Parisuhteeesta ja parisuhdekursseista

perjantai 30. tammikuuta 2015
Lähestyvän 10-vuotishääpäivämme innoittamana olen miettinyt meidän parisuhdettamme. Jotain tahdon täällä blogissakin jakaa. Innoitukseksi tai varoittavaksi esimerkiksi. Ihan miten vain. Meillä on kuvia häistä ainoastaan hääkuva-albumissa. Kuvat häistä ja häämatkasta ovat kadonneet vanhan tietokoneen mukana. Tämän postauksen kuvien huonolaatuisuus johtuu siitä, että räpsin kuvat valokuvista.


Olemme olleet miehen kanssa yhdessä yli 14 vuotta. Naimisissa olemme olleet kohta 10 vuotta. Erilaisia parisuhdekursseja olemme harrastaneet 5 vuotta.



Suuri muutos meidän parisuhteessa tapahtui 5 vuotta sitten 5-vuotishääpäivänämme. Osallistuimme silloin ensimmäiselle viikonlopun pituiselle perheleirille. Meillä oli silloin 4 ja 2,5 vuotiaat pojat ja kolmannen lapsen laskettuun aikaan oli muutama viikko. Leirillä oli muutaman tunnin osuus vain aikuisille. Paikalla oli tavallinen pariskunta, joka oli tullut puhumaan parisuhteesta omien kokemustensa kautta. Huomasimme silloin miehen kanssa, kuinka tärkeää on välillä pysähtyä ja keskustella kahdestaan muustakin kuin lapsista. (Ihanaa oli myös leirikeskuksen valmis ruoka.)

Sitten alkoikin vauvavuosi. Rankin koskaan. Meillä oli kolme pientä lasta. Lisäksi vauva sairasteli paljon. Oli korvatulehduksia ja epäonnistuneita unikouluja. Vauvan korvat putkitettiin jo puolivuotiaana. Sen jälkeen oli muutama munuaisaltaantulehdus. Antibioottitiputuksia ja vuodeksi antibioottiestolääkitys. Huolta ja oman ajan puutetta sekä rikkonaisia öitä. Parisuhde jäi taas kaiken muun jalkoihin.



Vuoden päästä perheleiristä osallistuimme Virtaa välillämme-parisuhdeviikonloppuun. Menomatka meni jännityksessä riidellen, mutta viikonloppu oli mahtava. Valmis ruoka, lastenhoito ja kaikkein tärkeimpänä vertaistuki. Keskustelut muiden leiriläisten kanssa yhdessä sekä oman miehen kanssa kahdestaan. Kun kotiuduimme leiriltä tuntui, etteivät jalat kosketa maata ollenkaan. Teimme yhdessä monta ruokaa valmiiksi seuraavaa viikkoa varten. Soittelimme kavereille ja hehkutimme Virtaa välillämme-viikonloppua. (Itseasiassa pari kaveripariskuntaa on sittemmin tuon viikonlopun käynyt.) Näin jälkeenpäin ajateltuna tuosta viikonlopusta jäi tärkeimpänä elämään se päätös, että haluamme molemmat hoitaa ja vaalia meidän parisuhdetta. Meille tuntuu sopivan tämä, että osallistumme ainakin kerran vuodessa johonkin leiriin tai tapahtumaan. Tulee edes silloin pysähdyttyä ja päivitettyä omat ja toisen kuulumiset. Siis sellaiset syvällisemmät. Arjen hulinassa ei aina ehdi ja jaksa. Hädin tuskin kun kuulee niitä omia ajatuksiaan, saati että kertoisi niistä toiselle ja kuuntelisi mitä hänellä on sanottavaa.





Miten teillä? Huolletaanko autoa useammin kuin parisuhdetta? 




Viimeiset kuvat joulukuulta 2012.


6 kommenttia

  1. Ihania kuvia, ihania ajatuksia! <3 Mekin vietämme mieheni kanssa tämän vuoden elokuussa 10-vuotis hääpäiväämme. Yhteistä taivalta tulee heinäkuussa täyteen 20 vuotta. Minä olen ollut siis 15-vuotias kun aloitimme seurustelemaan. Matkaan on mahtunut ylä- ja alamäkiä, niinkuin varmasti jokaiseen parisuhteeseen. Aikaa parisuhteen hoitoon jää kyllä kieltämättä todella vähän. Ihanaa että olet saanut miehesi lähtemään mukaan tuollaisille parisuhdeleireille, en usko että oma mieheni suostuisi. Meillä on tosi monta sukulaista ja ystävää jotka ovat lähiaikoina laittaneet lusikat jakoon, omasta mielestäni aivan liian heppoisin perustein. Tällähetkellä tuntuu että me ei tulla tekemään niin koskaan. Ihana ajatella että siellä on toinen pariskunta joka aikoo istua kiikkustuolissa samassa pirtissä vielä vanhuuden päivilläänkin. Onnea teille!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Usein muuten miehet, jotka on puoliväkisin kurssille raahattu innostuvatkin ja haluavat uudestaan leirille/kurssille. Niin ja miehet saa helpommin lähtemään kun suosittelija on joku muu kuin oma vaimo.

      Poista
  2. Ihania kuvia tosiaan :) Meillä oli myös 10-vuotishääpäivä viime syksynä, yhteisiä vuosia kohta 12. Kysymykseesi vastaa kyllä, autoa huolletaan perusteellisemmin kuin parisuhdetta... tai sanoisin, että me istumme illat sylikkäin lasten nukahdettua, mutta pitkään aikaan ei ole ollut aikaa syvälliseen parisuhde-analyysiin. Mutta kiitos muistutuksesta. Taidan lähteä keittämään kupposen kahvia miehelleni. Ihan vain rakkaudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnea teille myöhästyneesti! Toivottavasti teillä oli mukava kahvihetki! <3

      Poista
  3. Hei! Lueskelin pitkän tauon jälkeen ajatuksella blogiasi. Parisuhteen hoitaminen on tärkeä asia, joka unohtuu aivan liian helposti. Meillekin pappi vihkiessä muistutti, että emme kulkisi arjessa toistemme ohi, vaan muistaisimme pysähtyä kysymään mitä toiselle kuuluu. Oli mukava lukea teidän parisuhdekursseista. Kirjoitat hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaasti on teidän vihkipappi puhunut. Helppo on kyllä toista arjessa väistellä: älypuhelin, tv, tabletti ym. Kiitos kommentistasi! Se lämmitti mieltä!

      Poista

Instagram