Kuukausi alkoi influenssasta toipuen. Ja pitkään tuo täydellinen toipuminen kestikin. Laskeskelin, että meni ainakin kolme viikkoa, että olin taas terve. Myös kaikki neljä lastamme olivat kipeinä.

Pojat lomailivat vajaan viikon isovanhempien luona Espanjassa.

Taapero oppi piirtämään pääjalkaisia. Hän piirtää yleensä vasemmalla kädellä.


Vietimme miehen kanssa 11-vuotishääpäivää keilaamalla 1,5 tuntia. Olimme varanneet tunnin vuoron, mutta ajan loppuessa minulla oli kolme peräkkäistä kaatoa ja kierros kesken. Pakko oli jatkaa! Oikeasti olisi kannattanut lopettaa. Olisi jäänyt itselle illuusio siitä, että osaa muka keilata. Loppukierros ei nimittäin kaatoja sisältänyt eikä paljon kaatuneita keilojakaan.



Äitini tuli Espanjasta meille viikoksi. Saimme nauttia valmiista ruuista ja hyvästä seurasta. Viikon jälkeen lapset ihmettelivät, että joko mummi lähtee.



Pitkälle neuvoteltu asuntokauppa meni pieleen ja jouduimmekin etsimään meille vuokra-asunnon lyhyellä varoitusajalla. Olimme sopineet hinnan ja vapautumisaikataulun sekä maksaneet homekoiratutkimuksen puoliksi myyjän kanssa. Nimet papereista puuttuivat, joten kaikki valui hukkaan. Parin päivän itkun jälkeen katsomme taas luottavaisina tulevaisuuteen.

Minun treenaamiseni huhtikuista puolimaratonia varten sai myös nolon lopun. Flunssan takia tullut kolmen viikon tauko treenaamisessa ja muutenkin stressaava elämäntilanne sai minut luopumaan puolimaraton haaveesta. Nyt olen ilmoittautunut huhtikuussa alkavaan juoksukouluun.




Kolme vanhinta lasta lähtivät serkkujen perheen mökille talviloman viettoon sunnuntaina ja tulevat kotiin keskiviikkona.

En kirjoittanut yhtään blogiposausta helmikuussa tätä koostetta lukuun ottamatta.

Helmikuussa tunteet menivät laidasta laitaan. Tuntuu, että nämä kokemukset ovat opettaneet ja taas hitusen verran kasvattaneet minua ihmisenä. Mitään haaveita (uusi isompi koti ja puolimaraton) ei ole unohdettu. Ne vaan toteutuvat myöhemmin kuin oletin.

Kun tauti iski, niin sukat jäivät tähän vaiheeseen. Lähes viisi päivää olen viettänyt makuuasennossa. Ei puhettakaan, että olisin jaksanut neuloa tai lukea tai tehdä yhtään mitään. Mies joutui jäämään töistäkin kotiin tekemään etäpäivää ja hoitamaan sairaita lapsia ja minua.




Tänään olen ollut sen verran jaloillani, että räpsin nämä parit valokuvat. Ja ruuatkin olen syönyt pöydän ääressä.


Meidän perhe ei ole ainoa, jossa sairastetaan. Facebook kavereiden kesken on toivoteltu pikaista paranemista puolin ja toisin. Minun piti tänä viikonloppuna osallistua järjestelmäkameran perusteita kurssille, mutta kurssi siirrettiin opettajan sairastumisen vuoksi. Minulla olisi ollut myös yhdet aikuisten juhlat, mutta nekin jouduttiin perumaan juhlakalun perheessä riehuvan taudin vuoksi.  


Mitenkä teillä? Onko flunssaaalto iskenyt?


Ps. Ohje Muitaihaniatalvisukkiin löytyy nyt kokonaisuudessaan Muita Ihania- blogista Tuo linkki on ensimmäiseen ohjeeseen ja jatko ohjeet on julkaistu peräkkäisinä päivinä. Josko minäkin taas alkuviikolla pääsisin neulomaan keskeneräisiä sukkia.

Tällä viikolla huomasin muita ihania-blogissa talvivillasukat, joihin julkaistaan joka päivä pätkä lisää ohjetta. Näiden salamyhkäisten sukkien neulomisen idea on siis se, että joka päivä parin viikon ajan tulee ohje kuvioon ja samaan aikaan moni muukin neuloo näitä samaisia villasukkia. Nämä sukat tuntuvat saavuttaneen heti suuren suosion. Ainakin Instagramissa löytyi heti useita kuvia hastagilla #muitaihaniatalvisukat



Onko teillä kokemusta tällaisesta knit-along-neulomisesta? Ja onko puikot heiluneet ahkerasti tänä talvena?

Kahden ensimmäisen lenkin jälkeen minulta jäi heti kolme lenkkiä väliin. Sitten jaksoin hölkätä taas neljä lenkkiä kunnes yksi jäi väliin. Pelkästään laiskuus ei ole ollut este hölkkäilylle. Pakkanen on myös hillinnyt suurinta lenkki-intoa.

Aloitin yksityisenä lastenhoitajana tammikuun alusta. Tämä eroaa yksityisestä perhepäivähoitajasta siten, että lasten vanhemmat palkkasivat minut ja hoitavat kaikki tarvittavat pidätykset palkasta. Työnähän tämä on nyt samanlaista, koska hoidan lapsia meillä kotona. Minulla on siis ystävän lapset neljä kertaa viikossa hoidossa. Ihan uutta ja ihmeellistä tämä ei ole, sillä lapset ovat ennestään tuttuja. He ovat olleet meillä ennenkin hoidossa, tosin eivät aiemmin koko päivää vaan muutamia tunteja.

Ensimmäinen hoitoviikko meni normaalia lyhemmillä ulkoiluilla kovasta pakkasesta johtuen. Meidän 5-vuotias ei mennyt kerhoon vielä ensimmäisellä viikolla, joten minun ei tarvinnut miettiä kerhoon viemisiä ja hakemisia koko lapsikatraan kanssa. Muutenkin ensimmäinen hoitoviikko otettiin rauhallisesti ilman suuria etukäteissuunnitelmia. Mentiin lasten ehdoilla. Ohjelmassa oli lyhyet ulkoilut, vapaata leikkiä, piirtämistä, maalaamista, muovailua, lorukorttien ja kirjojen lukemista. Ja kyllähän me isompien kanssa leivottiin sämpylöitä sosekeitto-lounaalle sekä pyöriteltiin langasta nyörejä. Nyt kun muistelen ensimmäistä viikkoa, niin huomaan, että aika paljonhan me ehdittiin kaikenlaista tekemään.



Tämä toinen hoitoviikko alkoi onneksi inhimillisemmissä pakkaslukemissa. Niinpä pääsimme eilen luistelemaan lähikentälle. Isommat luistelivat ja pienemmät kolasivat lapioilla lunta. Lopuksi laskimme yhdessä mäkeä.

Tähän mennessä hoitolapsille ja toki myös näille kahdelle omalle on tarjottu lounaalla makaroonilaatikkoa, kasvissosekeittoa, jauhelihakastiketta perunoiden ja porkkanoiden kera ja kana-kookoskeittoa. Välipalaksi meillä on yleensä erilaisia hedelmiä ruisleivän kera. Ja on meillä kerran riisipuuroakin keitelty välipalaksi.


Miltä tämä kaikki on sitten tuntunut?
Omat lapset ovat ottaneet hoitolapset hyvin vastaan. Myös koululaisten mielestä hoitolapset ovat mukavia, vaikka hoitolasten meillä olo asettaakin rajoituksia koululaisille. Esimerkiksi päiväuniaikaan ei voi meluta ja minä en anna käyttää ruutuaikaa silloin kun hoitolapset ovat meillä. Jonkinlaista kuherruskuukautta tässä sitten kai elellään. Toisaalta kun varautui pahimpaan, niin tulee positiivisia yllätyksiä. Tokihan omat lapseni ovat olleet väsyneitä hoitopäivien jälkeen. Paljon ohjelmaa ja koko ajan seuraa. Mutta enemmän nämä hoitolapset ovat tuoneet ilon hetkiä meidän elämään. Minunkin tulee enemmän puuhailtua lasten kanssa. Ruoka tarjotaan hoitopäivinä ajallaan ja se on etukäteen mietitty ja valmisteltu. Isommat kommentoivat, että minä en voi ragee silloin kun on hoitolapsia, etteivät he pelästy.