Sunnuntaina pimennysverhot peittivät makuuhuoneen ikkunat ja olin peiton alla käymässä nukkumaan. Esikoinen huikkasi ovelta, että saattaisi olla hieno auringonlasku. Kävin katsomassa taivasta ulko-ovella ja tarkistin puhelimesta, mihin aikaan aurinko laskee. Ehtisin vielä. Laitoin housut ja paidan yöpuvun päälle ja ajoin autolla Myllysaaren rantaan. 

Tuli ihanan rauhallinen ja rento olo. 

Torstaina minulla oli viikon ainoa vapaapäivä. Aloitin päivän saattamalla kuopuksen kouluun ja kävelemällä Vesijärven rantaan. Rannassa hengittelin syksyistä ilmaa, ihailin järvimaisemaa ja otin muutaman kännykkäkuvan. 

Järvi oli tyyny ja ilma leuto. Teki mieli suppaamaan. Vesi vaan on niin  kylmää, ettei järvelle ole enää sup-laudalla asiaa. Haikeaa. En ole vielä valmis talven tuloon. Pyristelen vastaan. Katselen vanhoja lomakuvia kännykästä. Elän hetkessä vain ajoittain. Muistelen menneitä ja mietin tulevaa. 

 

Vesijärven rannassa kävellessäni elin hetkessä. Luonto rauhoitti laukkaavat ajtukset ja maadoitti minut tähän hetkeen. 

Hyvää viikonloppua! 

Kävelylenkit yksin ja ystävän kanssa sekä viikonlopun koko perheen metsäretket ovat kuuluneet poikkeusarkeen ja tehneet siitä paremman. En olisi selvinnyt järjissäni näistä korona-ajan rajoituksista ilman luonnossa liikkumista. Hoitolasten kanssa minulla oli ennen poikkeustilaa yksi metsäretkipäivä viikossa. Nyt metsäretkipäiviä on ollut neljä viikossa. Tänä keväänä olen seurannut kevään etenemistä erityisen tarkasti. Yhdessä lasten kanssa olemme opetelleet tunnistamaan erilaisia kasveja ja lintuja.

Olen ajatellut, että en halua lopettaa näitä säännöllisiä lenkkejä, vaikka rajoituksia puretaan ja normaali arki alkaa. Luonnossa liikkumiselle on löydettävä aikaa. Myös perheen yhteisiä metsäretkiä haluan tehdä jatkossakin.


Toki tiedostan, että arki voi taas viedä mukanaan ja metsässä liikkumiselle ei jää aikaa, kun lasten harrastukset taas alkavat. Ensimmäiset treenit ovat muuten tulevana maanantaina! Tauko lenkkeilyyn tuli kuitenkin nopeammin kuin osasin kuvitellakaan!


Olin lähdössä kävelylle torstai-iltana. Astuin portaissa huolimattomasti ja vasen nilkkani vääntyi. Nilkutin takaisin sisälle ja makasin hetken selälläni lattialla jalka kohti kattoa. Mies toi ystävällisesti kylmäpussin. Pää vaati ulkoilua, joten lähdin pienelle kävelylle. Se ei ollut hyvä idea. Kun tulin kotiin ja otin kengän pois, niin jalka oli todella kipeä ja turvoksissa eikä sillä kärsinyt kävellä.


Perjantaina en pystynyt tekemään töitä. Sängyssä tai sohvalla maaten on hankala hoitaa lapsia. Nilkassani on osa nivelsiteistä revennyt. Hoidoksi sain nilkkatuen pariksi viikoksi. Onneksi nyt on viikonloppu ja saan lepäillä pari päivää. Yksityisenä perhepäivähoitajana en ottanut sairaslomaa vastaan, vaan tarkoitus on tehdä töitä taas maanantaina. Uskon, että jalka on jo parempi silloin ja nilkkatuki helpottaa kävelemistä.



Tämä huono-omatunto sairauslomista ja niiden järjestämisen ongelmat ovat muuten yksi syy, miksi lopetan perhepäivähoitajan työt tämän kevätkauden jälkeen. Koko korona-ajan takaraivossani on ollut pieni pelko siitä, että mitä jos minä tai perheeni sairastumme. Hoitolapset eivät voisi tulla pitkään aikaan meille hoitoon ja minä joutuisin korvaamaan perheille poissaolot. Tämä pieni loukkaantuminen muistutti siitä, että on turha murehtia etukäteen. Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu ja asiat voivat mennä ihan hyvinkin. Tämä pieni vamma nilkassa ei ole mitään verrattuna viime kesään. Silloin miehellä oli jalka kipsissä 10 viikkoa.

Koronarajoitusten alkamisen näkee ainakin minun puhelimestani. Ruutuaika on lisääntynyt, mutta niin ovat myös askeleet. Nykyään tulee lähdettyä aiempaa useammin kävelylle. Minulla ei ole mitään varsinaisia liikunnallisia tavoitteita. Kävelemään lähden yleensä tuulettaakseni päätäni.




Ennen koronaa kävin kävelyllä yleensä kaverini ja hänen koiransa kanssa. Harvemmin kävin yksin ja jos kävin, niin kävelin aina kuulokkeet korvilla äänikirjaa kuunnellen.




Nykyään käyn kävelyllä yleensä yksin. Harvemmin kuuntelen äänikirjaa tai musiikkia kävellessäni. Tuntuu, että kaipaan hiljaisuutta ja yksinoloa. Viikonloppuisin on koko perheen lenkkien aika. Silloin saatan käydä myös kahdestaan miehen kanssa lenkillä. Muutaman kerran olen käynyt kävelyllä yhden lapsen kanssa. Samalla on voitu keskustella rauhassa ilman, että muut keskeyttävät.




Nämä kuvat ovat eiliseltä iltakävelyltä Vesijärven rannasta Myllysaaresta. Myllysaareen ei päässyt pariin viikkoon, kun saareen johtavaa ensimmäistä siltaa korjattiin. Nyt onneksi taas pääsee! Myllysaaressa on hyvä käydä katsemassa järvelle ja miettimässä elämää. Eilen näin kaksi joutsenta.

Vapaa viikonloppu. Ei treenejä, turnauksia eikä koulun kirppistä. Myös minun blogittapaaminen peruttiin. Päivä, jonka piti olla täynnä ohjelmaa ja läpsystä vaihtoja olikin yhtä-äkkiä tyhjä. Minä vielä määräsin lapsille päivän mittaisen some/ruutu-kiellon. Ettei tätä lisääntynyttä vapaa-aikaa käytettäisi vain ruudun tuijotteluun.

Mitäs sitten tehtäisiin?

Viime viikolla vietettiin puunhalausviikkoa ja Suomen luonnon päivää. Minä käyn hoitolasten kanssa vähintään kerran viikossa metsässä. Viime viikonloppuna halusin viedä myös oman perheeni metsään. Sää oli aurinkoinen ja lämmin. Mieskin pystyy jo melko hyvin kävelemään kipsin poiston jälkeen. Yksi lapsista meni omaan harrastukseensa, mutta me muut viisi lähdimme metsäretkelle.




Olimme sen verran flunssaisia, että lähdimme retkelle autolla. Laiskuutta oli sen verran, että haimme eväät retkelle menomatkalla Lidlistä. Evääksi valittiin paistopisteen suolaisia herkkuja, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä sekä pieni pullapussi. Juomana meillä oli smoothieta, inkiväärishotti, kivennäisvettä ja limsaa. Jokainen sai kaupassa valita mieleisensä eväät ja juomat. Kaupassa olisi ollut ainakin valmiiksi pilkottuja hedelmiä, valmiita leipiä, wrappejä ja salaatteja. Laiska ja kiireinen eväidentekijä löytää nykyään monenlaisia valmiita ja terveellisiäkin eväitä kaupasta.




Meillä oli noin kilometrin kävelymatka parkkipaikalta retkipaikalle. Kävelyn teki kiinnostavaksi lapsille kiipeily kivillä ja kalliolla. Söimme eväät auringonpaisteessa kallion päällä. Lähellä olisi myös ollut nuotiopaikka, mutta sille ei tällä retkellä ollut tarvetta.

Vaikka ulkoilen joka päivä lasten kanssa, niin kevät on päässyt edistymään lähes huomaamatta. Leskenlehtiä olen sentään löytänyt omassakin pihasta. Tänään kävin lasten kanssa metsässä ja näin ensimmäiset sinivuokot.




Raparperit tuntuvat kasvavan silmissä. Jostain muistan lukeneeni raparperin kasvavan niin nopeasti, että kasvun kohinan kuulee. Jokohan meidän 9-vuotias pääsee kohta leipomaan raparperipiirakkaa?








Luonto ja meidän siitepölylle allerginen esikoinen kaipaisivat vettä. Me muut olemme nauttineet aurinkoisista ja lämpimistä päivistä.

Muistan jo miten teini-ikäisenä ajatus paastosta ennen pääsiäistä kiehtoi minua. En ollut mitenkään erityisen uskonnollinen, mutta jokin paastossa ja etenkin ortodoksisessa pääsiäisessä kiehtoi ja kiinnosti. Ajatus paastosta jäi siis jo teini-iässä muhimaan jonnekin takaraivoon ja muutama vuosi sitten, kun kuulin ensimmäisen kerran Ekopaastosta innostuin ajatuksesta. Osallistuin ensimmäisen kerran Ekopaastoon toissa vuonna. Silloin jätin paaston ajaksi punaisen lihan pois ruokavaliostani. Viime vuonna jätin ruokavaliostani paaston ajaksi pois punaisen lihan, kanan ja kalan.






Viime vuonna osallistuin paaston aikana Ekopaastoretriittiin Heponiemen hiljaisuuden keskuksessa. Voit käydä lukemassa Kokemuksistani Hiljaisuuden retriitistä. Retriitti oli mahtava kokemus ja juurikin retriitin innoittamana syntyi ajatus ottaa sosiaalisen median käytön rajoittaminen mukaan tämän vuoden paastotavoitteisiini. Pidin puhelimeni lentotilassa koko retriitin ajan. En siis voinut vastaanottaa viestejä, puheluita tai käyttää nettiä. Käytin puhelinta ainoastaan kamerana, kun kuvasin kaunista Heponiemen luontoa.

Tämän kirjoituksen kuvat ovat kuvia kasvisruuista vuoden takaiselta Ekopaastolta.


Lady of the Mess on kirjoittanut blogissaan Ekopaastosta useammankin kerran. Minäkin taisin lukea Ekopaastosta ensimmäisen kerran hänen blogistaan. Hänen tämän vuoden kirjoituksestaan tulee hyvin ilmi Ekopaaston idea. Kannattaa käydä lukemassa! Lady of the Messin Ekopaasto.

Sinua saattaa kiinnostaa lukea

Nyt syksyllä täällä Suomessa ja syyslomalla Espanjassa olen viettänyt omia hetkiä käymällä pienillä kävelylenkeillä luontoa ihmettelemässä ja ihastelemassa. Nämä kävelyt ovat vieneet minut Vesijärven, suolajärven tai Välimeren rantaan. Veden katselemisessa on vain jotain rauhoittavaa. Yleensä olen käynyt kävelemässä auringonnousun aikaan. Silloin värit taivaalla ovat kauniimmat kuin keskipäivän auringonpaisteessa (Espanja) tai harmaudessa (Suomi).




Eilen minulla oli normaalia lyhempi työpäivä. Neljältä minulla oli jo saaristolaisleipätaikina nousemassa ja iltaruuaksi oli tarkoitus tarjota edellisten päivien lounaiden jämiä. Katsoin ulos ja huomasin, että on vielä hetken valoisaa. Ehdotin lapsille kävelyä Myllysaareen, Vesijärven rantaan. Kaikki neljä lasta innostuivat ajatuksesta. Minä häkellyin. Yleensä nimittäin ainakin yksi haluaisi tehdä jotain muuta.




Itseasiassa emme kävelleet edes Myllysaareen vaan jäimme rantaan katselemaan maisemia ja sitä, miten sinisen sävyt pikkuhiljaa tummenivat. Ihana kun lapsetkin innostuivat tarkkailemaan värejä.


  



Paikalle saapui myös lauma sorsia. Yli kaksikymmentä laski yksi lapsista. Vanhin lapsista otti kuvia minun kamerallani. Nämä alimmat kuvat ovat hänen ottamiaan.





Osallistun näillä kuvilla Mansikkatilan mailla-blogin perjantaimyysseihin. Käykää ihmeessä lukemassa myös muiden osallistujien postauksia.