torstai 18. elokuuta 2016

Räpsyt Turusta ja mietteet valokuvauksesta

Jo vuosia olen haaveillut valokuvauskurssille osallistumisesta. Olen ollut kiinnostunut valokuvista niin kauan kuin muistan. Lapsena katselin usein valokuvia perhealbumeista. Aivan mahtavaa oli katsoa diakuvia ja mustavalkokuvat ne vasta mielenkiintoisia olivatkin. Isäni harrasti valokuvausta, joten meillä riitti kuvia katseltavaksi. Muistan myös lukeneeni isäni Kamera-lehtiä.
 

 



Olen aina ottanut valokuvia, mutta ensimmäisen järjestelmäkamerani ostin vasta viime syksynä. Kameran käyttöohjeita en ole juurikaan jaksanut lukea. (Tai siis ollenkaan.) Viime talvena osallistuin lyhytkurssille, jonka aiheena oli järjestelmäkamera. Siellä opin lähinnä, miten vähän tiedän valokuvauksesta. Tänä syksynä ilmoittauduinkin valokuvauksen peruskurssille Wellamo-opistoon. Odotan innolla syyskuuta ja kurssin alkamista.







Nämä valokuvat otin viime sunnuntaina kun kävelimme miehen kanssa Turussa. Sää oli sateinen emmekä mekään kastumatta selvinneet.





Olisi kiva kuulla, mitä mieltä olette valokuvauksesta. Itse en ainakaan osaa olla rento kameran edessä. Parempi siis opetella toimimaan kameran toisella puolella.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Arjen yläpuolella ja sieltä syöksyllä alas



Viime viikonloppu meni juhlahumussa. Perjantaina sain viettää aamupäivän ystävän kanssa kaupungilla. Illalla pääsin vielä samaisen ystävän kanssa elokuviin ja kuohuviinille. Lauantai-aamuna lähdimme miehen kanssa kahdestaan Turkuun. Siellä oli serkkuni häät, joissa saimme juhlia ilman lapsia. Yö hotellissa ja sunnuntaina hotelliaamupalan jälkeen vielä todella herkullinen brunssi enoni ja hänen vaimonsa luona! Olipa mukava viikonloppu ja (ruoka hyvää)!









Tämän postauksen kuvat on hääpaikalta otettuja. Häät olivat Hirvensalossa meren äärellä. Ikkunoista katsoimme kun Ruotsinlaivat lipuivat ohi. Niitä olisi tehnyt mieli mennä kuvaamaan, mutta mieluummin kuuntelin hyviä puheita ja upeaa laulua. Ihanat, lämminhenkiset ja onnistuneet häät näin vieraan näkökulmasta.
 



Tällä viikolla on käynyt mielessä, että oliko viime viikonloppu liian hyvä ollakseen totta. Ja joutuuko mukavasta viikonlopusta aina maksamaan "kalliisti". Ainakin arki alkoi rytinällä heti kun juhlahumu hälveni. Ihan kuin ilkkuakseen, että tästäs saat kun niin paljon juhlit ja nautit! Jo maanantaina jouduin perumaan hoitolasten tulon, koska nuorimmalla oli silmätulehdus. Siitä tietenkin seurasi lääkärikäynti.  Muutaman tärkeän menon olen tällä viikolla kokonaan unohtanut ja esimerkiksi lähettänyt lapsen lenkkareissa kasvimaalle sadonkorjuuseen. Vanhin lapsista on ollut tällä viikolla kipeänä ja pois koulusta. 
 
Pieniähän nämä arjen vastoinkäymiset ovat. Ja onneksi sitä hyvää arkea on tämän sairastamisen ja muun säätämisen lomassa.
 
 
Mukavaa loppuviikkoa!
 

torstai 11. elokuuta 2016

Paluu arkeen

Hoitovapaani loppui heinäkuussa ja irtisanoutumiseni entisestä työpaikastani sairaanhoitajana astui voimaan. Tällä viikolla tutut hoitolapset palasivat hoitoon. Ensimmäinen viikko on ollut vain kolmipäiväinen, joten paluu arkeen on ollut lempeä. Tai no, täyttä hulinaahan tämä on ollut! Omista lapsista lähti tällä viikolla kaksi vanhinta kouluun ja kolmas esikouluun. Futistreenejä on kolmella vanhimmalla lapsella. Arkeen totuttelua ja sopeutumista on ollut ihan kaikilla.
 
 
 
Hoitolasten kanssa on  tällä viikolla tehty metsäretki mustikoita keräämään sekä leivottu pullaa. Muuten päiviin on kuulunut ulkoilua ja sisäleikkejä. Sisällä on myös piirretty, luettu kirjoja ja tehty tehtäviä.
 






Nämä kuvat on kännykällä otettuja. Oma kännykkäni lähti huoltoon tämän viikon alussa, joten nämä ovat ensimmäistä kuvaa lukuun ottamatta ikivanhalla Samsungilla räpsäistyjä.

maanantai 8. elokuuta 2016

Neste Rally Finland 2016

Mieheni on lapsesta saakka käynyt Jyväskylän suurajoissa (nykyään Neste Rally Finland) lähes joka vuosi. Minäkin olen ralleissa joitakin kertoja miehen kanssa käynyt. Mukavaahan se on ollut. Ei kuitenkaan niin mukavaa, että jaksaisin herätä joka aamu 4-5 aikaan, istuisin autossa lähes 1000 km muutamien päivien aikana ja odottaisin ralliautoja säässä kuin säässä.  
 
 
 
 
Tänä vuonna taisi olla jo neljäs kerta kun mies kiersi ralleja meidän poikien kanssa. 10-vuotias ja pian 9 vuotta täyttävä ovat siis jo kokeneita ralleissa kävijöitä. Ralliseurueessa oli mukana jo perinteisesti myös miehen vanhemmat. Tällä kertaa myös miehen siskon perhe oli ralleja katsomassa. Ja ehtihän yhdelle pätkälle myös miehen toinenkin sisko miehineen  Minä ja tytöt jäätiin kotiin. Tai siis ajoimme Espooseen ystäviä tapaamaan. 
 
 
 
Tämän vuotinen ralli alkoi pojilla jo keskiviikko iltana Suolahdesta, jossa oli Valtra Kids-tapahtuma. Siellä he pääsivät rallijuttujen lisäksi pelaamaan myös tossulätkää JYPin pelaajien kanssa.
 
 

 
Erikoiskokeille tai siis pätkille pitää mennä jo niin aikaisin, että aamupala syödään vasta pätkän varrella ensimmäisiä autoja odotellessa. Ralliaamupala koostui jo edellisenä iltana termospulloon keitetystä puurosta. Mustikoita sai joinain aamuina kerättyä puuron päälle pätkän vierestä. Kylmälaukuissa oli mukana myös leipiä. 
 





Aika ralliautoja odotellessa kului muun muassa korttia pelaten.



Paviljongilla Jyväskylässä pojat pääsivät näkemään ralliautoja läheltä, ajamaan rallisimulaattorilla sekä osallistuivat kilpailuihin, joista palkintoina tuli lippikset ja pikkureput. Kotiin tuomisina oli myös valokuvia valokuva-automaateista ja julisteita.
 



 
Rallien aikana mies ja pojat yöpyivät sukulaisten mökeillä. He pääsivät saunomaan, uimaan ja nauttimaan kauniista maisemista.




Viimeiset rallipätkät mies ja pojat katsoivat sunnuntaina. Ralli päättyi heidän osaltaan Luhankaan, jossa he pääsivät vielä lauttasaunaan ja uimaan ennen kotimatkaa. Sunnuntai-iltana kotiin saapui väsyneitä, mutta todella iloisia ja onnellisia poikia.



Tämän blogipostauksen kuvat on otettu miehen ja poikien kännyköillä. Kuvat ralliautoista on ottanut nuorempi poika.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Parasta kesässä

Parasta kesässä on ehdottomasti uiminen. Viime viikonloppuna kävin tyttöjen kanssa ystäväni ja hänen tyttärensä luona. Yhdessä kävimme uimassa Leppävaaran maauimalassa. Sateen vuoksi jouduimme syömään eväät pukuhuoneessa. Liukumäet ja lasten altaat ehdimme onneksi hyvin testaamaan. 
 


Eilen uimme ja saunoimme oman perheen kanssa Herrasmannin leirintäalueella. Voi kunpa kesä jatkuisi vielä!




Osallistun näillä kuvilla Makro Tex-haasteeseen, jonka aiheena on Parasta kesässä. Kannattaa käydä katsomassa muidenkin osallistujien kuvat. Itse ainakin tykkään fiilistellä ja katsella kesäisiä kuvia.

tiistai 2. elokuuta 2016

Kolmevuotias

Kaikki meidät tuntevat tietävät mitä tapahtuu "heinäkuun viimeinen päivä". Tuosta päivästä on puhuttu jo talvesta alkaen. Aina kun jossain on mainittu sana "syntymäpäivä" tai jokin siihen edes vähän viittaava sana on meidän nuorin muistanut mainita, että hänellä on synttärit heinäkuun viimeinen päivä.
 


 
 
Tässä vielä kuvat kolme kuukautta vanhasta kruunupäästä ja vajaan vuoden ikäisestä kruunupäästä. Aika kuluu hurjan nopeasti. 
 

 
 
 
Ja vauhtia riittää meidän 3-vuotiaalla.
 

 

Instagram