keskiviikko 15. tammikuuta 2020
Perhepäivähoitajan ruokapöydässä
Olen useammankin kerran kertonut blogissani olevani perhepäivähoitaja. Ruokahetken ovat tärkeä osa hoitopäivää. Syömme yhdessä aamupalan, lounaan ja välipalan. Valmistan ruuat itse eineksiä vältellen. Ruokahetkillä pienimmät harjoittelevat itse syömistä ja isommat jo vaikkapa haarukan ja veitsen käyttöä. Kaikki harjoittelevat hyviä pöytätapoja ja yhdessä maistelemme erilaisia ruokia.
Minulla ei ole käytössä kiinteää ruokalistaa, vaan meillä mennään vähän fiiliksen mukaan. Joka viikko pyrin kuitenkin tarjoamaan ainakin yhden kasvisruuan ja yhden kalaruuan. Seuraan kyllä koulujen ja päiväkotien ruokalistoja ideoita etsien, mutta en noudata mitään listaa sellaisenaan.
Tämän kirjoituksen kuvat olen ottanut minun ja hoitolasten lounaista. Kuvissa on
- Perunamuusi, härkiskäristys, puolukkahillo, porkkanat
- Riisi, kanawok, salaatti
- Linssikasvissosekeitto, raejuusto, ruisleipäkrutongit
Erilaiset pastakastikkeet ovat usein nopeita valmistaa. Tällaisia "pikaruokia" on muun muassa tonnikalakastike. Lisäksi ainakin minun omat lapseni ja hoitolapseni uskaltavat maistaa heille vieraita ruoka-aineita paremmin kuin ne tarjoaa tutun pastan kanssa. Esimerkiksi punajuuripastasta on tullut yllättävä menestys. Se vielä värjää kielenkin hauskasti liilaksi.
Hoitolapseni osallistuvat varsin harvoin ruuanlaittoon. Joskus he ovat esimerkiksi pilkkoneet nakkeja. Yleensä valmistelen ruokia aamulla ennen kuin kaikki lapset ovat paikalla. Joskus teen esivalmisteluja edellisenä päivänä lasten ollessa päiväunilla. Meillä on viikko-ohjelmassa leivontapäivä tiistaisin ja silloin lapset ovat päässeet mukaan mittaamaan, sekoittamaan ja leipomaan. Leivontapäivinä olemme tehneet muun muassa sämpylöitä, pullia, siemennäkkäriä, banaanileipää ja pitsaa.
Minkälaisia ruokia meillä sitten syödään? Tässä muutamia esimerkki viikkoja viime vuoden puolelta ja tältä vuodelta. Aika monella viikolla olen tarjonnut linssikasvissosekeittoa. Se on ollut mieleinen ruoka kaikille hoitolapsilleni ja ruokaan saa laitettua monenlaisia kasviksia. Porkkana ja bataatti ovat suosikkeja ja usein keiton pääraaka-aineena. Leipää meillä saa joka ruualla. Lounaalla leipää saa yleensä ruuan jälkeen, jos haluaa. Keittojen kanssa tarjoan leipää yhtä-aikaa lämpimän ruuan kanssa.
Ruokalista
Ma: munakasrulla, avocadosalaatti, raejuusto
Vp: mansikkakiisseli, leipä
Ti: riisi, savulohi, porkkanaraaste
Vp: leipä, päärynä
Ke: pasta, mifucarbonara, salaatti
Vp: leipä, omena
To: riisi, pestokana, maissi, porkkana, kukkakaali
Vp: jogurtti, hedelmä, leipä
Pe: pinaattikeitto, kananmuna
Vp: weetabix, omena
Ruokalista
Ma: nuudeli, possu-kasviswok, paprika, kurkku
Vp: turkkilainen jogurtti + omenasose, päärynä
Ti: jauhelihapitsa, avocado, paprika, kurkku
Vp: banaaniletut
Ke: linssikasvissosekeitto, raejuusto, paahdettu ruisleipä
Vp: jogurtti, omena, päärynä
To: punajuuripasta, raejuusto, pähkinät, tomaatti
Vp: maissihiutaleet, banaani
Pe: perunamuusi, uunilohi, paprika, kurkku
Vp: viilis, hedelmä
Ruokalista
Ma: makaroni, kana-kasvispihvit, kukkakaali, paprika, kurkku
Vp: viili + omenasose, luumuja
Ti: peruna, uunilohi, kukkakaali, porkkana, kurkku, tomaatti, paprika
Vp: rullarieska, luumuja
Ke: kesäkurpitsalasagne, kurkku, paprika
Vp: luumupannari, persikka, banaani
To: makaroni, lihapullakastike, kurkku, paprika, tomaatti, porkkanaraaste
Vp: leipä, banaani, persikka
Pe: linssi-kasvissosekeitto, raejuusto, rieska
Vp: jogurtti, hedelmiä
Ruokalista
Ma: kesäkurpitsapasta kauramakaroonista, feta/raejuusto, tomaatti
Vp: hedelmäsalaatti, leipä
Ti: kattilalasagne, salaatti
Vp: sämpylä, päärynä
Ke: linssikasvissosekeitto, raejuusto, ruiskrutongit
Vp: jogurtti + mangosose, leipä
To: peruna, chili con carne, salaatti
Vp: hedelmiä, ruisleipä
Pe: nuudeli, kasviswok
Vp: weetabix, banaani, leipä
Sinua saattaisi myös kiinnostaa:
- Kun lapset saavat päättää, mitä syödään
- Vinkkejä arkiruokiin
- Perhepäivähoitajien usein kuultu kysymys.
Mitä teillä syödään tänään?
sunnuntai 12. tammikuuta 2020
Arki alkoi, taas mennään!
Onneksi tällä viikolla oli loppiainen, niin vuoden ensimmäinen arkiviikko oli vain nelipäiväinen. Viikko ei tosin tuntunut normaalia lyhyemmältä! Hieman hirvittää, miten ensi viikko menee. Viisi työpäivää, harrastuskyydit pyörivät täysillä, luvassa ainakin yksi vanhempainilta ja mies on iltoja poissa.
Palataan kuitenkin vielä tähän menneeseen viikkoon viiden kuvan ja erityisesti mieleen jääneen asian myötä.
Nyt sunnuntaina mies ja esikoinen lähtivät jo kuuden jälkeen aamulla säbäturnaukseen. Itse olen nukkunut pitkään, kuunnellut äänikirjaa ja kirjoittanut tätä blogipostausta. Tarkoituksena on viedä kolme kotona olevaa lasta ostoskeskukseen joululahjarahoja käyttämään. Minulla olisi tänään vielä lukupiirin tapaaminen.
Palataan kuitenkin vielä tähän menneeseen viikkoon viiden kuvan ja erityisesti mieleen jääneen asian myötä.
Viikon tapahtuma
Osallistuin Lahden pääkirjastolla Aikuisten lukudiplomi 2020 gaalaan. Tilaisuudessa kerrottiin muun muassa lukudiplomin synnystä. Tämä on toinen kerta, kun aikuisille on oma lukudiplomi Lahden seudulla. Puheiden lisäksi oli ihana musiikkiesitys Minja Koskelta sekä tietenkin dioplomi kirjojen julkistaminen.
Viikon kirja
Nappasin kirjastosta heti mukaan ensimmäisen kirjan lukudiplomia varten. Aloitin diplomin suorittamisen sarjakuvalla. JP Ahosen Villimpi Pohjola sarjan Valomerkki kertoo humoristisesti nuorten aikuisten elämästä. Sarjakuvaa lukiessa sai oikeasti nauraa. Kuvat on todella taidokkaasti piirrettyjä. Kirjassa on useampia henkilöitä ja minun oli hieman hankala erottaa heitä toisistaan. Näyttivät niin samannäköisiltä minun silmiini.
Viikon ruoka
Joululomalta jäi tapa, että istumme iltaisin miehen kanssa tv:n ääressä iltapalaa syöden ja jotain sarjaa katsoen. Joululomalla katsoimnme Orange is the New Blackin viimeisen tuotantokauden Netflixistä. Nyt olemme katsoneet Syke-sarjaa Neloselta ja Ruudusta. Pitänee kiinnittää huomiota iltapalojen terveellisyyteen ja määrään jos tämä tapa jatkuu.
Viikon peli
Lauantaina kävin Tigerissa ostamassa lapsen kaverille synttärilahjaa. Samalla ostin kotiin Yatzyn. Enpä olekaan moneen vuoteen pelannut Yatzya. Lapset eivät ole pelanneet ilmeisesti koskaan. Tämä klassikko puuttui siis pelikaapistamme. Joulun aikaan pelasimme paljon perheen kanssa. Haluaisin jatkaa pieniä yhteisiä pelihetkiä myös tänä vuonna. Hoitolasten kanssa otin myös viikko-ohjelmaamme pelipäivän eli perjantaisin pelaamme yhdessä jonkun pelin.
Viikon elokuva
Eräs ystäväni keksi, että äitien ja lasten olisi nähtävä yhdessä Jojo Rabbit. Minä menin katsomaan elokuvaa yhdessä kohta 14-vuotiaan esikoisen kanssa. Meitä oli paikalla 5 äitiä ja 6 lasta. Kokonainen rivi siis!
Elokuva kertoo 11-vuotiaasta Johanneksesta eli Jojosta, jonka suurin haave on päästä Hitlerin henkivartijaksi. Jojolla on Hitler mielikuvitusystävänä neuvomassa tukalissa tilanteissa. Elokuva on satiiria ja mustaa huumoria. Välillä nauratti ääneen. Välillä taas mietin saako tällaiselle asialle nauraa. Nautin elokuvan väreistä, kuvista ja kuvakulmista. Elokuva herätti myös paljon ajatuksia. Mielestäni on tärkeää, että tällaisia elokuvia tehdään ja historia muistetaan. Elokuvan ikäraja on 12. Pieni historian kertaus on ehkä paikallaan, jos lapsia vie elokuviin. Näin juonenkäänteet avautuvat paremmin.
Nyt sunnuntaina mies ja esikoinen lähtivät jo kuuden jälkeen aamulla säbäturnaukseen. Itse olen nukkunut pitkään, kuunnellut äänikirjaa ja kirjoittanut tätä blogipostausta. Tarkoituksena on viedä kolme kotona olevaa lasta ostoskeskukseen joululahjarahoja käyttämään. Minulla olisi tänään vielä lukupiirin tapaaminen.
Ihanaa päivää ja uutta viikkoa!
perjantai 10. tammikuuta 2020
16 kirjaa ja 70 äänikirjaa
Viime vuonna luin 16 kirjaa ja kuuntelin 70 äänikirjaa. En osallistunut mihinkään lukuhaasteeseen, mutta olin haastanut itseni lukemaan enemmän. Se onnistui! Aiempina vuosina olen lukenut alle 20 kirjaa vuodessa. Kirjamäärien arviointi on kuitenkin vaikeaa, koska en ole pitänyt kirjaa lukemistani kirjoista.
Viime vuonna aloin merkitä muistiin lukemani kirjat. Tallensin luetut ja kuunnellut kirjat Bullet Journaliini eli eräänlaiseen kalenterin ja muistikirjan yhdistelmään. Keväällä avasin Minnankirjahylly nimisen bookstagram-tilin eli kirjoihin keskittyvän Instagram-tilin. Lisäksi minulla on nykyään käytössä puhelimessa Goodreads-sovellus. Tallennan Goodreadsiin lukemani kirjat sekä myös kirjat, jotka haluaisin lukea. Vuoden lopusta Goodreads tarjoili mielenkiintoisia faktoja lukemistani kirjoista.
Vuoden 2019 lyhin lukemani kirja oli Eeva Kilven Sininen muistikirja, 103 sivua. Pisin kirja taas oli Hanya Yanagiharan Pieni elämä, 939s. Suosituin lukemani kirja oli Tara Westoverin Opintiellä. Vähiten suosittu taas Hannele Pokan Piritta. Lukemista kirjoistani eniten tähtiä Goodreadsissa on saanut Michelle Obaman Minun tarinani. Näistä kirjoista voin suositella kaikkia. Tosin Hannele Pokalta kannattaa lukea mieluummin Marja ja Niila. Se on mielestäni paljon parempi kuin tämä itsenäinen jatko-osa Piritta.
Mitä muuta luin ja kuuntelin vuonna 2019? Suurin osa lukemistani ja kuuntelemistani kirjoista oli naisten kirjoittamia. 72 kirjaa 86:sta oli naiskirjailijoiden kirjoittamia. Suomalaisten kirjailijoiden kirjoittamia oli 73 86:sta. 60 kirjaa 86:sta oli suomalaisten naisten kirjoittamia. Koska kuuntelin suurimman osan kirjoista Bookbeatista, niin kirjat olivat varsin uusia. Tämä suomalaisten naisten suosiminen ei ollut mitenkään tietoista. Tasa-arvon nimissä tänä vuonna pitäisi ehkä lisätä käännöskirjallisuuden ja miesten kirjoittamien kirjojen lukemista.
Tällä viikolla Lahdessa julkaistiin vuoden 2020 aikuisten lukudiplomi. Olin paikalla gaalassa Lahden pääkirjastossa, jossa tämän vuoden lukudiplomin kirjat julkistettiin. Nähtyäni kirjalistat päätin ottaa tämän vuoden lukutavoitteeksi aikuisten lukudiplomin suorittamisen. Aikuisten lukudiplomi löytyy myös netistä. Lahden kirjaston aikuisten lukudiplomissa on 14 eri aihealuetta, joihin jokaiseen on nimetty 10 kirjaa. Lukudiplomi on suoritettu, kun lukee yhden kirjan vähintään kymmenestä eri aihealueesta. Itse ajattelin lukea yhden kirjan jokaisesta aihealueesta. Minulla on jo ensimmäinen kirja puolivälissä. Aloitin sarjakuvalla.
Alla olevassa listassa näkyy kaikki viime vuonna lukemani ja kuuntelemani kirjat. Minulla oli tapana valita joka kuukausi yksi suosikkikirja lukemistani kirjoista. Nämä kuukauden suosikit näkyvät tummennettuna. Välillä kuukauden suosikin valitseminen oli todella vaikeaa. Olisin halunnut valita useamman kirjan. Joskus taas mieliala vaikutti valintaan. Toisena päivänä olisin voinut valita eri kirjan. Kirja-arvostelujen kirjoittaminen on minulle vaikeaa. Ehkä niidenkin kirjoittamisen harjoittelun voisi ottaa tälle vuodelle tavoitteeksi.
Luetut kirjat 2019
- Ilkka Luukkonen, Kongolainen kampa
- Petja Lähde, Ilon kaava
- Nina Rousu, Joko ollaan perillä
- Saku Tuominen, Juu ei pieni kirja priorisoinnista
- Eeva Kilpi, Kuolinsiivous
- Sara Parikka, 365. Ilon ja inspiraation vuosi
- Janita Virtanen, Sydän oikealla puolella
- Minna Canth, Hanna
- Hannele Pokka, Marja ja Niila
- Aino Leppänen, Positiivinen yllätys
- Kati Tervo, Punainen pata - kokkaamisen ja syömisen ihanuudesta
- Marisha Rasi-Koskinen, Eksymisen ja unohtamisen kirja
- Hannele Pokka, Piritta
- Tara Westover, Opintiellä
- Maria Amelie, Luvaton norjalainen
- Hanya Yanagihara, Pieni elämä
Äänikirjat 2019
- Mia Kankimäki, Naiset joita ajattelen öisin
- Michelle Obama, Minun tarinani
- Gail Honeyman, Eleanorille kuuluu ihan hyvää
- Minna Lindgren, Vihainen leski
- Mia Kankimäki, Asiat jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
- Laura Manninen, Kaikki anteeksi
- Riina Mattila, Järistyksiä
- Katja Kärki, Jumalan huone
- Essi Ihonen, Ainoa taivas
- Suvi Ratinen, Matkaystävä
- Veera Nieminen, Avioliittosimulaattori
- Katri Sisko, 30 ennen 30
- Martina Haag, Olin niin varma meistä
- Laura Lähteenmäki, Korkea aika
- Hanna Velling, Kirjosieppo
- Liane Moriarty, Nainen joka unohti
- Anna-Maria Eilittä, Kun olen poissa
- Eeva Kilpi, Sininen muistikirja
- Annamari Marttinen, Korsetti
- Ani Kellomäki, Tiedostavan siemailun taito
- Juha Itkonen, Ihmettä kaikki
- Pauliina Vanhatalo, Toinen elämä
- Johanna Venho, Ensimmäinen nainen
- Pauliina Vanhatalo, Keskivaikea vuosi
- Emma Puikkonen, Lupaus
- Veera Vaahtera, Sopivasti sekaisin
- Suvi Ahola, Mitä Minna Canth todella sanoi?
- Sally Rooney, Keskusteluja ystävien kesken
- Sari Luhtanen, Linssit huurussa
- Saara Turunen, Rakkaudenhirviö
- Soili Pohjalainen, Käyttövehkeitä
- Roope Lipasti, Jälkikasvukausi
- Kati Tervo, Sukupuu
- Saara Turunen, Sivuhenkilö
- Anna-Leena Härkönen, Kenraaliharjoitus
- Laura Lähteenmäki, Ikkunat yöhön
- Kati Tervo, Iltalaulaja
- Antti Halme, Saattaen vaihdettava
- Agustina Bazterrica, Rotukarja
- Helmi Kekkonen, Olipa kerran äiti
- Maja Lunde, Sininen
- Inka Nousiainen, Kirkkaat päivä ja ilta
- Leena Paasio, Melkein äiti
- Nina Lykke, Ei, ei ja vielä kerran
- Kristiina Saha, Minäpäivät
- Mikko Toiviainen, What's up elämä
- Pajtim Statovci, Kissani Jugoslavia
- Tuomas Kokko, Tosi kivat juhlat
- Aino Vähäpesola, Onnenkissa
- Annamari Marttinen, Tässä meillä on kaikki nyt
- Olga Kokko, Munametsä
- Eve Hietamies, Teräsmiehen morsian
- Inka Nousiainen, Mustarastas
- Lasse Nousiainen, Itärajatapaus
- Mari Koppinen, Minä olen Anna Puu
- Elina Kilkku, Täydellinen näytelmä
- Raakel Lignell, Älä sano että rakastat
- Suvi Vaarla, Westend
- Pauliina Aminoff, Äiti meidän - Tosielämän selviytymistarina
- Tove Jansson, Muumilaakson marraskuu
- Eino Nurmisto, Homopojan opas
- Maria Veitola, Toisinpäin
- Anni Saastamoinen, Sirkka
- Anni Saastamoinen, Depressiopäiväkirjat
- Märta Tikkanen, Vuosisadan rakkaustarina
- Kazuo Ishiguro, Pitkän päivän ilta
- Astrid Lingren, Saariston lapset
- Linda Maria Roine ja Venla Pystynen, Mercedes Bentso - Ei koira muttei mieskään
- Janne Raninen, Isänä vankilassa - Vanhemmuus vankilassa ja sen vaikutukset lapsiin
- Christian Rönnbacka, Kävikö käry? Vakuutusetsivien parhaat tarinat
Kolmen kuukauden kirjat tammikuusta maaliskuuhun.
Kolmen kuukauden kirjat - huhtikuusta kesäkuuhun
kolmen kuukauden kirjat - heinäkuusta syyskuuhun.
Luetko sinä paljon kirjoja?
Mikä on ollut mieleenpainuvin lukukokemus?
maanantai 6. tammikuuta 2020
Vuoden 2019 luetuimmat postaukset
Viime vuonna julkaisin yhteensä 123 blogikirjoitusta. Vuotta aiemmin julkaisin 68 postausta. Minulla olikin viime vuoden tavoitteena julkaista enemmän kirjoituksia kuin vuonna 2018. Tavoite toteutui! Julkaisin 55 kirjoitusta enemmän kuin edellisenä vuonna.
Viime vuonna minulla oli täällä blogissa postaussarja, jossa kerroin kohokohtia edelliseltä viikolta. Eräänlainen viikkoraportti siis. Näillä viikkoraporteilla sainkin suhteellisen helposti lisättyä postausten määrää.
Mitkä sitten olivat kirjoituksia, joita luettiin eniten viime vuonna? Tässä olisi lista luetuimmista blogikirjoituksista vuonna 2019.
Top 9
Kirjoitin toukokuussa kokemuksistani Curly girl-metodista. Asia on kiinnostanut muitakin, sillä tämä oli viime vuoden luetuin blogikirjoitukseni. Onko teillä metodi käytössä? Minä pesen edelleeen hiukseni edelleen usein hoitoaineella. T-paidalla en enää hiuksiani kuivaa. Enkä laita hiuksiin muotoilutuotteita saadakseni aikaan kiharat. Vähän sinnepäin menee tämän metodin toteutus. Hiukseni eivät ole kiharalla, vaan roikkuvat suorana. Hiukset ovat mielestäni parempikuntoiset kuin aiemmin.
Marraskuussa kirjoitin siitä, miten minulta usein kysytään tuo otsikon kysymys. Olen koulutukseltani sairaanhoitaja. Viimeiset neljä vuotta olen työskennellyt kotona perhepäivähoitajana. Minä en valitettavasti ole ainoa perhepäivähoitaja, jolta tällaista kysytään. Suurin osa ihmisistä arvostaa perhepäivähoitajien työtä ja ymmärtää sen vastuun ja rankkuudenkin. Osan mielestä hoitajat ilmeisesti vain kahvittelevat ja hengailevat.
Viime vuoden aikana ihmisiä kiinnosti tasaisesti tämä muutaman vuoden takainen Pupusukka-postaus. Ensimmäiset pupusukat olen neulonut jo melkein kolme vuotta sitten. Aika söpöt sukat, eikö? Viime vuonna en tehnyt juurikaan käsitöitä. Ehkäpä tänä vuonna taas innostun neulomaan.
Vuoden neljänneksi luetuin postaus oli kirjoitus nopeasti ja helposti kokoon kasatuista kaverisynttäreistä.
Heinäkuussa kävin tyttöjen kanssa Korkeasaaressa. Meidän 6-vuotias ei ollut koskaan käynyt Korkeasaaressa. 9-vuotiaskaan ei muistanut edellistä käyntiään. Edellisestä käynnistä oli siis aikaa! Kokemus oli sen verran positiivinen, että seuraavaa kertaa Korkeasaaressa ei todennäköisesti tarvitse odottaa yhtä pitkään. Tapasimme Korkeasaaressa ystävääni ja hänen lapsiaan, joten päivä oli kaikinpuolin mukava.
Miehen jalka murtui viime kesäkuun alkupuolella. Jalka oli 10 viikkoa kipsissä. Siinä meni monet suunnitelmat uusiksi. Mies ei voinut esimerkiksi ajaa autoa tai uida. Lapset joutuivat osallistumaan enemmän erilaisiin kotitöihin, koska mies ei pystynyt ajamaan nurmikkoa, pesemään autoa tai hakkaamaan polttopuita. Se ei ollut pelkästään huono asia. Siis lasten osallistuminen erilaisiin kodin töihin.
Maaliskuussa kerroin reseptien kera, mitä tarjosimme 13-vuotiaan sukulaissynttäreillä.
Toinen kirjoitukseni Curly girl-metodista kiinnosti myös lukijoita. Tässä postauksessa kerroin, mitä hiuksilleni kuului pari kuukautta metodin aloittamisen jälkeen.
Olen käyttänyt Instagramia syksystä 2014 saakka. Olen julkaissut Instagramissa yli 3000 kuvaa. Tässä postauksessa vertasin nykyisiä instagram-kuvia alkuaikoina julkaisemiini. Oliko eroja ja onko näiden vuosien aikana tapahtunut kehitystä? Se selviää vuoden 9. eniten luetusta postauksesta.
Oliko joukossa tuttuja kirjoituksia?
Minkälaisia juttuja sinä luet mielelläsi blogeista?
Tai kirjoitat itse?
Mitä tavoitteita minulla on blogivuodelle 2020? Tavoitteeni ei ole niinkään lisätä postausten määrää. Ennemminkin haluaisin lisätä laatua. Toki haluaisin säilyttää säännöllisen julkaisutahdin blogissa. Vuoden alkuun on ainakin tulossa näitä erilaisia koosteista edellisestä vuodesta.
Mukavaa loppiaista!
lauantai 4. tammikuuta 2020
Tavoitteet vuodelle 2020
Olen joskus tehnyt uuden vuoden lupauksia. En muista, että ne olisivat koskaan olleet kovin pitkäikäisiä. Eli ei uuden vuoden lupauksia tänä vuonna! Puhun mielummin tavoitteista kuin lupauksista.
Joitain ajatuksia minulla oli tämän alkaneen vuoden suhteen. Ilmoittauduin mukaan vegaanihaasteeseen. Sössin haasteen heti vuoden ensimmäisenä päivänä. Aamupalalla. Asiaa mietittyäni päätin skipata koko haasteen. En lihanhimoissani vaan, koska meille jäi paljon kaikenlaista ei-vegaanista uuden vuoden juhlista. Koen, että on tärkeämpää syödä kaapeista jo sinne ostettu ei-vegaaninen ruoka kuin heittää se pois ja hankkia tilalle vegaanisia vaihtoehtoja. Tästä syntyikin ajatus ensimmäisestä tavoitteesta vuodelle 2020.
1. Ruokahävikin vähentäminen
Meidän perheellä on paljon parannettavaa tässä asiassa. Ruokaa "unohtuu" ja vanhentuu kaappeihin. Otamme tälle vuodelle ehdottomasti tavoitteeksi ruokahävikin vähentämisen! Asiasta on puhuttu myös lasten kanssa. Heitä on ohjeistettu muun muassa siinä, että ei avata uutta leipäpussia ennen kuin vanhemmat leivät on syöty. Ettei käy niin, että aiemmin ostettu leipä ehtii kuivua ja homehtua. Ja mitä tuohon vegaanihaasteeseen tulee, niin meidän on tarkoitus lisätä kasvisruokien määrää. Itse olen muutamana vuonna syönyt kasvispainotteisesti paaston aikaan eli laskiaisesta pääsiäiseen.
2. Liikunnan lisääminen
Minun kestotavoitteenani on ollut jo vuosia liikunnan lisääminen. Todellisuus tuntuu olevan päinvastainen. Tuntuu, että olen onnistunut vähentämään liikuntaa joka vuosi. Oltaisiinko nyt tultu niin pohjalle, että vähentää ei enää voi? Toivottavasti! Sain mieheltä joululahjaksi 10 kerran salikortin läheiselle kuntosalille. Nyt pitäisi vain aloittaa!
3. 80 kirjaa vuodessa
Viime vuonna innostuin kirjoista. Kuuntelin ja luin yhteensä 86 kirjaa viime vuoden aikana. Tavoitteena on jatkaa lukemista ja äänikirjojen kuuntelua myös tänä vuonna. En todennäköisesti lähde suorittamaan mitään tiettyä kirjahaastetta, mutta oma tavoitteeni on 80 kirjaa vuoden aikana. Ensimmäinen on jo luettu.
4. Ilon ja luovuuden lisääminen arkeen
Meidän elämä on arkisin täyttä. Töiden jälkeen on lasten harrastuksia, ruuanlaittoa ja kaupassakäyntiä. Mies valmentaa lisäksi pojan salibandyjoukkuetta. Väsyneenä tämä menee välillä aika puurtamiseksi. Joululomalla oli ihana viettää aikataulutonta elämää perheen kesken. Tein lasten kanssa muutakin kuin kuljetin heitä paikasta toiseen. Haluaisin säilyttää tästä loman rentoudesta jotain arkeenkin. Neljäs tavoitteeni tälle vuodelle olkoonkin ilon ja luovuuden lisääminen arkeen. Joulukuussa järjestin perheelle yllätykseksi Tonttukalenterin Elf on the shelf- tai paremminkin Elf behaving badly-tyyliin. Uutena vuotena taas tein lapsille kotiin pakopelin.
5. Uusi työ
Päätin jo viime vuonna vuoden miettimisen jälkeen, että en jatka enää ensi syksynä perhepäivähoitajana. Tänä vuonna minun pitää siis löytää itselleni uusi työpaikka. Olen koulutukseltani sairaanhoitaja, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ollut vain muutaman kuukauden sairaanhoitajan töissä. Vuodet ovat menneet hoitovapaalla, perhepäivähoitajana ja äitiyslomilla. Valmistumiseni jälkeen olen tainnut olla noin 5 vuotta keskussairaalassa sairaanhoitajana. Yhden vakituisen työpaikankin sain pari vuosikymmentä sitten. Apua! Mihin tämä aika on kulunut!
Joitain ajatuksia minulla oli tämän alkaneen vuoden suhteen. Ilmoittauduin mukaan vegaanihaasteeseen. Sössin haasteen heti vuoden ensimmäisenä päivänä. Aamupalalla. Asiaa mietittyäni päätin skipata koko haasteen. En lihanhimoissani vaan, koska meille jäi paljon kaikenlaista ei-vegaanista uuden vuoden juhlista. Koen, että on tärkeämpää syödä kaapeista jo sinne ostettu ei-vegaaninen ruoka kuin heittää se pois ja hankkia tilalle vegaanisia vaihtoehtoja. Tästä syntyikin ajatus ensimmäisestä tavoitteesta vuodelle 2020.
1. Ruokahävikin vähentäminen
Meidän perheellä on paljon parannettavaa tässä asiassa. Ruokaa "unohtuu" ja vanhentuu kaappeihin. Otamme tälle vuodelle ehdottomasti tavoitteeksi ruokahävikin vähentämisen! Asiasta on puhuttu myös lasten kanssa. Heitä on ohjeistettu muun muassa siinä, että ei avata uutta leipäpussia ennen kuin vanhemmat leivät on syöty. Ettei käy niin, että aiemmin ostettu leipä ehtii kuivua ja homehtua. Ja mitä tuohon vegaanihaasteeseen tulee, niin meidän on tarkoitus lisätä kasvisruokien määrää. Itse olen muutamana vuonna syönyt kasvispainotteisesti paaston aikaan eli laskiaisesta pääsiäiseen.
2. Liikunnan lisääminen
Minun kestotavoitteenani on ollut jo vuosia liikunnan lisääminen. Todellisuus tuntuu olevan päinvastainen. Tuntuu, että olen onnistunut vähentämään liikuntaa joka vuosi. Oltaisiinko nyt tultu niin pohjalle, että vähentää ei enää voi? Toivottavasti! Sain mieheltä joululahjaksi 10 kerran salikortin läheiselle kuntosalille. Nyt pitäisi vain aloittaa!
3. 80 kirjaa vuodessa
Viime vuonna innostuin kirjoista. Kuuntelin ja luin yhteensä 86 kirjaa viime vuoden aikana. Tavoitteena on jatkaa lukemista ja äänikirjojen kuuntelua myös tänä vuonna. En todennäköisesti lähde suorittamaan mitään tiettyä kirjahaastetta, mutta oma tavoitteeni on 80 kirjaa vuoden aikana. Ensimmäinen on jo luettu.
4. Ilon ja luovuuden lisääminen arkeen
Meidän elämä on arkisin täyttä. Töiden jälkeen on lasten harrastuksia, ruuanlaittoa ja kaupassakäyntiä. Mies valmentaa lisäksi pojan salibandyjoukkuetta. Väsyneenä tämä menee välillä aika puurtamiseksi. Joululomalla oli ihana viettää aikataulutonta elämää perheen kesken. Tein lasten kanssa muutakin kuin kuljetin heitä paikasta toiseen. Haluaisin säilyttää tästä loman rentoudesta jotain arkeenkin. Neljäs tavoitteeni tälle vuodelle olkoonkin ilon ja luovuuden lisääminen arkeen. Joulukuussa järjestin perheelle yllätykseksi Tonttukalenterin Elf on the shelf- tai paremminkin Elf behaving badly-tyyliin. Uutena vuotena taas tein lapsille kotiin pakopelin.
5. Uusi työ
Päätin jo viime vuonna vuoden miettimisen jälkeen, että en jatka enää ensi syksynä perhepäivähoitajana. Tänä vuonna minun pitää siis löytää itselleni uusi työpaikka. Olen koulutukseltani sairaanhoitaja, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ollut vain muutaman kuukauden sairaanhoitajan töissä. Vuodet ovat menneet hoitovapaalla, perhepäivähoitajana ja äitiyslomilla. Valmistumiseni jälkeen olen tainnut olla noin 5 vuotta keskussairaalassa sairaanhoitajana. Yhden vakituisen työpaikankin sain pari vuosikymmentä sitten. Apua! Mihin tämä aika on kulunut!
Teitkö sinä uuden vuoden lupauksia?
Onko sinulla tavoitteita tälle vuodelle?
Onko sinulla tavoitteita tälle vuodelle?
torstai 2. tammikuuta 2020
Yhdeksän kuvaa vuodesta 2019
Instagram on täyttynyt näistä yhdeksän tykätyintä kuvaa- kollaaseista. Minäkin olen näitä tehnyt jokaiselle hallinnoimalleni tilille eli omalle minnakil tilille, kirja-aiheiselle minnankirjahylly tilille sekä tyttöjen ja minun Barbie-tilille instanuket. Päivitän myös pojan korisjoukkueen instatiliä ja sinnekin laitoin bestnine2019-kollaasin.
Minulla on ollut tapana esitellä vuoden tykätyimmät instagram-kuvat myös täällä blogissa. Tässä postauksessa esittelen oman instagram-tilini yhdeksän tykätyintä valokuvaa.
Joulun jälkeen kävin yksin pienellä kävelyllä Myllysaaressa. Myllysaari on pieni saari Lahdessa, jonne pääsee kävellen siltoja pitkin. Myllysaaressa on Lahden Purjehdusseuran paviljonki, joka toimii kesäravintolana. Kuva kauniilta pakkaspäiviltä nousi vuoden tykätyimmäksi kuvaksi.
Minulla on ollut tapana kuvata lapset kesäloman alkaessa. Tämä kuva on otettu koulun kevätjuhlan jälkeen omassa pihassa. Lapsia kuvatessa pitää olla nopea. Poseeraaminen ei heitä juuri kiinnosta. Eikä ainakaan kaikkia neljää yhtä aikaa. Olosuhteisiin nähden kelpo otos.
Syyslomalla ostin yhden hameen Espanjasta Primarkista. Ihastuin hameen kuosiin. Hame oli puettu kaupassa mallinukelle maihareiden, valkoisen neuleen ja vihreän pilottitakin kanssa. Mekon ostaminen herätti parikymmentä vuotta uinuneen haaveen Dr. Martensien ostamisesta. Minulla oli joskus lukiossa maiharit, ei kuitenkaan aidot Dr. Martensit. Nyt nämä parikymmentä vuotta sitten haaveissani olleet maiharit. Ostin myöhemmin myös valkoisen neuleen Vilasta. Vihreää pilottia en ole hankkinut, mutta ostin myös yhden mekon maihareiden kanssa käytettäväksi. Toivottavasti maihareista on iloa moneksi vuodeksi!
Lomailimme syyslomalla Espanjassa. Äitini asuu talvet Espanjassa, joten on ihana käydä häntä moikkaamassa ja tankkaassa aurinkoa. Tällaisia hiusten heilautus kuvia olen ottanut joskus aiemminkin. Viime vuonna tämä nousi neljänneksi tykätyimmäksi kuvaksi.
Kesäkuussa osallistuin yksityisten perhepäivähoitajien kesäjuhliin. Pelasimme peliä, jossa piti arvata omassa otsassa oleva kuva kysymällä muilta kysymyksiä. Kysymyksiin sai muistaakseni vastata vain kyllä tai ei. Tämä peli olisi hauska omistaa itsekin. Pitäisikin selvittää, mikä olikaan pelin nimi. Keväällä innostuin kokeilemaan curly girl-metodia. Kuvan kampaus tehty metodia käyttämällä.
Toukokuussa toiseksi vanhimman pojan luokka järjesti seikkailuristeilyn Enonsaareen kerätäkseen rahaa Lapin leirikouluun. Olimme esiintymässä koko perheen kanssa esikoista lukuunottamatta. Minä ja tytöt olimme keijuja. Mies ja poika olivat Herra Harmaan kätyreitä. Päivä oli kylmä ja sateinen. Ukkoskuurokin koettiin.
Vietimme juhannuksen kaverini ja hänen lastensa kanssa partiolaisten mökillä. Mies oli juuri murtanut jalkansa, mutta mökille lähdettiin. Ilmatkin olivat keskivertoa juhannusta paremmat. Palasimme silti kotiin päivää suunniteltua aiemmin. Ymmärsin, etten ole erityisen erähenkinen ja aloin haaveilla all inclusive-lomasta.
Huhtikuussa 9-vuotiaan teki mieli leipoa. Hän selasi keittokirjaa. Pakastimesta löytyi vadelmia. Niinpä saimme herkutella vadelmapiirakalla.
Mies ei viime kesänä päässyt juuri uimaan, koska hänellä oli jalka kipsissä 10 viikkoa. Tämän kuvan hän otti veneen kannelta. Minä olin menossa uimaan veneen saunasta raikkaan viileään Keiteleeseen.
Lopuksi vielä kirja- ja Barbie-tilien yhdeksän tykätyintä kuvaa.
Ihanaa alkanutta vuotta 2020!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






































