Huhtikuinen tiistai

tiistai 17. huhtikuuta 2018
Kiitos teille kaikille ihanille, jotka olette lähettäneet tsemppiviestejä edellisen blogipostaukseni: Tutkikaa tissinne! jälkeen. Viime aikoina olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa. Varsin hyvin olen onnistunutkin, vaikka olenkin tällainen kaikista mahdollisista asioista stressaava tyyppi. Tänään minulla oli toinen ultra ja uuden näytteen otto. Näytteen ottamisen takia tämä päivä on sairaslomaa. 
 

Mies ja kuopus veivät minut heti aamusta terveyskeskukseen tutkimukseen. Kotimatkalla kaunis sumu sai minut pyytämään miehen jättämään minut ja kuopuksen Myllysaaren rantaan. Tyttö puhalteli saippuakuplia ja minä otin muutaman kuvan kännykällä. Olisipa ollut kamera mukana!



Viime viikonloppuna pääsin jo todella keväiseen oloon Tallinnassa, jonne päätimme lähteä miehen kanssa muutaman tunnin varoitusajalla. Aurinko paistoi ja arki unohtui. Ehkäpä palaan vielä Tallinnan viikonlopun tunnelmiin kuvien ja tekstin kera.



 
Neljä vuotta sitten olen osallistunut blogissani arkihaasteeseen. Olipa hauska katsoa vanhoja kuvia ja lukea, että mitä me olemmekaan neljä vuotta sitten tehneet. Ehkä voisin ottaa uusinnan arkihaasteesta. Laitan tähän vielä linkit vanhoihin arkihaaste postauksiin.
 
 
 
 
 Kevätkin on ollut pidemmällä neljä vuotta sitten ja Vesijärvi sulana. Tämä alin kuva on otettu tasan neljä vuotta sitten.
 
 
 
 
Ihanaa tiistaita!

18 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kaunista oli! Maiseman maagisuus ei vain välity näistä kuvista.

      Poista
  2. Tänä vuonna saadaan kyllä tosiaan kunnon kevättä hetki ainakin täällä odotella, säät ovat olleet varsin suosiolliset viime aikoina, mutta tuo lumimäärä ei ihan hetkessä valitettavasti katoa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän nopeasti on lumi sulanut, mutta vielähän sitä riittää.

      Poista
  3. Eilen oli täällä vielä sumuisempaa kuin tänä aamuna. Täällä ei lunta enää juuri ole ja nyt alan jo odotella sitä nurmikon vihertymistä.

    VastaaPoista
  4. Niin upee sumu oli kyllä tänään ja eilen illalla jo! Kyllä se lämmin kevät sieltä on jo hyvässä vauhdissa tuloillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis sumu oli. Ja lämmintä kevättä tässä jo kaipaillaan.

      Poista
  5. Tällaisiä on kiva lukea. Tavallisista päivistä. Ne ovat sitä arjen luksusta kuitenkin.

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä <3 Vanhat blogikirjoitukset on kiva muistojen aarreaitta. Tulee talletettua asioita jotka muuten unohtuisi. Pienet suuret hetket. Ne arkipäivisimmiltäkin tuntuvat. Ne on usein niitä tärkeimpiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Totta! Onneksi on tullut kirjoitettua blogia. :)

      Poista
  7. Oho, onpas siellä vielä talvista! :) Kauniita nuo jääkuvat.

    VastaaPoista
  8. Upeita kuvia. Rakastan juuri tuollaisia seesteisiä luontokuvia. 😍

    VastaaPoista
  9. Oho, ompas sielä vielä kevät alkutekijöillä! Täällä on kaikki lumet sulanut ja kukat alkaa jo kukkimaan! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On täälläkin tällä viikolla lumet sulaneet vauhdilla. Ensimmäiset leskenlehdet ja sinivuokot bongattu perjantaina ja lauantaina.

      Poista

Instagram