Muutimme maaliskuussa tähän nykyiseen kotiimme. Tätä ennen asuimme melkein vuoden väliaikaisessa asunnossa, jonne ei juuri vieraita kutsuttu. Meitä oli 6 ihmistä 79 neliön kerrostaloasunnossa, joka oli täynnä tavaraa. Meillä ei ollut sohvaa tai olohuonetta. Ennen muuttoa puhuimme miehen kanssa, että tänne uuteen kotiin voimme kutsua ystäviä ja sukulaisia. Aika vähän olemme tänne ketään kutsuneet. Lasten kavereita käy lähes päivittäin, mutta meidän aikuisten kavereita ei juurikaan. Elämä tuntuu kovin kiireiseltä ja ohjelmantäyteiseltä sekä meillä että muilla. Ei ole aikaa kyläilyyn, kyläilyä on jotenkin hankala merkitä kalenteriin. Jotenkin sitä aina miettii, että jos sittenkin tulee joku meno, turnaus, talkoot tai ihan mitä vaan juuri sovitulle ajankohdalle. Ja extempore kyläily se vasta mahdottomalta kuulostaakin! Olenkohan ainoa, joka ajattelee näin?




Itsenäisyyspäiväksi saimme kutsuttua ystäväperheen, jotka ovat myös nuorimman lapsemme kummeja meille kylään. Järjestimme brunssin, koska iltapäivälle ja alkuillalle oli jo muuta ohjelmaa. Ja onhan brunssi meidän perheen tämänhetkinen suosikki. Pojan 10-vuotissynttäreillä järjestimme brunssin samoin isänpäivänä.







Me kehitymme koko ajan näiden brunssien järjestämisessä. Lapsiltakin tulee uusia ideoita. Olen jo pikkuisen alkanut suunnitella seuraavaa brunssia ja ystävien kutsumista meille. Syöminen on aina mukavaa ja vielä parempaa hyvässä seurassa!

Blogissa kerroin, mitä kirjoja olen tänä syksynä lukenut. Käykäähän lukemassa kirjasuositukset! Marraskuussa liityin muuten myös lukupiiriin, joten jatkossa luen toivottavasti enemmän kirjoja. Lisäksi kerroin siitä, miten kävin lasten kanssa kävelyllä Vesijärven rannassa. Muistelin  myös lokakuisia aamukävelyitä Espanjassa. Kerroin hauskoista juhlista, joihin osallistuin.

Olen julkaissut tänä vuonna joka viikosta #viikonräpsy-postauksen. Marraskuussa esitellyt #viikonräpsyt olivat Lapset lentokentällä ja mielipiteeni kellonsiirrosta sekä tarina siitä, miten nukuimme kellonsiirron takia pommiin Espanjasta lähtöaamuna. Seuraavan viikon kuvaankin liittyi tarina melkein myöhästymisestä. Tällä kertaa kyse oli omasta huonosta muistista. Isänpäiväbrunssi päätyi myös viikonräpsyyn. Siitä olisi voinut kirjoittaa kokonaan omankin postauksen, mutta keskityin valokuvaamisen sijaan syömiseen. Joulukalenterit pääsivät myös viikonräpsyihin.


Osallistun näillä kollaaseilla Pieni lintu-blogin kollaasihaasteeseen. Käykäähän katsomassa myös muiden kollaaseja!

Viime viikonloppuna oli perinteiset myyjäiset ja lastenjuhlat lasten koululla. Menimme heti, kun ovet aukesivat ja lähdimme pois vasta, kun myyjäiset olivat jo loppuneet. Meillä oli miehen kanssa viimeinen myyntivuoro ekaluokan myyntipöytään sekä piparipajaan.


Ennen omia myyntivuoroja ehdimme lasten kanssa käydä onkimassa, seikkailuradalla, peliluolassa, kasvissosekeitolla, Wieniläiskahvilassa, ostoksilla eriluokkien ja ulkopuolisten myyjien myyntipöydissä, oppilasnäyttelyssä ja nukketeatterissa.

Jotenkin tämä joulun lähestyminen on yllättänyt tänä(kin) vuonna. Joulu lähestyy hurjaa vauhtia eikä mitään ole oikein tehty tai edes suunniteltu joulua varten.  Ensin ajattelin, että on ihan liian aikaista ja nyt yhtä-äkkiä onkin jo joulukuu! Tänään aion illalla siivouksen jälkeen kaivaa joululaatikon esiin ja kurkata, mitä koristeita meillä onkaan.

#viikonräpsy on postaussarja, jossa julkaisen joka viikko yhden kännykkäkuvan viikon varrelta.

Viime päivinä on ollut niin pimeää, että valoja on pitänyt pitää päällä aamusta iltaan. Ulkovalot olen sammuttanut vasta yhdeksän aikaan aamulla ja uudestaan ne on saanut sytyttää jo ennen neljää. Perhepäivähoitajana saan onneksi ulkoilla joka päivä valoisaan aikaan. Vai pitäisikö sanoa harmaaseen ja hämärään.

Tämä ainainen pimeys sai minut selailemaan lomakuvia kuukauden takaiselta Espanjan matkalta. Nämä neljä ensimmäistä kuvaa olen ottanut pilvisenä aamuna meren rannalta auringon noustessa.





Valonpilkahduksia tähän pimeään marraskuuhun ovat olleet ystävien tapaamiset. Viikko sitten juhlittiin ystäväni syntymäpäiviä ja opintojen etenemistä. Kirjoitin juhlista myös tänne blogiin. Viime sunnuntaina olin ensimmäistä kertaa lukupiirin tapaamisessa. Siitä jäi todella hyvä mieli. Odotan innolla meidän seuraavaa tapaamista. Eilen yksi ystäväni kutsui minut ja toisen ystävän luokseen saunomaan. Saunomisen lomassa nautimme viiniä ja herkuttelimme. Tänään näin yhtä ystävää samalla, kun olimme lasten kanssa Trampolin Parkissa hyppimässä. Kävin vielä nuorimman kanssa Me&I vaatekutsuilla. Loppupäivää on vietetty kotona oman perheen kanssa ilman ohjelmaa.

Nämä viimeiset kuvat olen ottanut samalta rannalta aamuna, jolloin aurinko nousi lähes pilvettömälle taivaalle.





Osallistun näillä kuvilla Mansikkatilan mailla-blogin Perjantaimyysseihin. Mansikkatilanmailla-blogissa on sunnuntaihin 26.11 saakka käynnissä myös arvonta. Käykäähän osallistumassa!

Oli aika, kun halusin lapsille ehdottomasti jouluksi kuvakalenterit. Ei todellakaan mitään suklaa- tai karkkikalentereita!

Oli aika, kun pidin legokalentereita järkyttävän kalliina ja sanoin, ettei meille ikinä, koskaan, milloinkaan sellaisia osteta.


Ja sitten tuli vuosi 2017.

Ensin ostin kauniin kuvakalenterin Lahden Kätevä ja Tekevä käsityömessuilta. Sitten ostin lasten kavereilta Partiolaisten joulukalenterin.

Ja sitten lähtikin kalenterihommat käsistä.

7-vuotias tyttö sai Barbie-kalenterin (32€). 10-vuotias poika sai Lego-kalenterin (19,90€). 4-vuotiaalle tytölle ostettiin Lego Friends-kalenteri (19,90€). 11-vuotias poika sai Fazerin suklaakalenterin (7,90€).

Lapset eivät olleet itse mukana kalentereita valitsemassa, vaan me vanhemmat ajoimme viime lauantaina pitkin Lahtea kalentereita ostamassa. Emme tietenkään yhdessä vaan molemmat vuorotellen. Kalenterit löytyivät lopulta kolmesta eri kaupasta. Lasten toiveita ja haaveita on kyllä kuulosteltu tarkkaan kalenteriasioissa.

Voisin olla enemmänkin järkytynyt omasta toiminnastani tässä kalenteriasiassa. Sitten muistan viime joulun. Silloin ei tiennyt olisiko itkenyt vai nauranut.

Emme nähneet viime jouluna ketään sukulaisia. Me olimme kaikki kipeitä. Ensimmäinen sairastui sinä päivänä kun joululoma alkoi. Muistaakseni kolmella oli antibioottikuuri. Nuorin oksensi syliini, kun jaoimme paketteja jouluaattona. Joulupukki ei käynyt. Eskarilainen itki aatonaattona, kun meillä ei ollut joulukuusta. Minä tein hänen sänkynsä yläpuolelle washiteipistä kuusen. Meidän kuusihenkinen perhe asui väliaikaisesti kerrostalokolmiossa. Päivä kerrallaan odotettiin parantumista, että oltaisiin päästy joulun viettoon äitini luokse. Ei päästy. Uudenvuodenaattona vein vielä yhden lapsen päivystykseen allergisen reaktion (antibiootista) takia.

Lapset te todellakin olette kalenterinne ansainneet!

#viikonräpsy on postaussarja, jossa julkaisen joka viikko yhden kännykkäkuvan viikon varrelta.

Ps. Tämän kuvan lähetin vanhimmalle, kun hän pohti minkä suklaakalenterin valitsisi.

Minkälaisia joulukalentereita teillä on? Kommenttikentässä saa myös jakaa omat kamalimmat joulumuistonsa.

Piti käydä itsekin lukemassa miten meidän joulu viime vuonna meni. Sairastuvan joulu

Viikonloppuna juhlittiin ystäväni syntymäpäivää ja hänen opintojensa etenemistä maisterivaiheeseen. Lahjaksi annoin neulomani Olga-sukat sekä kuohuviinipullon, jonka värit yritin valita sukkiin sopiviksi3.


Juhlissa oli kuohuviiniä ja muita virvokkeita, hyvää syömistä ja hyviä keskusteluja. Paikalla oli päivänsankarin ystäviä, joihin hän on tutustunut eri elämänvaiheissa. Oli lapsuudenystävää, entistä työkaveria, äitikavereita ja koirakavereita. Ei kuitenkaan koiria vaan niiden omistajia. Ennen juhlia vieraita oli pyydetty kertomaan siitä, missä olivat tavanneet päivänsankarin ensimmäisen kerran ja mitkä asiat yhdistävät. Oli hauskaa ja mielenkiintoista lukea näitä pieniä tarinoita jo ennen juhlia tapahtuman facebook-sivuilta.

Ihan perinteiset nämä juhlat eivät olleet, sillä juhlissa oli pukukoodi. Ja se pukukoodi oli hääpuku, vanhojentanssipuku tai joku muu harvoin käytetty asu. Minä olin saanut vanhojentanssipukuni viime kesänä lapsuudenkotoa, joten se oli tallessa ja mahtui päälle. Hääpuku olisi ollut liian tiukka. Niinpä juhlin illan vanhojentanssipuvussa. Iltaa ei jatkettu baareihin, joten kahden aikaan hipsin helmoja kannatellen juhlista omaan kotiin nukkumaan.



"Vanhojentanssimekko on täysin aliarvostettu ja alihyödynnetty juhlapuku."
-Erään juhlijan kommentti instagramista-