maanantai 1. huhtikuuta 2019

Maaliskuu 2019



Maaliskuussa


Juhlimme esikoisen sukulaissynttäreitä, kolmannen lapsen kaverisynttäreitä ja kummitytön synttäreitä

Pojat osallistuivat koulujen välisiin hiihtokilpailuihin

Kävin katsomassa nuoremman pojan koristurnausta Lahdessa ja Mikkelissä

Aloitin ekopaaston. Minulla on tänä vuonna tavoitteena somenkäytön vähentäminen

Kävimme miehen kanssa kolme kertaa kuntosalilla

Kävin miehen kanssa katsomassa Bohemian Rhapsody-elokuvan

Kävin kaksi kertaa ravintolassa miehen kanssa

Kuuntelin 6 äänikirjaa ja luin yhden kirjan

Virkkasin Barbeille kaksi liiviä

Tein Barbeille vaatteita pienistä lastensukista

Kävin kampaajalla. Edellisen kerran leikkautin hiuksiani lokakuussa

Kuukauden kirjat

Martina Haag: Olin niin varma meistä
Nina Rousu: Joko ollaan perillä
Laura Lähteenmäki: Korkea aika
Hanna Velling: Kirjosieppo
Liane Moriarty: Nainen joka unohti
Anna-Maria Eilittä: Kun olen poissa
Eeva Kilpi: Sininen muistikirja

Erityisen viihdyttävä ja mielenkiintoinen oli Nina Rousun elämästä ulkomailla kertova Joko ollaan perillä. Kirja kertoo Ninan tarinan slummeista diplomaattipiireihin sekä siitä, millaista on saada lapsia länsimaisen neuvolajärjestelmän ulkopuolella.

Anna-Maria Eilittän Kun olen poissa kolahti minuun. Kirja kertoo 45-vuotiaasta naisesta, joka joutuu suojatiellä auton tönäisemäksi ja kuolee. Ruumishuoneelta hän lähtee kotiin rakkaidensa luo seuraamaan heidän elämäänsä. Kirja pitää otteessaan ja on herkkä, haikea sekä humoristinen. Se sai myös ajattelemaan omaa elämää ja sen rajallisuutta.

 

Luetuimmat kirjoitukset blogissa








Lisäksi kirjoitin maaliskuussa


Ajatuksistani ennen Ekopaaston alkua

Perheen ruokavuosi keittokirjasta

9-vuotta täyttäneestä tyttärestämme

Meidän päiväretkestä Haapsaluun ja Ilonin ihmemaahan



Maaliskuuhun mahtui paljon tapahtumia. Onko se tämä lisääntynyt valo, joka on herättänyt minut taas eloon vai ehkä korjaantuneet rauta-arvot.




Aurinkoista ja energistä huhtikuuta!





10 kommenttia

  1. Mulla ainakin on sekä valo että korjaantuneet rauta-arvot :D Kivalta on kuulostanut, toivottavasti huhtikuuhun mahtuu samaan tapaan hienoa tekemistä!

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin varmasti valon ja rauta-arvojen yhteisvaikutusta.

      Poista
  2. Paljon on mahtunut maaliskuulle :) Itselläni on tänä keväänä jonkinlaista kevätväsymystä. Ihana aurinko antaa ehkä liiaksikin pirteyttä tehdä asioita ja sitten väsähdän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on yleensä kevätväsymystä/ahdistusta. Tänä vuonna ei ole. Ainakaan vielä. Rentoa kevättä muista kuunnella itseäsi ja pitää taukoja!

      Poista
  3. Ihanan paljon kirjoja olet saanut luettua/kuunneltua. Olen tuosta vähän kade :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna olen kuunnellut ja lukenut kirjoja paljon aiempaa enemmän. Telkkaria en ole katsonut juuri ollenkaan.

      Poista
  4. Täällä ainakin on valo tehnyt tehtävänsä ja tässäkin rouvassa on enemmän virtaa. Tosin virtaa varmaan lisää myös se, että aloitin taas työmatkapyöräilyn.
    Kivaa huhtikuuta koko teidän perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työmatkapyöräily kuulostaa kivalta! Minulla on pyörä vielä varastossa.
      Mukavaa viikkoa! <3

      Poista
  5. Kun olen poissa- kirja herätti minun mielenkiintoni. Täytyypä etsiä kirja jostain ja lukea

    VastaaPoista