Viisi vanhempainiltaa ja yhdeksät treenit

perjantai 13. syyskuuta 2019
Viime viikolla minun ei tarvinut iltaisin miettiä, mitä tekisi. Meillä oli samalla viikolla kolmen koululaisen ja esikoululaisen vanhempainillat. Lisäksi oli vielä yksi harrastuksen vanhempainilta. Lapsilla oli yhteensä yhdeksät treenit, joihin suurimpaan osaa heitä pitää kuljettaa. Lisäksi meille osui Kärkkäisen ostoskärryjen työntövuoro. Minulla oli flunssa, joten mies hoiti suurimman osan vanhempainilloista, mutta riitti niitä minullekin. Viikko oli sen verran kiireinen, ettei minulta löydy juurikaan valokuvia.Muutaman äänikirjan ehdin onneksi kuunnella loppuun.

Viikon kirjat


Kristiina Saha, Minäpäivät
Mikko Toiviainen, What's up, elämä

Kuuntelin kaksi äänikirjaa. Kristiina Sahan Minäpäivät kertoo 50-vuotiaasta Hellevistä, joka on keskisuuressa yrityksessä pikkupomona. Päivisin hän antaa potkuja ja iltaisin käy hoitamassa mielenterveysongelmista kärsivää äitiään. Kirjassa Hellevi lähetetään muutosseminaariin. Pirjo Heikkilä oli loistava valinta lukijaksi tähän humoristiseen kirjaan. 

Mikko Toiviaisen What's up, elämä on kuin podcast. Mikon eli Kalenterikarjun ja Mansikkkan vuoropuhelua identiteetistä. En ole kuunnellut
 podcasteja, mutta voisin kuvitella niiden olevan tällaisia.



Viikon oma-aika

Lauantaina osallistuin Päijät-blogien ja Lahtiloven järjestämään blogitapahtumaan. Kirjoitinkin siitä edellisessä postauksessa. 


Viikon juhlat

Tätini täytti vuosia ja juhlat pidettiin Villa Furuvikissa. Hyvää ruokaa ja hauskaa ohjelmaa. Virkistävä sunnuntai.



Se olisi taas perjantai! Nopeasti meni tämäkin viikko.

Mukavaa viikonloppua! 


7 kommenttia

  1. Meillä olisi loppukuusta ensimmäinen vanhempainilta tulossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa vanhempainiltaa! Meillä on hyviä vanhempainiltoja ja niihin menee mielellään. Nyt vain oli liian monta samalla viikolla.

      Poista
  2. Huh mikä haipakka viikko ollut sinulla! Minä olen ollut ihan tööt tällä viikolla, töissä jotenkin erityisen rankkaa. Viikonlopun aion vaan rentoilla ja kerätä voimia!
    Ihanaa viikonloppua sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ja rentoa viikonloppua! Minäkin koitan laskea kierroksia. Haipakkaa ollut tälläkin viikolla.

      Poista
  3. Meillä oli vöhän samanlainen viikko. Itse olin flunssassa, mutta koska useampana iltana oli vanhempainilta (tai muu pakollinen meno), yritin flussasta huolimatta saada arjen pyörimään. Onneksi viimein koitti viikonloppu, ja pieni hengähdystauko.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kyllä nyt tuntuu, että kaikki arkijutut pyörähtivät meilläkin käyntiin kun syyskuu alkoi! On soittotuntia,tennistä, TET- viikkoa, ylioppilaskirjoitusten prelejä ym ja myös niitä vanhempainiltoja ;) Mutta kivoja juttujahan nää on kaikki, välillä vaan toivoo että voisi monistaa itsensä, että ehtisi joka paikkaan!

    VastaaPoista
  5. No ainakin on ollut tekemistä, heh :D

    VastaaPoista

Instagram