Virtuaalivappu 2020 - kotona oman perheen kanssa

lauantai 2. toukokuuta 2020

*Kaupallinen yhteistyö Puuhaboksi saatu 


Me olemme yleensä viettäneet vappua ystävien kanssa. Lapsiperhevappuja meillä on vietetty jo vuodesta 2006 eli lapset ovat olleet mukana juhlinnassa jo 14 vuotta. Perinteisiin on yleensä kuulunut ainakin munkit, sima ja perunasalaatti. Vappuaattona nähdään ystäviä tai viimeistään vappupäivänä brunssin merkeissä. Olemme usein olleet vappuna kotona, mutta oman perheen kesken vain muistaakseni kerran, kun olimme kipeitä. Vappua ei siis ole vietetty ilman ystäviä!

Tänä vuonna olimme vappuna kotona. (Missähän muualla olisimme voineet edes olla?!) Mies lopetti työt ajoissa ja paistoi munkit taikinasta, jonka meidän 10-vuotias tyttö oli tehnyt. Söimme yhdessä hot dogeja erilaisten salaattien kera. Maistelimme simaa ja söimme ison kasan munkkeja. Kun olimme syöneet lapset katosivat omiin puuhinsa. Jäimme miehen kanssa kahdestaan istumaan. Ihmeellistä. Ei ollut mitään pakollista tekemistä. Kellokaan ei ollut vielä edes kuutta. 




Päätimme sitten ottaa vähän vappukuvia peruukeissa ja vaatteissa. Tytöt innostuivat asiasta. 10-vuotias kokeili vanhojentanssipukuani ja 6-vuotiaalle mahtui vielä isosiskon vanha prinsessamekko eli Venäjältä ostettu juhlamekko. Mies puettiin Marilyn Monroeksi eli Mikkelin Marilyniksi tai paremminkin Jarilyniksi, niin kuin ystävämme häntä instassa kutsui. Tämän postauksen ensimmäisellä kuvalla osallistuin Instagramissa #copycatbookcover haasteeseen, jossa tehdään oma versio jostain kirjan kannesta. Meidän teinejä ei tänä vuonna vappukuvissa nähdä. Liian noloa! Koittaakohan pian aika, jolloin vain minä ja mies esiinnymme kuvissa?



Järjestin hoitolapsille vappuaattona Puuhaboksin satuseikkailun. Puuhaboksi on kotiin tilattava laatikko, joka sisältää ohjeet ja tarvikkeet satuseikkailun järjestämiseen. Sain kokeiltavaksi 3-6-vuotiaille sopivan seikkailun, jossa piti tehdä erilaisia tehtäviä nallen löytämiseksi. Seikkailuun osallistui 2,5-vuotias, 5-vuotias ja 6-vuotias. Erityisesti isommat osallistujat olivat innoissaan ja nauttivat tehtävien suorittamisesta. Tehtävissä oli sopivasti sekä liikunnallisia että keskittymistä vaativia asioita. Satuseikkailun kesto oli noin 10-15 minuuttia, eivätkä lapset ehtineet kyllästyä tai turhautua. Itseasiassa seikkailun jälkeen he jatkoivat omstoimisesti leikkiä seikkailun tarvikkeilla. 

Puuhaboksi saatu




En oikein ollut innostunut vapusta etukäteen, koska tiesin että emme voi juhlistaa vappua normaaliin tapaan ystäviemme kanssa. Hoitolapsistakin vain puolet oli paikalla, joten perinteisten vappunaamiaisten järjestäminen vajaalla hoitoporukalla tuntui tylsältä. Vappudisko hoitolasten kanssa ei tuntunut toimivalta idealta sekään, kun seinän takana teinillä olisi ollut samaan aikaan teams-tunti. Puuhaboksi oli juuri sopiva ratkaisu tähän vappuun. Se ei vaatinut minulta suuria ponnisteluja, mutta lapsille siitä oli paljon iloa. Satuseikkailun lisäksi askartelimme hoitolasten kanssa naamarit. Tässä osa naamareista vielä keskeneräisinä.




Tilanteesta huolimatta vapusta tuli hauska ja onnistunut. Hoitolapset saivat mieleisensä naamarit. Puuhaboksin satuseikkailu oli lapsille hoitopäivän kohokohta. Omalla perheellä herkuteltiin, rentoiltiin ja hiukan hupsuteltiin. Vappupäivänä kävimme yhdessä perheen kanssa pienellä kävelyllä Vesijärven rannassa.


Turvavälit huomioitu. Kuvassa minä ja mies



Etukäteen ajattelin, että vapussa ei ole muuta hyvää kuin ylimääräinen vapaapäivä. Onneksi olin väärässä. Vapussa oli parasta perheen kanssa vietetty aika, herkut ja rento aikatauluttomuus.





Miten teillä vietettiin vappua?


Mukavaa viikonloppua!

10 kommenttia

  1. Ai vitsit noita teidän asuja, ihan mahtavaa heittäytymistä. Meillä oli myös perhevappu ja todella rauhallinen! Syötiin munkkeja, juotiin simaa, käytiin kävelyllä ja katseltiin leffoja.
    Ihanaa lauantai-iltaa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensäkin ollaan kotona vappuna, mutta meillä on myös vieraita. Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Meillä meni vappu rauhalliseen tahtiin siskon luona ja ilta kotosalla :)

    VastaaPoista
  3. Tätä vappua tuskin unohdetaan. Ensimmäinen kerta kun ei tuota vappuhumua näy missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me on yleensä juhlittu kotona. Yleiset humut on jääneet näkemättä. Hiljaista ja outoa oli, kun ei ollut vieraita.

      Poista
  4. WOW miten upeat vappuasut teillä on ollut! Miehesi on Marilyn on oikein hemaiseva.
    Koko perhe on panostanut kyllä hienosti vappukuviin. Täysin ymmärrettävää ettei teini
    osallistua koska olisihan se TOSI NOLOA :D
    Tämä vappu oli erilainen itselläni mutta nyt mennään näiden ohjeiden mukaan ja
    ehkä taas ensi vuonna juhlitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pian olisi taas turvallista juhlia ja kokoontua.

      Poista
  5. Vappua vietettiin ihan kotosalla. Katsottiin lasten elokuvia, herkuteltiin ja jatkettiin kodin seinien maalaamista. :)

    VastaaPoista

Instagram