maanantai 30. joulukuuta 2013

Loppuvuoden kuunnelluimmat

Meillä lapset ovat innostuneet kuuntelemaan cd-levyjä. Pistävät itse soimaan meidän aikuisten joskus ostamia levyjä. Pikkusisko tykkää kuunnella PMMP:tä, Eriniä ja Kaija Koota. Välillä hän laittaa soimaan klassista musiikkia ja tanssii "baletti". Vain elämää ensimmäinen tuotantokausi on ollut kaikkien suosikki jo vuoden verran. Meillä on esimmäisen kauden molemmat levyt. Aikuisten musiikissa sanoitukset eivät aina ole lapsille sopivia. En ole kuitenkaan kieltänyt heiltä levyjen kuuntelua.


Ennen joulua ostimme Vain Elämää toisen tuotantokauden levyt. Niitä on kuunneltu paljon. Joulupukilta lapset toivoivat Robinia ja Cheekkiä. Molemmat toiveet toteutuivat. Robin jopa tuplasti. Onneksi toinen levy oli sinettipussissa ja saimme vaihdettua sen.



Minä päätin uudeksi levyksi Ipanapan Rap-levyn. Jonkin verran sitä sai lapsille mainostaa ja pitkin hampain se ostettiin. "Onneksi!": sanoo äiti, isä ja lapset! Aivan mahtava levy! Tiedän, että sitä on blogeissa hehkutettu, mutta annoin niiden hehkutusten mennä ohi. Nyt levyä on kuunneltu meillä jo monta kertaa. Lapsilla on jo omat biisisuosikit. Ja aikuisetkaan eivät ole levyyn kyllästyneet, vaikka emme varsinaisesti rapista edes tykkää.

 
Pikkusiskon suosikki on Sini Sabotagen Kaikkihan me ollaan prinsessoi. Pikkuveli tykkää Heikki Kuulan Koirakaverista. Isoveli tykkää Redraman Isoveljen kengis ja Mikael Gabrielin Kantsii olla kiltisti-biiseistä.
 
Aiemmat Ipanapa levyt on menneet multa myös ohi. Mahtaakohan niitä vielä olla myynnissä?
 
 

 
 

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Uusi osoite, varaslähtö uuteen vuoteen

En ole oikein osannut kunnolla käyttää blogiani vuodatuksessa. Minulta kysyttiin vasta, että miten blogiani voisi seurata. Siihenkään en osannut vastata! Tuo kysymys oli viimeinen niitti mielessäni jo jonkin aikaa olleeseen ajatukseen blogin siirtämisestä Bloggeriin. Olen ajatellut, että koska kaikki muut tuntuvat pitävän blogiaan Blogspotissa, niin ehkä minunkin pitäisi siirtyä tänne. Tämän täytyy olla parempi alusta. Hmmm.. Tällä hetkellä en ole asiasta täysin vakuuttunut. Ehkä osaamattomuus on kuitenkin enemmän käyttäjästä kuin blogialustasta johtuvaa.

Jossakin vaiheessa ajattelin, että voisin siirtyä tänne blogin yksivuotispäivän kunniaksi, joka olisi joskus helmikuussa. Sitten ajattelin, että josko aloittaisin uudessa blogissa uuden vuoden kunniaksi. Nyt olen ottamassa varaslähtöä blogin aloitukseen jo muutamaa päivää ennen vuoden vaihtumista. Jos vaikka oppisin käyttämään tätä uutta blogia helmikuuhun mennessä. 

vanha blogi löytyy osoitteesta: http://kiljustenblogi.vuodatus.net

Kuvassa mustikanvarpuja

Instagram