torstai 14. helmikuuta 2019

Huonon ystävän tunnustukset

En lähettänyt tänäkään vuonna yhtään ystävänpäiväkorttia. Myös tekstiviestit, Whatsapp viestit ja Messenger viestit jäivät lähettämättä. Olen muutenkin huono pitämään yhteyttä ystäviin. Olen tutustunut moniin ihaniin ihmisiin elämäni aikana ja saanut heistä kavereita ja ystäviä. Yhteydenpito moniin ystäviin on kuitenkin jäänyt. Muutot ja muuttuneet elämäntilanteet ovat usein olleet tilanteita, joissa yhteydenpito kavereihin on ensin pikkuhiljaa hiipunut ja sitten jäänyt kokonaan.


Kuva Pixabay

Aikuisena ihmisiin ei tutustu enää yhtä nopeasti kuin lapsena. Syvälliseen tutustumiseen ja salaisuuksien jakamiseen menee paljon pidempään kuin lapsena. Eikä sellaista edes välttämättä tapahdu ollenkaan aikuisena solmituissa ystävyyssuhteissa.



Kuva Pixabay


Ystävänpäivän aattona luin uusinta Kotivinkkiä. Jo otsikko kannessa herätti mielenkiintoni. Lehdessä oli artikkeli "Etkö jaksa tavata ystäviäsi?". Lehtijuttu kertoo sosiaalisesta stressistä. Otsikko kolahti. Minun oli pakko lukea juttu saman tien. Haluaisin tavata enemmän ystäviä, järjestää kotona juhlia ja arkisia teehetkiä sekä viikonloppuisin brunsseja. Nyt ei vain aika ja jaksaminen riitä. Usein tuntuu, etten saa edes viestiä kirjoitettua tai soitettua. Minulle on tullut korkea kynnys järjestää mitään. Kotivinkin jutussa mainitaan negatiiviset ydinuskomukset. Tunnistin niistä itseni. Ydinuskomukset tarkoittavat ihmisen omia käsityksiä omasta arvokkuudestaan ja pystyvyydestään. Itse jään usein jälkeenpäin miettimään ja käymään läpi kohtaamisiani ihmisten kanssa. Välillä vatvon väsymiseen asti sitä, miten tilanne meni ja olisinko voinut toimia toisin. Väsyttävää! Minulla ei ole mitään ystäviäni vastaan. Emme ole vähentäneet tai lopettaneet yhteydenpitoa riitojen tai erimielisyyksien vuoksi. En vain jaksa, ehdi tai saa aikaiseksi. Anteeksi ystävät!

En juurikaan soittele ystävilleni. Puhelut voi laskea tänä vuonna yhden käden sormilla. Miehelle soitan joka päivä, muille en juuri koskaan. Vaikka olen aktiivinen sosiaalisessa mediassa, niin henkilökohtaisissa viesteissä olen huono. Tuntuu, että saan sosiaalista kanssakäymistä tarpeeksi jo työpäivän aikana. Toki töiden jälkeen kaipaisin aikuista seuraa. Vietänhän päivät pääsääntöisesti lastan kanssa. Käyn kuitenkin lähes päivittäin keskusteluja instagramin, oman ja muiden blogien kommentoinnin kautta sekä tietenkin whatsappissa. Etenkin Whatsapp viestiketjut kuormittavat. Varsinkin kun valtaosa viestiketjuja koskevat lasten harrastuksia ja viestit ketjuissa yleensä tarkoittavat, että saan jonkin asian hoidettavaksi tai mietittäväksi. Tämä kaikki kuormittaa tätä introverttia niin paljon, että yhteydenpito ystäviin jää. Illat olen yksin tai lasten kanssa ja vain haaveilen ajasta ystävien kanssa, tekemättä asian eteen mitään.


Milloin elämästä tuli näin "kiireistä", ettei ehdi nauttia elämästä?
Miksi elämä täyttyy yhteydenpidosta somen kautta ja oikea kohtaaminen jää välistä?


Mielellään kuulisin vinkkisi, miten järjestää aikaa ystävien tapaamiseen.
Oletko sinä pitänyt kiinni lapsuuden ystävistä? Näettekö usein?
 
 
Hyvää Ystävänpäivää!
 
Kuva Pixabay

Ps. Nyt lopetan tämän tilityksen ja lähden lenkille ystävän kanssa. :)

tiistai 12. helmikuuta 2019

Norsunluuhäät eli 14. hääpäivä

Olemme menneet mieheni kanssa naimisiin helmikuussa 2005. Ennen naimisiinmenoa ehdimme olla yhdessä 5,5 vuotta. Häämme olivat varsin perinteiset. Siis sellaiset, mitä vielä tuohon aikaan usein vietettiin. Askartelimme itse kutsukortit, ohjelmalehtiset ja hääkarkkikotelot, ruoka tuli pitopalvelusta ja ohjelmassa oli perinteisiä hääleikkejä. Ennen häitä ja häiden jälkeenkin lueskelin ahkerasti Naikkareita eli Naimisiin.infoa. Häihin haimme juomia Tallinnassa. Tarjolla oli onnittelumaljat kuohuviinistä, olutta, viiniä ja muistaakseni myös siideriä. Häämatkalle lähdimme heti häiden jälkeen maanantaina. Olimme viikon Madeiralla.


Hääpäivinä olemme käyneet kahtena vuonna ravintolassa syömässä ja kerran keilaamassa. 10-vuotishääpäivää juhlistimme käymällä katsomassa Chicago-musikaalin. Naimisiin mennessä taisimme suunnitella 10-vuotishäämatkakohteeksi New Yorkia. Yleensä hääpäivän juhlistaminen on jätetty melkein kokonaan välistä. Päivää on vietetty tavallista arkea eläen.

Tänä vuonna päätimme, että emme edes yritä järjestää mitään suurta ja hienoa. Ilta kotona, hyvää ruokaa ja ehkäpä joku lautapeli yhdessä. Tarkempi kalenterin tarkastelu osoitti, että hääpäivälle on ohjelmassa yhden lapsen treenikuskaus sekä samaan aikaan toisen lapsen kuskaus harjoituspeliin täysin päinvastaiseen suuntaan tietenkin. Eli hääpäivän ohjelmaksi varmistui treenikuskausta molemmille vanhemmille.

Hääpäivän aamu alkoi sillä, että yksi lapsi oksensi. Meni sitten vielä kerran suunnitelmat uusiksi. Harrastuskuskausta vain toiselle. Sairastupaa toiselle.


Hyvää hääpäivä meille!
Yhdessä arkea, arkea, arkea ja joskus juhlaakin! 


Miksi kippistää skumpalla, kun voi napsia maitohappobakteereita ja hörpätä mustikkakeittoa päälle!

Hyvä ruoka oli tällä kertaa iltapalaksi pakkasesta löytyneitä valkosipulipatonkeja yhdessä lasten kanssa. Yhteinen lautapeli vaihtui sohvalla istumiseksi omat tietokoneet sylissä. Miehellä rahastonhoitajan hommia ja minulla tämä blogikirjoitus.

maanantai 11. helmikuuta 2019

Kuudennnen viikon kohokohdat

Kokosin taas muutamia asioita, jotka jäivät erityisesti mieleen viime viikosta. Viikko meni nopeasti, niin kuin nämä viikot aina tuntuvat menevän. Apua! Jos arkiviikot menevät näin nopeasti, niin miten nopeasti lomaviikot kuluvatkaan?



Viikon kohokohta: Mia Kankimäki vieraili Lahden pääkirjastossa
Viikon kirjat: Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
                         Riina Mattila: Järistyksiä
Viikon ruuat: Runebergin torttu
                        Barbien ruuat muovailuvahasta
Viikon urheilulaji: Koripallo (Kyllä meillä säbää ja futistakin pelattiin, mutta minä olin korispelien katsomossa. Lisäksi tulin valituksia joukkueen somevastaavaksi.)
Viikon saavutus: Siivosin 6 keittiönlaatikkoa


Alkuvuodesta kuuntelin Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin. Kirja oli inspiroiva, voimaannuttava ja matkakuumetta nostava. Kun kuulin, että tietokirjailija ja tutkimusmatkailija Kankimäki tulee vieraaksi kirjastoon tiesin heti, että minun on päästävä paikalle. Pääsinkin ja melkein eturiviin. Yönaiset kuunneltuani ajattelin, että tässä on kirja jonka haluaisin myös kirjahyllyyni. Kankimäellä oli sopivasti kirjoja mukanaan. Ostin oman kirjan ja sain vielä nimikirjoituksen.


Viime viikolla kuuntelin Mia Kankimäen esikoiskirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Japani ei ole koskaan kiehtonut minua, mutta tämän kirjan jälkeen mietin jopa matkustamista Japaniin. Kuuntelin myös Riina Mattilan nuortenkirjan Järistyksiä. Valitsin kirjan Helmet-lukuhaasteen kohfan "kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö" takia.

Takakannesta:
Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kilpailun 2. palkinto
  
WSOY:n kirjoituskilpailussa palkittu esikoisromaani kertoo rohkeudesta rakastaa ja tulla rakastetuksi, tarpeesta tulla kohdatuksi sellaisena kuin todella on.
  
Eelia ei tunne olevansa tyttö eikä poika, eikä sitä katsota hyvällä hänen pienessä kotikaupungissaan. Sitten löytyy lukio muualta, löytyy yhteisö, jossa voi vihdoin antaa kuorien murtua ja maan järistä. Löytyy omia ihmisiä, jotka auttavat näkemään maailman kaikissa väreissä. Löytyy rakkaus, jota kohti on vain uskallettava ottaa se ensimmäinen askel. Än yy tee nyt.
  
"Kilpailun toiselle sijalle sijoitimme tekstin, joka kuvaa rakastumista sellaisella voimalla, herkkyydellä ja tarkkuudella, että lukija tuntee jokaisen värähdyksen omassa vatsanpohjassaan saakka." - Salla Simukka, kilpailuraadin jäsen




Töissä minulla oli rauhallinen viikko. Ryhmässäni oli poissaoloja joten paikalla oli vain vähän lapsia. Lasten kanssa leivoimme Runebergin torttuja. Minä en ollutkaan niitä koskaan leiponut. Tai Runebergin muffinsseja nämä taisivat olla.





Tytöt leikkivät joka päivä Barbeilla. Barbeille rakennetaan koteja milloin mihinkin hyllyyn ja lattialle. Itse yritän keksiä, mitä leikkeihin voisi tehdä jo kotoa löytyvistä materiaaleista. Tällä viikolla keksittiin tehdä tyttöjen kanssa ruokia muovailuvahasta. Kuvassa on vasemmalta oikealle pitsaa, hampurilaisia ja muffinsseja. Muffinssien päällä on valkoiset tähtinonparellit. 



Viikonlopun aikana sain siivottua kuusi laatikkoa keittiöstä. Minulla on tapana leväyttää siivottavat kaapit suuren innon vallassa lattialle. Vähän aikaa jaksan järjestellä tavaroita ja sitten iskee uupumus ja motivaatio loppuu. Suurin osa tavaroista jää levälleen. Tällä kertaa niin ei käynyt. Laatikot on siivottu, tavarat paikoillaan ja mitään ylimääräistä roinaa laatikoista ei jäänyt ajelehtimaan mihinkään. Minun pitää siis ottaa vain pieniä siivousprojekteja. Nytkään en siivonnut näitä kuutta laatikkoa kerralla vaan kahden päivän aikana.



Mitkä olivat sinun viime viikkosi kohokohdat?


Mukavaa uutta viikkoa!

lauantai 9. helmikuuta 2019

Uusi blogiyhteisö - Päijät-blogit

P.s. never stop smiling-blogin Johanna etsi muutama vuosi sitten facebookissa Päijät-Hämäläisiä bloggaajia. Ilmoittauduin mukaan Johannan perustamaan facebook-ryhmään. Ryhmä on alun perin perustettu vertaistueksi bloggaajia varten. Sittemmin ryhmän toiminta on hiljentynyt. Nyt Johanna on aktivoitunut sekä panostamalla omaan blogiinsa että elvyttämällä Päijät-blogit ryhmää. Johannalla on unelma aktiivisesta Päijät-Hämeen alueen blogiyhteisöstä ja tällä viikolla hän on tehnyt tuon unelman eteen töitä. Päijät-blogit on nyt yhteisö, jota kuka tahansa voi seurata instagramissa. Sieltä meidät löytää nimellä paijatblogit. Moni onkin meidät jo löytänyt. Ensimmäisen viikon aikana instayhteisö on saanut sata seuraajaa.

Tällä hetkellä Päijät-blogeissa on mukana noin parikymmentä erilaista blogia. Päijät-blogeista löytyy hyvinvointia, perhe-elämää, käsitöitä, reseptejä, kosmetiikkaa, tyyliä, valokuvausta sekä paikallisia tapahtumia ja tavallista elämää. Päijät-blogit kannattaa ehdottomasti ottaa seurantaan Instagramissa. Instagramista löytyy kaikki mukana olevat blogit.

Miksi minä olen näin innoissani tästä yhteisöstä? Kuulunhan minä jo Kaksplussan blogiverkostoon. Blogin kirjoittaminen on kuitenkin yksinäistä puuhaa. Lisäksi tuntuu, että kaikki tapahtuu pääkaupunkiseudulla. Joudun jättämään usein ne harvatkin tapahtumat väliin, joihin saan kutsun välimatkan ja aikataulujen vuoksi. Pyydän välillä miestäni oikolukemaan tekstejäni, mutta muuten emme juuri blogistani tai bloggaamisestani puhu. Ystäväni eivät kirjoita blogeja, joten heidän kanssaan juttelen ihan muista asioista. Voiko tätä harrastusta edes ymmärtää kukaan muu kuin toinen bloggaaja? Asettelen ruokia tai villasukkia pitkään valokuvaa varten, jaan somessa kuvia itsestäni ja lapsistamme. Haluan onnistuneen asukuvan, joka näyttää nopealta räpsyltä, mutta vaatii monta otosta. Näistä asioista on ihana puhua jonkun kanssa, joka oikeasti ymmärtää ja tekee ehkä samoja asioita. Tai tekee asioita fiksummin ja voin oppia häneltä uutta.

Jos olet kotoisin Päijät-Hämeestä, kirjoitat blogia ja olet aktiivinen instagramissa, niin olisi ihana saada sinutkin mukaan meidän joukkoon!
Facebookista meidät löytää nimellä Päijät-blogit
Johannalle voi laittaa sähköpostia osoitteeseen: johanna@psneverstopsmiling.com
Instagramissa voit saada kuvasi mukaan Päijät-blogien sivulle käyttämällä tageja @paijatblogit ja #paijatblogit

Kuulutko sinä johonkin verkostoon tai yhteisöön?
 
Tervetuloa seuraamaan tiliä Päijät-blogit Instagramiin!
 
   

perjantai 8. helmikuuta 2019

Voimavarat lapsiperheessä - Top 3

Unelmalandia-blogin Doris haastoi jo jokin aika sitten Kaksplussan bloggaajat kertomaan omista voimavaroistaan, joilla jaksaa pikkulapsiarki. Meillä ei enää eletä pikkulapsiarkea, joten osallistun tähän haasteeseen yli-ikäisenä tai siis enhän minä ole yli-ikäinen, lapseni ovat. Meillä ei ole enää hetkeen ollut ihan pieniä lapsia. Kolme lasta on jo koulussa ja nuorinkin lähtee ensi syksynä eskariin. Usein kuulee puhuttavan, miten elämä helpottaa, kun lapset kasvavat. Jotkut asiat helpottavat, mutta isompien lasten kanssa tulee uusia haasteita. Välillä ajattelen jopa, että miten olisi helppo kieltää uhmakasta taaperoa olemaan lyömättä lapiolla kaveria hiekkalaatikolla. Siinä tilanteessa ainakin tietäisin miten toimia. Tellonymin kautta lähetettyjen törkeiden viestien selvittely on paljon hankalampaa.

 

Voimavarat Top 3 

Riittävä uni
Tärkeintä omassa jaksamisessani on riittävä uni. Tämän olen tiennyt jo monta vuotta, mutta silti illat meinaavat välillä venyä ja omaa aikaa tulee nipistettyä omista yöunista. Lapsemme eivät enää (juurikaan) heräile öisin, mutta teini-iän lähestyessä lasten nukkumaanmeno aika siirtyy myöhemmäksi. Nautin siitä, kun lapset ovat jo nukkumassa ja talo on hiljainen. Kuulee omat ajatuksensa ja voi tehdä omia juttuja. Kuvailemani tilanne on nykyään harvinaista herkkua eikä onnistu jos haluan mennä ajoissa nukkumaan. Usein viikonloppuisin olenkin ennen esiteinejä nukkumassa.

Oma aika
Edellisessä kohdassa mainitsinkin jo oman ajan. Vaikka nautinkin ihmisten seurasta, niin kaipaan myös yksin oloa. Tällä hetkellä yksi kestohaaveistani on saada viettää aikaa yksin kotona. Kaikista parasta olisi saada viettää aikaa yksin siivotussa kodissa. Se taitaa olla lähes mahdoton toteuttaa. Kun minulla on omaa aikaa luen, kuuntelen äänikirjoja, neulon tai käyn kävelemässä. Liikuntaa haluaisin lisätä viikkoihini. Sekin auttaisi jaksamaan paremmin, kun vain jaksaisi lähteä liikkumaan. 




Jotain kivaa tulevaisuudessa
Tiedän, että pitäisi elää hetkessä. Ei haikailla menneitä eikä miettiä liikaa tulevaa. Olen kuitenkin huomannut, että voin paremmin kuin minulla on joku pieni matka tai tapahtuma, jota odottaa. Tällä hetkellä odotan risteilyä miehen ja kahden nuorimman lapsen kanssa. Olen jo pitkään haaveillut pääseväni Junibackeniin. Ja nyt olisi tämä haave tarkoitus toteuttaa. Tykkään suunnitella pieniä matkoja lomille. Nyt olemme jo useana vuonna olleet kesällä Pärnussa ja syyslomalla Torreviejassa.


 Mitkä asiat saavat sinut jaksamaan arjessa?

Voimaannuttavaa viikonloppua!



tiistai 5. helmikuuta 2019

Viime viikon viisi parasta

Viikon Top 5
Viikon kirja Laura Manninen: Kaikki anteeksi
Viikon lehti: Yhteishyvä 1/19
Viikon laji: Koris
Viikon liikunta: Lumityöt
Viikon oma aika: Bujoilu
Mieheni oli viime viikolla työmatkalla Singaporessa. Minä olin yksin lasten kanssa. Etukäteen minua hieman hirvitti, miten selviän viikosta yksin. Viikko meni kuitenkin nopeasti ja mukavasti. Pakkasta ja lumitöitä riitti. Ohjelmassa oli treenikuskauksia ja yksi vanhempainilta. Rauhalliset hetket käytin Bullet Journalin täyttämiseen sekä äänikirjan kuunteluun. Kuuntelin Laura Mannisen kirjan Kaikki anteeksi. Kirja on Mannisen esikoiskirja. Niin kaunista, kuvailevaa ja aitoa tekstiä perhe-elämästä, parisuhdeväkivallasta, häpeästä ja vaikenemisesta sekä onnistumisen pakosta.  





Selailin pitkästä aikaa Yhteishyvä-lehteä. Yllätyin positiivisesti. Lehdessähän oli vaikka mitä luettavaa. Ihmisten tarinat ja valokuvat kiinnostavat minua. Niinpä valokuvaaja Aapo Huhdan kuvat 24/7 avoinna olevista Prismoista oli minun mieleeni. Kiinnostavaa luettavaa oli myös Pasi Rytingin juttu Ruotsin (tr)opit eli juttu Tornio/Haaparannasta. Lääkkeitä saa ostaa Ruotsin puolella marketeista. Terhi Kankaan juttu Kiire piinaa oli myös ajankohtaista ja ajatuksia herättää luettavaa. 


Lauantaina edellisenä päivänä työmatkalta kotiutunut mies ja esikoinen olivat salibandyturnauksessa. Vanhemmalla tytöllä oli jalkapallon harjoituspeli. Koko perheellä olimme siskon miehen synttäreillä. Synttäreitä juhlittiin laskemalla mäkeä. Kodassa oli tarjolla muun muassa loimulohta ja laskiaispullia.

 


Sunnuntaina lähdin nuoremman pojan koristurnaukseen Kouvolaan. Kouvolassa pojalla oli kaksi peliä. Turnauksesta matka jatkui ABC:n pitsat vatsassa Suurhallille. Siellä pojan joukkueella oli talkoovuoro edustuksen pelissä. Minä olin ensimmäistä kertaa katsomassa koripallopeliä. Peliä seurasin arpajaispöydän takaa.


 
 
Mukavaa viikkoa!

Hyvää Runebergin päivää!
 
 
Runebergin päivän kunniaksi voit käydä kokeilemassa J.L Runebergin runokonetta. Minä kävin jo hoitolasten kanssa auttamassa Runebergia kirjoittamaan runon mielitietylleen. 
 


maanantai 4. helmikuuta 2019

Miten saada lapsi lopettamaan peukalon syöminen?

peukalon syöminen


Meidän neljästä lapsesta vanhin söi pienenä tuttia. Alle kaksi vuotiaana tutit menivät rikki. Saksilla saattoi olla osuutta asiaan. Tutista luopuminen kävi yllättävän helposti muutamaa kuukautta aiemmin isoveljeksi tulleelta esikoiselta. Seuraavat kaksi lastamme eivät tuttia koskaan huolineetkaan. Neljäs lapsemme oli tyytyväinen vauva. En alkanut hänellekään opettaa väkisin tutin syömistä. Olisi ehkä kannattanut! Hän nimittäin alkoi syömään peukaloa.




Olemme yrittäneet saada kuopusta lopettamaan peukalon syömistä useamman kerran tässä vuosien varrella. Hänen ollessaan alle vuoden ikäinen yritimme opettaa jopa tutin syömistä. Kyllähän hän sitä vähän söikin, mutta öisin tutti vaihtui peukaloon. Samoin silloin kun kuopusta harmitti ja itketti suuresti. Peukalo vain oli parempi kuin tutti.




Tytön ollessa noin kolme vuotias yritimme tosissamme saada häntä lopettamaan peukalon syömisen. Asiasta puhuttiin lapsen kanssa. Kysyimme neuvolasta vinkkejä. Lupasimme ostaa lapselle ihan minkä lelun hän vaan keksiikään toivoa. Käsi laitettiin yöksi sidoksiin. Heräilimme öisin ottamaan peukaloa pois suusta. Lakkasimme peukalon kynnen Stop and grow'lla eli sillä pahanmakuisella aineella, joka auttaa lopettamaan kynsien pureskelun. Tyttö repi siteet auki, nuoli Stop and grown, söi peukaloa salaa peiton alla. Emme keksineet enää muita keinoja estää peukalon syömistä. Tai ainakaan sellaisia keinoja, joihin lastensuojelu ei olisi puuttunut. 

Tänä talvena, tyttö on jo 5 vuotta. Hän oli itsekin sitä mieltä, että haluaa lopettaa peukalon syömisen. Yhdessä olemme katselleet puhelimelta erilaisia Barbie-pakkauksia. Hän nimittäin rakastaa leikkiä Barbeilla ja mikä olisikaan ihanampaa kuin uusien Barbieiden tai Barbien tavaroiden saaminen. Sellaisia hänelle on luvattu ostaa sitten kuin peukalon syöminen loppuu. Käsiä on kääritty öisin sidoksiin ja sormia on teipattu ihoteipillä. Tyttö on antanut sidosten olla paikallaan. Öisillä partioretkillä en ole vielä kertaakaan saanut tyttöä kiinni peukalon syömisestä. Tarkastuksilla en ole havainnut edes syljestä märkiä sormia, sidoksia tai teippejä. Voisiko olla, että tämä peukalon syöminen vihdoin loppuisi? Pitäkää peukkuja! (Ei suussa!)



Tytön peukalon iho on kestänyt varsin hyvin tämän vuosia jatkuneen peukalon syömisen. Iho on tainnut olla kuiva ja halkeileva vain kerran tai kaksi koko aikana. Vasemman peukalon kynttä ei ole tarvinnut leikata juuri koskaan eli kynsi tässä on vähän kärsinyt. Eniten minua on huolestuttanut se, että miten peukalon syöminen vaikuttaa purentaan. Suuhygienisti mainitsi joskus, että purenta ei ole täysin optimaalinen. Meidän kolmesta koululaisesta kaksi on oikomishoidossa. Itseasiassa juuri ne kaksi, jotka eivät ole koskaan syöneet peukaloa tai tuttia. Nähtäväksi jää, miten nuorimman purenta kehittyy. Tietysti toivon, ettei oikomishoitoa tarvittaisi.

 
 
Onko teillä syöty peukaloa?
 
Onko sinulla vinkkejä peukalon syömisen lopettamiseen?