Kaksplus.fi

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vappuaatosta selvitty

Vappuaattoa oli tarkoitus juhlistaa kaveriperheen luona. Eilen illalla miehen ollessa ruokakaupassa tytölle nousi kuume. Ehdin soittaa miehelle kauppaan, että ostaa ruuat kotivappua varten. Tänään on sitten syöty liikaa ihan oman perheen kesken.

 
 
Tämä päivä on rentoiltu kotona, pakotettuna tosin. Ei tämä kuitenkaan ihan huono päivä ole ollut, vaikka serpentiinit jäivätkin levittämättä ja ilmapallot puhaltamatta. Serpentiinipaketti katosi mystisesti jonnekin ja kukaan ei vain puhaltanut ilmapalloja. Yksi foliopallo meillä kyllä oli. Pikkusiskolle ostettu.

 
 
Lapset askartelivat vappunaamareita.

 
 
He katselivat yhdessä Masha ja Medved dvd:tä. Kannattaa kurkata vaikka you tubesta. Pojat saivat myös pelata Moviestar planetia. Jotain kivaa tekemistä peruuntuneiden vappujuhlien tilalle.


Miehen tultua illalla töistä me söimme yhdessä itsetehtyä perunasalaattia, nakkeja ja erilaisia kasviksia ja hedelmiä. Lapset halusivat, että pukisimme kaikki naamiaisvaatteet. Meillä oli sitten syömässä intiaani, arpinen räppäri, keijukuningatar, pantteri ja kaksi peruukkipäätä.

 
 
Vähän väsynyt ja haikea aatto. Tunnelma ei noussut kattoon asti, mutta mukavaa oli.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

#satasyytäollaonnellinen, osa 11

Neulominen

Neulonta eli neulominen on menetelmä, jolla langasta tehdään vaatteita ja asusteita eli neuleita. Neuleessa kulkee vain yksi lanka yhdensuuntaisina, kertautuvina kerroksina, joissa lanka kiertyy itsensä ympäri kerroksittain silmukoiksi, kun taas kudotussa kankaassa, jonka valmistukseen käytetään kangaspuita, on kahteen suuntaan kulkevia lankoja: kuteita ja loimia. Joillakin murrealueilla käytetään kutomista neulomisen synonyyminä.

Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Neulonta


Kuvissa on tällä hetkellä puikoilla olevia neuleita. Kaikki sukkia. Sopivan pieniä töitä minulle tällä hetkellä.

 
Näistä tulee unisukat vauvalle ensi syksyksi. Olisivat jo valmiit, jos lanka ei olisi loppunut kesken. Onneksi äidilläni oli tätä lankaa, joten nyt saan tehtyä sukat valmiiksi. Lanka on Novita Wool. Sukan ohje on Yhteishyvän sivuilta.
 
 
 
Tässä pieni pätkä sukan vartta. Aloitin nämä sukat pääsiäissunnuntaina, kun tarvitsin neulomista automatkalle. Lanka Novitan Nalle. Ja tarkoituksena tehdä ihan perussukat lapsen kokoa.

 
 
Koska lanka vauvan sukkiin loppui juuri ennen pääsiäispyhiä piti ottaa joku välityö. Aloitin elämäni ensimmäisten kirjoneulesukkien tekemisen kiirastorstaina. Tänä aamuna sukat näyttivät tältä. Ohje on Novitan sukkalehdestä ja lanka 7 veljestä. Näissä sukissa kokeilen myös ensimmäistä kertaa nauhakavennuskantapäätä.

 
Itse koen neulomisen terapeuttiseksi. Neuloessa tulee usein myös järjestettyä ajatuksiansa, vaikka sitä ei täysin tietoisesti tekisikään. Ja kivahan se on jotain valmistakin joskus saada. Nykyään olen pyrkinyt välttämään sitä, että minulla olisi monta keskeneräistä työtä samaan aikaan. Aika montahan näitä tässä on, mutta eivätköhän nämä valmistu. Minulla on vielä muutama jonkin aikaa kaapissa pölyä kerännyt keskeneräinen käsityö, mutta nyt pidetään kaapin ovet kiinni ja unohdetaan ne vielä joksikin aikaa.

 

torstai 24. huhtikuuta 2014

#satasyytäollaonnellinen, osa 10

Keltainen
 
 
Valo, lämpö, onni, ilo, optimismi, älykkyys, oppiminen, toivo. 

 
 
Häpeä, petos, pelkuruus, vaara.
 

 
Viime aikoina olen huomannut kaipaavani ympärilleni keltaista väriä. En muista koskaan erityisesti pitäneeni keltaisesta väristä, mutta nyt tykkään siitä. Ja jopa tarvitsen sitä pieninä annoksina. Tällä viikolla ilmestyneessä Voi hyvin-lehdessä olikin mielenkiintoinen juttu väreistä juuri sopivaan aikaan. Asiaan voisi perehtyä enemmänkin. Nuo keltaisen värin merkitykset nappasin lehdestä. 
 


 
 
Vasemman puoleisen kortin kuva on Sari Airolan. Oikean puoleinen kortti on Reetta Isotupa-Siltasen Keijuhaave. Kortit sain tänään postissa Ikomi blogin Inarilta. Luin joulukuussa Inarin blogista joulukalenteria ja osallistuin arvontaan, jossa viisi sai palkinnoksi oikeaa postia. Nämä kaksi korttia tulivat tänään postista. Kauniita kortteja! Tulin erittäin hyvälle mielelle jo pelkistä korttien kuvista. Ja nuo kortit oli lisäksi ajatuksella täyteen kirjoitettuja. Ja meille ihan uusi lastenkirjavinkkauskin korteista löytyi! Kiitos! 

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 5/5

Aamulla meillä etsittiin suklaamunia. Tässä kuvassa ollaan jo kokoamassa suklaamunien yllätyksiä.
 
 
 
Pääsiäisaiheinen selfie eli kuvassa varsinainen noita-akka.

 
 
Kävimme kukkakaupassa ostamassa mummolleni pääsiäiskukkia. Kauppa oli kiinni, mutta kaupan itsepalvelupuoli oli auki. Tämä kukka valittiin sekä värinsä puolesta, että siksi että meillä oli kukkaan tasaraha. Enpä ole ennen tällaiseen itsepalveluun törmännyt. Hyvä idea! Mielummin näin kuin, että kauppa olisi kokonaan kiinni.

 
 
Päivän retki maalla sisälsi lisää suklaamunien etsimistä, jalkapalloa, hyvää ruokaa...

 
 
...hyppynarulla hyppimisen opettelua...

 
ja puujalkojen testausta. 

 
 
Arkikuvahaaste loppuu nyt näinkin ei-arkisiin kuviin ja tunnelmiin. Ja vielä huomennakaan ei ala arki! Ihanaa! Mitä tämä haaste opetti? Toivottavasti ainakin sen, että ihan tavallisesta arjesta voi löytää niitä huippuhetkiä. Arki on parasta, mutta eipä näissä pyhäpäivissäkään valittamista ole. :)

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 4/5

Aamu alkoi tiskikoneen täyttämisellä ja päälle laitolla. Ja juuri äsken tein saman. 
 
 
 
Haravointia aamulla ja päivällä. Nyt tuntuu käsissä. Pientä kipua oikeassa ranteessa. Ikäviä naarmuja orapihlajasta ja ruusuista. Mutta sää ei olisi voinut olla parempi.

 
 
Haravoinnista väsyneenä ja nälkäisenä oli ihana syödä miehen tekemä munakas välipalaksi. Kananmunaa, tomaattia, vuohenjuustoa ja tuoretta basilikaa.

 
 
Kun minä laitoin pyykkejä kuivumaan pääsi vauva livahtamaan suihkun jäljiltä märkään kylpyhuoneeseen. Onnellista käsien läpsytystä.

 
Olen Buzzador. Ja tällä kertaa pääsin testaamaan Viledan hankaussieniä. Tähän mennessä olen käyttänyt tätä keraamisen lieden puhdistussientä. Kiinnipalanut ja pinttynyt ruoka lähtee liedestä kevyesti pyyhkimällä. Helpompaa ja nopeampaa kuin meillä normaalisti käytössä oleva pesuaine + raappa. Pesuainetta en ole edes käyttänyt tämän sienen kanssa. Meillä on jo elämää nähnyt keraaminen liesi, joten ihan uudenveroiseksi sitä ei edes tällä sienellä saa. En tiedä, mitä tämä sieni kaupassa maksaa, mutta voisin ostaa jatkossa, kun nämä nyt saamani on käytetty.
 
 
 



 
 

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 3/5

Aamun ensimmäinen kännykkäräpsy. Aamu alkoi vaippojen taittelulla. Vauvalla on käytössä L-koon Fuzzit, Fuzzin omalla imulla + 1-2 lisäimulla. Hyvä vaippa, eikä tarvitse ihan heti olla vaihtamassa.
 
 
Aamupäivällä lapset leikkivät yhdessä isoilla legoilla.

 
 
Lounaaksi söimme savustettua nieriää. Lisäksi uunijuureksia, salaatta ja kevään ensimmäiset vihreät parsat. Nam! Annoksista ei ole kuvia. Mies kyllä kysyi, että enkö ota kuvia. Neljä lasta pöydässä, joista kolmea sai muistuttaa pöytätavoista ja se neljäs heitteli ihan pokkana parsoja lattialle. Ei tullut mieleen ottaa kuvia. Yritin syödä ja syöttää samalla vauvaa.

 
 
Ihan hetken aikaa ehdin haravoida pihaa. Pieni alue haravoitu. Puoli jätesäkillistä haravointijätettä ja pilttipurkillinen kotiloita. 

 
 
Hieman pidempään ehdin neuloa ensimmäisiä kirjoneulesukkiani.

 
 
Pyhäpäivästä huolimatta aika arkista, mutta ei kuitenkaan. Mies kotona. Rentoa ja mukavaa yhdessä oloa. Ja hetki ihan omaa aikaa. Ja vielä on vapaapäiviä jäljellä.
 
Hyvää Pääsiäistä!

torstai 17. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 2/5

Tässä taas kännykkäkuvia arjesta tänne blogiin muistoksi.
 
Aamu alkoi pyöräilyllä (ja huudolla). Vaatteet olivat huonot, todella huonot! Huuto jatkui pitkään ja kuului kauas. Pakko oli kuitenkin päästä liikkeelle, että ehdittiin viedä poika eskariin. Huomenta vain naapurit meidän kadulta ja viereiseltäkin. 
 
 
Nopeasti aamu kuitenkin parani. Matkalla eskariin nähtiin tuttuja. Mun olo parani heti, ihana vertaistuki! Hieman myöhemmin nähtiin pikkusiskon kerhokavereita. Hänen aamunsa muuttui erittäin hyväksi! Aamupäivään kuului trampalla hyppimistä, puuhun kiipeämistä, lisää pyöräilyä ja kivien heittämistä järveen.

 
Omassa pihassa krookukset kukkivat. Tänään nähtiin ensimmäinen ötökkäkin. Mehiläinen tai joku vastaava.

 
 
Mies pääsi lähtemään töistä normaalia aiemmin ja tuli kaupan kautta kotiin. Nyt on ruokaa pääsiäiseksi.
 

 
 
Ja sitten vielä kuva alakerran eteisestä. En kestä. 


keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 1/5

Minut haastettiin mukaan Facebookissa kiertävään arkikuvahaasteeseen. 5 päivää, 5 kuvaa arjesta. Samassa haasteessa näyttää olevan joko yhden tai useamman kuvan toteutuksia. Päädyin julkaisemaan facebookissa yhden kuvan per päivä. Ehdin kuitenkin tänään kuvata neljä muutakin kuvaa kännykällä. Julkaisenpa ne nyt täällä blogissa. Tämä sama haaste kiertää myös blogeissa ja varmasti muuallakin somessa. 
 
 
Minä leivoin aamulla ja vauva tutki sillä aikaa alalaatikkoa.
 
Aurinko paistoi, kun haimme vauvan kanssa pikkusiskon kerhosta. Ystävällinen naapuri haki eskarilaisen eskarista. 

Välipala. Hieman normaalia runsaampi. Paikalla oli muutama työkaveri lapsineen.

Yksi vieraista toi prinsessamekkoja. Nyt kelpaa pikkusiskon leikkiä Prinsessa Ruususta.

Aurinko paistoi vielä illallakin. Vauva nukkui, lapset leikkivät kavereiden kanssa. Ja minä luin kirjaa.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Huhtikuinen perjantai 2014

5.00
Vauva heräsi syömään ja jatkoi uniaan minun vieressäni.

7.00-7.30
Pojat söivät aamupalaa isänsä kanssa. Mies lähti töihin ja vei menomatkalla toisen pojan eskariin.

7.45
Havahduin rapinaan, joka kuului olohuoneesta. Ekaluokkalainen oli löytänyt miehen ja minun edellisillan herkut. Vauva nukkui vieressäni.



Unikeko eli pikkusisko heräsi ja kömpi makuuhuoneeseen.
Laitoin eväät koululaiselle metsäretkeä varten. Lisäksi valitsimme muutaman pajunoksan kouluun vietäväksi.
 
Söimme aamupalaa vauvan ja pikkusiskon kanssa. Meillä keitetään puuroa joka aamu. Vauva söi lähinnä hedelmäsosetta ja ruisleipää. Nokkamukissa on vettä.
 

 
Koululainen tutki lehden säätiedotusta ja mietti, mitä vaatteita tarvitsee metsäretkelle. Oikein osasi valita vaatteet. Tosin samainen poika saattaa iltapäivällä hyppiä trampalla pelkissä sisävaatteissa.

8.15
Ekaluokkalainen lähti kouluun.

 
8.30-10.00
Aamupalaa, keittiön siivousta ja makuuhuoneiden järjestelyä.
 
10.15
Lähdimme ulos. Vauva nukkui rattaissa lyhyet päiväunet. Pikkusisko meinasi hermostua, kun collegetakin huppu oli huonosti. Puistossa pikkusisko keräsi toisen tytön kanssa pajunkissoja. Paluumatkalla kävimme kaupassa hakemassa tarvikkeita myöhempiä leipomuksia varten.
 
11.30
Vauva ja pikkusisko söivät banaania omassa pihassa. Pieni tankkaus ennen kuin lähdimme hakemaan eskarilaista kotiin. 



11.45-12.20
Kävimme hakemassa eskarilaisen kävellen. Eskarissa oli koristeltu vitsoja.
 

 
12.25
Kotona lämmitin ruokaa itselleni ja pikkusiskolle. Söimme edellisen päivän ruokia, jotka lämmitin höyrykattilassa. Mikroa meillä ei ole hiihtoloman jälkeen ollut. Samalla aloitin suklaakakun leipomisen.
 

 
13.15
Ekaluokkalainen tuli koulusta kaverinsa kanssa.

13.30
Meille tuli kaveriperhe kylään. Paikalla kaksi vauvaa ja viisi 4-8 vuotiasta lasta. Tein gluteiinittoman version suklaakakusta, jonka ohjeen olen löytänyt Emäntänä Olga- keittokirjasta. Ohjeeseen tulee yksi ruokalusikallinen spelttijauhoja ja tällä kertaa korvasin sen perunajauholla ja kaakaolla. Kiitoksia vain jauhojen korvausvinkistä!

 
15.30
Lähdimme yhdessä vieraiden kanssa ulos. Vauva meni toisille päiväunille rattaisiin.

16.10
Tulimme sisään ja vieraat lähtivät kotiin. Lapset söivät välipalaa.

16.30
Mies tuli töistä ja lähti saman tien sählyharjoituksiin koululaisen kanssa. Mies valmentaa ja molemmat pojat pelaavat. Eskarilaisen kanssa on sovittu, että hän saa valita käykö yhden vai kaksi kertaa viikossa harjoituksissa. Tällä kertaa eskarilainen jätti harjoitukset väliin. Hän lähti kaverin luokse kylään.

17.00-18.00
Pikkusisko katsoi Pikku Kakkosta, vauva nukkui ja eskarilainen oli kylässä. Minä sain olla hetken yksin. Luin Pamela Druckermanin : "Kuinka kasvattaa bébé - vanhemmuus Pariisin malliin-kirjaa.

18.00-18.30
Tytöt leikkivät junaradalla. Minä tein meille ruokaa. Eskarilainen tuli kotiin.


 
18.35
Söimme normaalia myöhäisemmän päivällisen. Olihan välipalakin ollut tavallista myöhemmin.

 
19.10
Eskarilainen ja pikkusisko menivät takapihalle leikkimään hellalla. Minä ja vauva viikattiin sillä aikaa pyykkejä. Leikin myös olohuoneessa vauvan kanssa hetken.



19.50
Mies ja esikoinen tulivat sählystä. Normaalia myöhemmin, koska miehellä oli ollut valmentajien palaveri. Mies ja lapset söivät. Minä laitoin sillä aikaa pyykkejä.

20.15
Tyhjensin tiskikoneen. Lapset kävivät pesulla ja siivosivat leluja.

20.40
Luin lapsille iltasaduksi Elina Karjalaisen Uppo-Nalle ja Nukku-Ukko kirjaa. Sillä välin mies kävi kaupassa hakemassa pari unohtunutta juttua.

21.00-21.25
Imetin vauvaa, joka kävi sitten yöunille.

21.45
Kävin suihkussa ja mies teki sillä aikaa meille iltapalaa.

22.00-23.00
Söimme miehen tekemää iltapalaa samalla, kun katsoimme televisiota ja minä kirjoitin tätä postausta. Nyt tyhjentämään kuivausrumpu ja nukkumaan.

Tässä taas itselle muistiin päivä meidän arjesta.

Mukavaa viikonloppua!