleet yhdessä kohta 18v.ja ollaan muutettu 9 kertaa. Muuttaminen on rankkaa. Nyt uskon, että ollaan löydetty paikkamme. Ollaan asuttu omakotitalossa kohta 5 vuotta ja tämä tuntuu todella kodilta :) Tästä on hyvät yhteydet isompaan kaupunkiin ja työmatkani on n.2.5km. Ollaan pärjätty yhdellä autolla ja se on tosi suuri plussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostaa teidän tilanne. Minä haaveilen, että tämä on nyt se koti, jossa asutaan ja viihdytään pitkään!

      Poista
  7. Aika hurjan monta kertaa olette muuttaneet! :D Minä olen muuttanut koko elämässäni kolme kertaa.. Hihii.. minulla ei siis ole kokemusta tällaisesta ollenkaan! Mutta epäilen, että mekin tulemme tilaamaan muuttolaatikoita kun muutamme uuteen kotiimme loppuvuonna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähillä muutoilla olet selvinnyt. Meidän 6-vuotias on muuttanut yhtä monta kertaa kuin sinä. Ehdottomasti suosittelen muuttolaatikoita! Ja aivan mahtava joululahja tädiltäni oli muuttosiivous vanhaan kotiin.

      Poista
  8. Meilläkin on muutto edessä, kunhan 50-luvun lautalattian uusi maalipinta kuivuu. Oikeat muuttolaatikot olisi kyllä luksusta!

    Kiitos, kun osallistuin Kivemman blogin Viikonlopun linkkirinkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä muuttoon! Lautalattiat on ihanat! Meillä on täällä uudessa myös vanha lautalattia valkoiseksi käsiteltynä. Kiitos linkkiringin järjestämisestä!

      Poista
  9. Minä olen muuttanut 18 kertaa, joten kokemusta muutoista kyllä on. Vuokrattavat muuttolaatikot ovat kyllä viisas valinta; ilman niitä ei kyllä oltais pärjätty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei olisi tämä viimeinen muutto onnistunut mitenkään ilman muuttolaatikoita, vaikka kokeneita muuttajia ollaankin.

      Poista
  10. Olettepa muuttaneet monesti :D Me ollaan miehen kanssa muutettu vasta kaksi kertaa ja kummatkin tapahtui ennen lapsia, joten meillä ei ole sitten minkäänlaista tietoa muuttamisesta lapsiperheenä. Lupaan laittaa vinkkisi muuttolaatikoista korvan taakse talteen mahdollisia muuttoja silmällä pitäen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisena vinkkinä voisi sanoa, että kannattaa laittaa lasten hoitoon ja yökylään muuton ajaksi. Meillä lapset ovat yleensä pyörineet muuton keskellä. Ja kyllähän se vähän hidastaa. Tällä kertaa pääsivät muuttopäivänä miehen siskon kanssa sentään muutamaksi tunniksi HopLopiin.

      Poista
  11. Tarvitsetko apua muuttolaatikoiden hankintaan tai haluatko selvittää tarkemmat hinnat? https://kodinplaza.fi/ avulla tavoitat helposti yhdellä tarjouspyynnöllä alueellasi toimivat sekä tarjouspyynnöstäsi kiinnostuneet palveluntarjoajat.

    VastaaPoista

Instagram