Kaksplus.fi

perjantai 14. lokakuuta 2016

Mikä saa äidin jaksamaan aamusta iltaan? (välipalavinkki)

Olen aina tykännyt leivästä. Voisin vaikka elää pelkällä leivällä. On ollutkin aikoja, jolloin paahtoleipä on ollut päivän lämmin ateria. Siitä on kyllä jo aikaa, eikä se ole kovin toimiva juttu. En siis suosittele. Leivästä en ole valmis luopumaan, mutta eihän sitä kuitenkaan pakettitolkulla tarvitse syödä. Toinen nopea välipala minulla on etenkin raskaana ollessa ja imettäessä ollut suklaa. Suklaastakaan en ole valmis kokonaan luopumaan, mutta suklaalevyn puolikas päivittäisenä välipalana ei kuulosta sekään järin terveelliseltä.  
 
Taisi olla jo elokuussa, kun Lidlissä käydessäni ostin paketillisen chia-siemeniä ja marjasmoothie jauhetta. Vähän myöhemmin ostin myös suklaasmoothie jauhetta. Puhtikaura kaurapuuteria mies on ostanut jo aiemmin kesällä. Alkuun piti ihan muistamalla muistaa tehdä itselle smoothie ja juoda se. Aiemmin nälkään on kiireessä tullut napattua vähän suklaata tai tehtyä se leipä (kasa leipiä). Smoothiet ovat kuuluneet hetkiin, jolloin välipalan tekoon on enemmän aikaa. Nyt kun muutaman viikon ajan tein päivittäin smoothieita huomasin, ettei se olekaan niin monimutkaista ja aikaa vievää. Aika nopeasti smoothiesta on tullut minulle arjen pikaruokaa. 
 
Tämän hetken luottotuotteet ovat chia-siemenet, kaurapuuteri sekä Puhdistamon suklaasmoothie ja marjasmoothie. Niin ja tämä ei todellakaan ole maksettu mainos. Nämä tuotteet vain olen huomannut toimiviksi ja näistä on tullut tämän syksyn hitti meidän perheessä. No, tokihan lapsilla on omat henkilökohtaiset rajoitteensa eli mistä yksi tykkää, niin toinen ei voi sietää.
 
 
 
 
Tarvitaanhan smoothieihin muutakin kuin näitä jauheita. Nesteenä käytän useimmiten kauramaitoa. Välillä kookosmaitoa tai omenamehua. Soijamaitoa en ole vielä kokeillut. Minulla on vähän ristiriitainen suhtautumistapa soijaan. En oikein tiedä onko se hyvä juttu ja pitäisikö sitä käyttää. Lasten smoothieihin käytän myös tavallista maitoa, mutta oma vatsani ei sitä kestä.

Pakkasesta meiltä löytyy paljon mustikoita (kiitos äitini), joten niitä tulee usein smoothieihin laitettua. Banaania tulee lähes jokaiseen smoothieen, ainakin puolikas. Itse en enää nykyään kovinkaan tarkkaan mittaa aineksia vaan laitan arviolta. Ainekset, mitä juomaan tulee valikoituvat myös sen mukaan mitä kotona sattuu olemaan. Lapset ovat keräänneet pihalta aronianmarjoja, pakkasesta löytyy mansikoita, mustikoita ja viinimarjoja. Tänä syksynä on ollut hyvä omenavuosi, joten kavereilta on saatu suomalaisia omenoita. Kaupasta sitten päärynää, melonia, avokadoa ja mitä milloinkin.

 


 
 
Marjasmoothie
 
n. 2dl kauramaitoa
1/2 banaani
1 dl mustikoita
2 rkl marjasmoothie jauhetta
1-2 rkl liotettuja chia-siemeniä
n. 1 rkl kaurapuuteria
 

 
 

 

 
 
 
 

Mitä teillä syödään välipalaksi?

Hyviä välipala ja smoothievinkkejä saa kertoa!
 
 
Seuraa blogiani Facebookissa



9 kommenttia:

  1. Tämä olikin hyvä muistutus, että voisi välillä surauttaa itselleen (ja miksei muillekin) smoothieta. Meillä lapset on olleet näiden suhteen vähän nirsoja, mutta voisi nyt kokeilla taas uudestaan :) Varsinkin, kun tulevalla syyslomaviikolla saa taas olla kokkaamassa ruokaa ja miettimässä välipaloja vähän joka välissä...

    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä osa lapsista ei niinkään välitä narjasmoothieista, mutta vaikkapa kookosmaito tehty hedelmäsmoothie uppoaa. Ja sinne voi salaa piilottaa vaikka avokado. Mukavaa syyslomaa! Ja terveellisiä ja vähän äitiä stressaavia välipaloja/ruokia!

      Poista
  2. Nam! :) MInä olen ihan smoothie-hullu! Saan sen avulla myös lapsille syötettyä paljon erilaisia vitamiineja. Sinne sekaan voi nimittäin hurauttaa vaikka mitä! Minä käytän myös usein yhtä täyteläisempää hedelmää smoothieissa. Usein se on juuri banaani, mango tai avocado. Lisäksi tykkään maustaa smoothieita: kardemumma, kaneli, hunaja, tuore raastettu inkivääri toimii hyvin. Yrtit toimii tosi hyvin vihersmoothieissa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos maustamisvinkeistä! Pitääkin kokeilla.

      Poista
  3. Kannustava postaus kohti smoothie-innostusta. Olen aivan jäljessä tässä lajissa. Mutta työelämän myötä on tullut tarve saada nopeita ratkaisuja kiljuvaan nälkään. Olisikohan tässä yksi sellainen... Pitäisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, mutta alkuun pitää vaan jaksaa vääntää smoothieita vaikka väkisin. Menee hetki ennen kuin siitä tulee tapa. Itselläni taisi mennä pari viikkoa, että smoothie tuli nälässä mieleen ennen leipää ja suklaata.

      Poista
  4. Jane / YHTÄ KUIN KOLME17. lokakuuta 2016 klo 11.04

    Itsekin rakastan leipää hurjasti ja liikaa.. Pitäis enempi koittaa mielummin just smoothieita. Hyvä muistutus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukku smoothieille! Nytkin tässä siemailen omaani, että jaksan taas illan "riennot".

      Poista
  5. Tykkään myös tosi paljon smoothieista! Sekaan laitan marjoja ja/tai hedelmiä, maustamatonta jogurttia ja vähän appelsiinituoremehua. Nam!

    VastaaPoista