Heinäkuu 2015

keskiviikko 5. elokuuta 2015
Heinäkuussa...

Mies oli töissä ja me muut pääsääntöisesti kotona. Lapset ehtivät nähdä kavereita. Minä keskityin muun muassa heinäkuun projektiin eli minimalismihaasteeseen. Siinä vähennetään tavaroita siten, että kuukauden ensimmäisenä päivänä yksi, sitten kaksi, kolmantena päivänä kolme jne. Loppukuuhun osuneiden reissujen vuoksi muutaman viimeisen päivän poistot ovat vielä tekemättä, mutta kyllä täältä on vielä helppo tavaraa vähentää.



Vietimme kaksi kesäistä ja lähes helteistä päivää maalla. Juuri luin lehdestä, että niitä hellepäiviä oli täällä meillä heinäkuussa kolme.




Kävimme taidenäyttelyssä.



Lomailimme Mikkelissä.



Sain valmiiksi säärystimet.



Liityin Slow-blogeihin. Hämeen alueen sisustus- ja lifestyleblogien facebook-ryhmä löytyy tuosta linkistä.



Kuopus täytti kaksi vuotta.


Heinäkuu vaihtui elokuuksi, kun olimme Keski-Suomessa. Jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan mies kiersi rallissa poikien ja vanhempiensa kanssa. Samaan aikaan minä ja tytöt lomailtiin äitini luona, jonne myös väsyneet rallimiehet ehtivät muutamaksi päiväksi lomailemaan. Instagramista löytyy enemmän kuvia. Tällä kertaa hastagilla #kiljusetkeskisuomessa

Mukavaa elokuuta!


2 kommenttia

  1. Mukava heinäkuu - ja aivan suloinen tuo teidän pesueenne! Kauniita ja reippaita lapsia <3

    VastaaPoista
  2. Ihania pellavapäitä sulla sielä <3

    t.Nadja/napsahduksia

    VastaaPoista

Instagram