tiistai 18. elokuuta 2015

Ex-keinuja


Viime keväänä meidän nuorin ei puistossa juuri muuta tehnyt, kun istui keinussa. Kun hän halusi ulos, hän yleensä sanoi: "Heijaa mennään." Ja kyllä sitä sitten keinuttiinkin. Jossain vaiheessa jo ajattelin, että onko se fanaattinen keinuminen edes normaalia. "Heijaa, heijaa" "Rainbow Dash-vauhdit" ja mitä näitä sanontoja olikaan. Jos ehdotin taaperolle jotain muuta tekemistä, hän korkeintaan halusi vaihtaa viereiseen keinuun.








Nyt keinuminen on pikku hiljaa jäänyt vähemmälle. Taaperon lempipuuhaa tuntuu olevan kiipeäminen. "Ite piipee!"


Mukavaa viikkoa!

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Ensimmäinen viikko 2015

Nyt on takana ensimmäinen arkiviikko. Koulu alkoi keskiviikkona ja kerho torstaina. Mies oli vielä tämän viikon lomalla, joten ihan rytinällä arki ei tänä syksynä alkanut. Alkuviikosta ehdimme juhlia vielä kuopuksen 2-vuotissynttäreitäkin. Että ei tämä vielä arjelta tunnu. Säätkin ovat suosineet.
 
 


On tässä silti ollut totuttelemista arkeen. Tosin nyt kun luin vuoden takaisen kirjoitukseni samasta aiheesta, joka muuten löytyy täältä: Ensimmäinen viikko vuonna 2014, niin huomaan että aika helppohan tämä ensimmäinen viikko on tänä syksynä ollut. Kukaan ei aloittanut mitään täysin uutta. Pojilla alkoi toinen ja kolmas luokka ja tyttökin on jo toista vuotta samassa kerhossa. Kukaan ei aloita edes uutta harrastusta. Suuret muutokset ovat edessä vasta ensi vuonna, joten nautitaan nyt tästä "rauhallisesta" syksystä.

Tähän ensimmäiseen viikkoon on mahtunut kauniita päiviä ja jalkapalloa. Jalkapallohuumassa siis eletään edelleen. Molemmat pojat pelaavat, keräävät futiskortteja ja seuraavat instagramissa lähinnä jalkapallon pelaajia. Lauantaina molemmat pojat olivat turnauksessa ja tänään vain vanhempi. Onneksi 5-vuotiaalla on hyvä ystävä ja hänellä ihanat vanhemmat, jotka ottivat tytön tänään lähes koko päiväksi leikkimään. Tyttäremme pääsi ystävänsä perheen mukana lisäksi mukavaan tapahtumaan ja välttyi täten yhdeltä päivältä kentän laidalla. Viikonlopun saldona oli kaksi tsempparipalkintoa meidän perheeseen, joten vaikuttaa siltä, että kentän laidalla ollaan jatkossakin huoltojoukoissa ja kannustamassa.


Nämä viimeiset kuvat ovat kännykkäräpsyjä Instagramista. Olen siellä nimellä minna_kiljustenblogi



Mukavaa ja energistä elokuuta!
 
Ps. Se oikea arkiviikko taitaa alkaa vasta huomenna. Eihän nämä mitään arkikuvia ole. Eikä olokaan ole arkinen. Lapset juoksevat ulkona avojaloin. Aurinko paistaa. Rytmit ovat vielä vähän pielessä.

torstai 13. elokuuta 2015

Matkasukat

Minulla on yleensä tavalliset sukat käsityöpussukassa matkaneuleena. Tuon pussukan otan sitten reissuun mukaan.
 

Neulon lähes aina pidemmillä matkoilla autossa. Olen huomannut, että vähänkään monimutkaisempaa käsityötä ei yleensä tule juuri neulottua reissussa, joten siksi pussukka sisältää lähes poikkeuksetta perussukat.


Näitä sukkia aloin neulomaan lentokoneessa 13.6, joka muuten sattui olemaan Knit in Public-päivä. Minulla oli nämä siis Espanjassa mukana. Siellä ei tullut paljon puikkoja heilutettua. Siksipä nämä valmistuivat vasta nyt.


Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3
Ohje: Perussukat, esim. Novitan ohje Nalle-langalle


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Hiljaisuutta ja rauhaa



Jo jonkin aikaa minusta on tuntunut, että tarvitsisin hetken aikaa vain itselleni. Ihan yksin. Kesä on ollut mukava, vauhdikas ja täynnä ihania ihmisiä. Minä vain kaipaan välillä omaa aikaa. Hiljaisuutta ja rauhaa. Nyt en ole kuitenkaan malttanut järjestää itselleni omaa aikaa. Oli niin paljon kaikenlaista mukavaa menoa. Omaa aikaa on tullut kuitenkin nipistettyä joka ilta yöunista ja arvaahan sen miten tässä sitten lopulta kävi. Nyt on kurkku kipeä ja kesäflunssa iski.


Buranaa, Panadolia ja Carmolista. Ja lepoa.


Niin kipeä en ole, että en tänään menisi lukupiirin tapaamiseen. Nyt kesällä lukupiirissä on luettu Myrskyluodon Maijaa. Tuo kolmas kirja on minulla vielä kesken. Taidan käpertyä sohvalle Maija kainalossa. Taustalla soi Kaija Koo. Sitä kuuntelen aina kipeänä tai apeana. Kunnon sydänsuru-musiikkia.

Rauhallista sunnuntaita!

torstai 6. elokuuta 2015

Kirjoneulesukat, joista uhkasi tulla ikuisuusprojekti


Tässä pikaiset räpsyt sukista, joiden takia Jyju-15 haaste ei valmistunut ajoissa. Tuossa haasteessahan olisi ollut tarkoituksena neuloa 20 työtä jouluyön ja juhannuksen välisenä aikana. Meinasin jo kyllästyä koko sukkiin, mutta tällä viikolla nämä vihdoin valmistuivat. Ohjeessa luki koko 39, mutta nämä sukat vastaavat kyllä pikemminkin kokoa 42.


 
Ohje: Novita, Sukkalehti
Lanka: Seitsemän veljestä

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Heinäkuu 2015

Heinäkuussa...

Mies oli töissä ja me muut pääsääntöisesti kotona. Lapset ehtivät nähdä kavereita. Minä keskityin muun muassa heinäkuun projektiin eli minimalismihaasteeseen. Siinä vähennetään tavaroita siten, että kuukauden ensimmäisenä päivänä yksi, sitten kaksi, kolmantena päivänä kolme jne. Loppukuuhun osuneiden reissujen vuoksi muutaman viimeisen päivän poistot ovat vielä tekemättä, mutta kyllä täältä on vielä helppo tavaraa vähentää.



Vietimme kaksi kesäistä ja lähes helteistä päivää maalla. Juuri luin lehdestä, että niitä hellepäiviä oli täällä meillä heinäkuussa kolme.




Kävimme taidenäyttelyssä.



Lomailimme Mikkelissä.



Sain valmiiksi säärystimet.



Liityin Slow-blogeihin. Hämeen alueen sisustus- ja lifestyleblogien facebook-ryhmä löytyy tuosta linkistä.



Kuopus täytti kaksi vuotta.


Heinäkuu vaihtui elokuuksi, kun olimme Keski-Suomessa. Jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan mies kiersi rallissa poikien ja vanhempiensa kanssa. Samaan aikaan minä ja tytöt lomailtiin äitini luona, jonne myös väsyneet rallimiehet ehtivät muutamaksi päiväksi lomailemaan. Instagramista löytyy enemmän kuvia. Tällä kertaa hastagilla #kiljusetkeskisuomessa

Mukavaa elokuuta!


Instagram