Kahdestaan - laivalla

maanantai 24. elokuuta 2015
Saimme viettää viime viikonlopun kahdestaan miehen kanssa. Viime vuosina olemme viettäneet harvat kahdenkeskiset päivät usein jollakin parisuhdekurssilla. Se on tehnyt suhteellemme hyvää ja jatkossakin meillä on tarkoitus noin kerran vuodessa osallistua jollekin parisuhdekurssille tai vastaavalle ajatuksena parisuhteen määräaikaishuolto.


Tällä kertaa teimme kuitenkin jotain muuta. Varasimme matkan Tukholmaan. Menomatkalla laivana oli Viking Linen uusin laiva, Viking Grace. Laiva lähti Turun satamasta perjantaina klo 21 ja Tukholmassa olimme lauantaina klo 6.30. Paluumatkalla laiva oli Amorella ja se lähti Tukholmasta klo 20. Turkuun saavuimme sunnuntaina klo 7.45.


Meille jäi aikaa olla Tukholmassa noin 12 tuntia. Se olikin yksi syy, miksi valitsimme lähdön Turusta ja laivan vaihdon Tukholmassa. Toinen syy oli nähdä Viking Grace, uusi laiva. Ja olihan se Grace hieno. Joimme alkuun kuohuviiniä Shampanja baarissa ihaillen samalla Saariston maisemia, sitten kiertelimme laivaa. Valokuvasimme kannella auringonlaskua Söimme drop in-ravintolassa. Olisihan laivalla ollut myös Spa ja tietenkin yökerho, mutta hyttimme pehmeä parisänky oli houkuttelevampi valinta. Pitihän koko seuraava päivä jaksaa kierrellä Tukholmassa. Instagramissa reissukuvat löytyvät tällä kertaa hastagilla #murunkanssamatkalla





Paluumatkan laiva Amorella olikin sitten vanhempi ja me varsin väsyneitä. Kävimme kuitenkin syömässä Buffet illallisen. Ei jonoja, ryysimistä tai örveltämistä. Ruoka oli hyvää. Ravintolassa ihmisiä, etenkin lapsiperheitä viihdytti kaksi taikuria. Syömisen ja pienen laivalla kiertelyn jälkeen kutsui kuitenkin ikkunallinen hytti ja parisänky.



Kirjoitan Tukholmasta erillisen postauksen. Tämä oli tällainen pikafiilistely reissusta väsyneenä, mutta henkisesti virkistyneenä.

Ihanaa viikkoa!
 
Ps. Olisi hauska kuulla teidän mielipiteitä ja kokemuksia risteilyistä. Suosituksetkin ovat tervetulleita. Ainahan sitä voi uudesta reissusta haaveilla. 

8 kommenttia

  1. Oi kuulostaa ihanan rentouttavalta teidän reissu <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli kyllä ihana. Ja rentouttavakin. Yöunet vaan jäivät vähän lyhyiksi.

      Poista
  2. Itse tykkään Ruotsin ja Tallinnan risteilyjä enemmän Finnlinesin risteilyistä Helsingistä Saksaan, mikä johtuu kyllä suurimmaksi osaksi siitä, että en vain taida ikinä kyllästyä vierailemaan Saksassa :). Finnlinesin laivoillahan ei ole ollenkaan niin paljon tekemistä kuin Ruotsin risteilyillä; meno on rauhallista ja miehen mielestä oli jopa hieman tylsää, mutta itse nautin oikeastaan juuri siitä, että sain köllötellä vauvan kanssa tilavassa hytissä katselemassa leffoja laivan matkatessa tasaisen unettavaan tahtiin, samalla kun mies paimensi isompia lapsia laivan pelihuoneessa ;). Siellä siis telkkarit taisivat olla ihan joka hyteissä ja tavallisetkin hytit oli melko tilavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksa! Siellä en ole edes ikinä käynyt! Nyt Googleen Finnlines!

      Poista
  3. Kyllä ne kahdenkeskiset hetket ja matkat tekevät parisuhteelle hyvää!
    Instakuvia matkastanne jo olenkin ihastellut ja vallan kiva reissu tuntuu olleen - taas jaksaa arjen pyöritystä ihan eri tavalla!

    VastaaPoista
  4. Ihana, että pääsitte kahdestaan reissuun. Piristää kummasti parisuhdetta tuo yhteinen aika aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Tuli kyllä tarpeeseen tämän arkirumban keskelle.

      Poista

Instagram