Barbie näyttelyssä - budjettimatka Helsinkiin

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018
Minä ja ystäväni olimme molemmat nähneet Instagramissa, miten kaksi lahtelaista äitiä lapsineen teki budjettimatkan Kansallismuseoon Barbie - The Icon näyttelyä katsomaan. Ystäväni kanssa innostuimme ajatuksesta. Ei siis mennyt kauaakaan, kun meillä oli jo reissu suunniteltuna.
 
Matkaan lähti kaksi äitiä ja seitsemän lasta. Lapsista viisi oli poikia. Barbie näyttely ei ollut poikien mielestä ehkä kaikkein mieluisin retkikohde, mutta halusimme kuitenkin viedä pojat näyttelyyn. Melkein 60 vuotta vanha Barbie kuuluu kyllä yleissivistykseen. Yhdeksän aikaa starttasimme kohti Vantaan Ikeaa. Suuren osallistujamäärän vuoksi jouduimme lähtemään kahdella autolla. Ikeassa ehdimme hetken kierrellä ja yksi lapsista halusi leikkipaikalle. Ikeassa myös söimme lounaan. Jätimme ostokset autoihin ja hyppäsimme Ikean ilmaiseen bussiin, joka vei meidän Kiasman eteen. Siitä olikin lyhyt matka kävellä Kansallismuseoon Barbie näyttelyyn. 
 
 



Saattoi olla, että äidit olivat eniten innoissaan näyttelystä. Ainakin isoimmat pojat kiersivät näyttelyn huomattavasti meitä nopeammin.

Minulla on ollut lapsena tuo alemman kuvan käsi ylhäällä seisova Tropical Barbie. Muistan, miten nuo hiukset tuntuivat superpitkiltä ja miten ihana hiuksia oli letittää. Minulla oli myös saman sarjan Skipper.



Sain joskus synttärilahjaksi tai joululahjaksi alla olevassa kuvassa oikealla olevan Barbien. Aurinkovarjo ja vaaleanpunaisen mekon tähdet loistivat pimeässä. Näyttelyssä oli yksi mintunvihreään trikooasuun pukeutunut Aerobic-Barbie, joka minulla myös oli.


Ikean bussi kyyditsi meidät Vantaan Ikeasta Helsinkiin ja takaisin. Bussin kyytiin otetaan 60 ensimmäistä. Kaikki mahtuivat kyytiin kun me matkasimme bussilla. Bussin aikataulut löytyvät Ikean sivuilta.



Menomatkalla söimme perinteiset lihapullalounaat. Paluumatkalla söimme muun muassa vohveleita, pullia ja katkarapuleipää. Kesäkuussa taisin käydä peräti kaksi kertaa Ikeassa. Heinäkuussa pistin paremmaksi. Kävin kaksi kertaa päivässä Ikeassa.




Minä ja vanhempi tyttäremme. Poikia ei enää juuri valokuviin saa ja jos saa, niin kuvia ei saa julkaista netissä.




 
 
"Kantava ajatukseni Barbien takana oli, että nuken välityksellä pikkutyttö voisi olla aivan mitä haluaa.
Kaikki on mahdollista."
 
Ruth Handler
Barbien luoja
 
 
 
Oletko käynyt katsomassa Barbie näyttelyn?
 
 Löytyikö tuttuja nukkeja?
 
Näyttely on auki 26.8.2018 saakka Suomen Kansallismuseossa

10 kommenttia

  1. Tuo Barbie-näyttely olisi kyllä ollut mielenkiintoinen :)

    VastaaPoista
  2. Minulla ei koskaan ollut Barbeja, mutta siskollani oli useampi. Morsiusbarbi oli kaikista kaunein. En ole käynyt näyttelyssä, mutta kyllähän tuo on aivan ihana varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ollut koskaan morsiusbarbia. Hääpukuna toimi valkoisesta kimallelangasta neulottu mekko. Se oli tehty neulepaidan hihasta.

      Poista
  3. En ole koskaan käynyt, mutta Barbeilla muistan itsekin leikkineeni 😍 ne on kyllä kestosuosikki leikkikaluissa ja mahtavaa, että niitä edelleen myydään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä saan aina välillä pukea ja tehdä kampauksia Barbeille, kun omat tytöt niillä leikkii.

      Poista
  4. Toivottavasti tuo näyttely on vielä tulevaisuudessa tarjolla, kun nuo jutut alkavat taaperoa kiinnostaa.
    Budjettimatkailu on hieno harrastus. Ei tarvitse latoa kasapäin seteleitä tiskiin saadakseen kivoja elämyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etteköhän tekin Barbie näyttelyyn joskus pääse. Ei vaikuta Barbien suosio olevan laantumassa. Budjettimatkailu sopii hyvin meidän kukkarolle.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. En edes tiennyt barbi-näyttelystä! Teillä vaikutti olevan ihan kiva reissu, vaikka pojat eivät niin innoissan ehkä olleet. Muistoja kyllä tuli heti mieleen kun näin noita kuvia. Muistan aina kun sain joululahjaksi barbin jota olin kauan toivonut. Sillä oli hiuksissa värikkäitä kiiltäviä "nauhoja". No eiköhän se pikku Tia ollut niin innoissaan, että tökkäsi barbin tukan vahingossa kynttilään. Voi mikä harmistus, barbin tukka oli sitten osittain siili-versio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli onnistunut. Välillä pitää vain viedä (raahata) lapsia valituksista huolimatta erilaisiin paikkoihin.
      Voin kuvitella tuon Barbi-harmituksen!

      Poista

Instagram