Säärystimet ja blogin uusi nimi

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015
Blogini osoite on http://kiljustenblogi.blogspot.fi/ Blogin nimi taas on ollut Kiljusen herrasväki. Hankalaa, mutta nimi ja osoite ovat peräisin ajalta, kun aloitin blogin kirjoittamisen Vuodatuksessa. Nimiasia on häirinnyt minua, mutta olen antanut asian vain olla. Parempaa nimeä olen yrittänyt miettiä (en tosin kovinkaan aktiivisesti), sitä koskaan keksimättä. Nyt huomasin, että blogini nimi oli kirjoitettu väärin parissakin eri paikassa. Kiljusen herrasväen asemasta Kiljusten herrasväki. No, yhden kirjaimen heitto. Se kuitenkin johti siihen, että muutin blogin nimen:
 
Kiljusten blogi 
 
Nyt nimi ainakin vastaa blogin osoitetta. Sisältö säilynee yhtä sekavana kuin ennenkin.  
 


Ja sitten niihin säärystimiin. Annoin äidilleni syntymäpäivälahjaksi villasukkalahjakortin. Hän sai siis toivoa, millaiset villasukat hänelle tekisin. Vaihtoehtoina oli lyhyttä tai pitkää vartta. Palmikkoa, pitsiä tai broken seedia. Langan paksuuden ja väritkin äitini sai itse valita. Vähän jännitti, että valitseeko hän kovinkin monimutkaisen sukkamallin. Turhaan jännitin. Äitini toivoi ihan perussäärystimiä. Hänen lempivärinsäkin löytyivät 7 veljestä langan värikartasta ja Robin Hoodin hyllyltä. 
 
 


Joustinneuletta. Tasapaksut pötköt, joita voi pitää kumminpäin tahansa. Ohje on Novitan nettisivuilta. Ja löytyy myös Novitan kevät 2009 lehdestä.

 
Lanka: Novita, Seitsemän veljestä
Puikot: 4
Langan menekki: Vajaa kerä kumpaakin väriä
 



10 kommenttia

  1. Villasukkalahjakortti! Onpa hauska idea! Ja kivat säärystimet tuli. Tarvisin itsekin tuollaiset pitkät syksyksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut oma keksintö tuo Villasukkalahjakortti. Jostain facebook-ryhmästä sen bongasin. Mutta varmasti tulee joskus jatkossakin sellainen annettua.

      Poista
  2. Samaa mieltä kuin edellinen, että tosi kiva lahjaidea! Et uskokaan, miten ilahduin, kun mies toi Algeriasta tullessaan mukanaan miehen veljen vaimon vartavasten minulle ompeleman esiliinan, joka oli vielä nätisti viikattu ja laitettu nuppineuloilla kiinni (ihan kuin kaupassa). Kaiken lisäksi tytölle oli ommeltu samantapainen essu. En muista milloin viimeksi joku olisi ommellut jotakin vartavasten minulle, joten ilahduin tästä eleestä kyllä tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, itsetehdyt lahjat on parhaita! Mä oon aika huono paketoimaan lahjoja kauniisti, mut huolella paketoidut lahjat on kyllä ihania.

      Poista
  3. Hyvä nimi ja ihanat villikset :D

    VastaaPoista
  4. Hienot säärystimet! :) Itselläni puikot on hieman.. kröhöm.. jäähyllä! Josko tästä nyt syksyä kohden rohkaistuisin kaivamaan ne taas esille 10 vuoden tauon jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Neulominen on koukuttavaa. Kannattaa kaivaa puikot esiin ja kokeilla. Minä opettelin neulomisen ja virkkaamisen vasta aikuisena.

      Poista

Instagram