lauantai 30. maaliskuuta 2019

Näin järjestät kaverisynttärit kotona

Tyttäremme täytti viime viikolla yhdeksän vuotta. Tällä viikolla tajusin maanantain ja tiistain välisenä yönä, että ainoa sopiva päivä kaverisynttäreille oli perjantai. Kutsukortteja emme ehtineet askarrella, vaan minä laitoin kutsun tytön luokkakavereille luokan facebook-ryhmään. Kutsu oli luokan tytöille. Whatsapp-viestillä kutsuin lisäksi muutaman muun kaverin. Juhliin tuli 9 vierasta ja paikalla oli myös 5-vuotias pikkusisko, joka odotti kaverisynttäreitä vähintään yhtä innokkaasti kuin sankari itse.


Menu


Pikku pitsat (kaupan pakastealtaasta)
Täytekakku
Minidonitsit
Popcornia
Viinirypäleitä
Limsaa, mehua
Karkkia palkinnoksi kilpailuista sekä aarteenetsinnästä


Kutsuimme tytöt meille perjantaina klo 16-18. Työni loppuu yleensä 15.40, mutta tällä kertaa yllättäen ja onneksi jo parikymmentä minuuttia aiemmin. Päivällä käväisi jo mielessä, että miksi enme kutsuneet vieraita vasta viideltä. Toisaalta kun kuuden jälkeen kaaduin sohvalle viikosta ja juhlista väsyneenä, niin aikataulu oli juuri sopiva.  

Koululaisista on jo suuri apu juhlien järjestämisessä. He muun muassa imuroivat, pyyhkivät pöytää ja tuoleja, järjestelivät tavaroita sekä kävivät kaupassa ostamassa unohtuneet kermat. 9-vuotias vatkasi kermat ja koristeli kakun sekä kattoi pöydän.


Juhlien ohjelma

Synttärisankari toivoi juhliinsa kilpailuja. Ohjelmassa oli aasinhännän kiinnitystä eli tytöt kiinnittivät silmät sidottuina kruunua 5-vuotiaan piirtämälle merenneidolle. Synttäreillä oli tanssikilpailu, jossa piti pysähtyä kun musiikki loppuu. Tytöt olivat perinteistä tuolileikkiä, jossa tuoleja kierretään ja musiikin loppuessa istutaan alas. Tuoleja on aina yksi vähemmän kun kilpailijoita. Tytöt esittivät pantomiimiesityksiä. Olin kirjoittanut lapuille valmiiksi eläimiä ja ammatteja. Lopuksi meillä oli aarteenetsintä olohuoneessa eli piilotimme jokaiselle pienen karkkiyllätyksen ja ne piti etsiä. Vapaata aikaa jäi juhlien lopussa noin 10 minuuttia ja sen ajan tytöt olivat piilosta. Aikamoinen määrä energiaa ja ääntä. Meno olisi voinut olla varsin villiä ilman ohjelmaa.





9-vuotias oli tyytyväinen juhliinsa. Vieraatkin näyttivät viihtyvän. Oli mukava nähdä lasten riemu. Mieheni tuli kotiin viiden jälkeen. Siihen asti hoidin juhlajärjestelyt yksin. Tytöt ovat jo sen verran isoja, että osaavat käyttäytyä. Hulinaa ja tekemistä oli kuitenkin sen verran, että valokuvia ei juuri tullut otettua. 

Yllätyin siitä, miten paljon täytekakkua syötiin. Tein 8 kananmunan kakun ja siitä jäi jäljelle pieni pala. Täytteen tein vadelmista, kermavaahdosta ja vaniljakreemijauheesta. Päälle tuli kermavaahtoa ja nonparelleja. (Unohdin ostaa kakunkoristeet) Kuka on sanonut, ettei kakkua kannata leipoa lasten synttäreille?



Kuulisin mielelläni parhaat vinkkisi kaverisynttäreiden järjestämiseen?

Olen aiemmin kirjoittanut:

Helpoista tarjottavista synttäreille 

Helpoista ja hauskoista HopLop-synttäreistä

Sukulaissynttäreistä

Kaverisynttäreistä koko luokalle

Pikajuhlista 6-vuotiaalle






16 kommenttia

  1. Itselläni nämä ovat vielä edessä, vasta tuli nuo ihka ekat synttärit järkkäiltyä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika menee niin nopeaan. Kohta sinäkin olet kaverisynttäreitä järjestämässä. <3

      Poista
  2. Ihanaa kun koululaiset apuna juhlien järjestämisessä ❤️

    VastaaPoista
  3. Kivan kuuloiset juhlat ja ihana kun isommat lapset on jo apunakin järkkäilyssä :) Meillä ei vielä ole ollut yhtään kaveri synttäreitä ja epäilen ettei niitä vielä tänäkään vuonna välttämättä tule :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun lapsista on oikeasti apua. Ja vielä kun auttavat mielellään. :) Ja ehtiihän niitä kaverisynttäreitä järkätä myöhemminkin.

      Poista
  4. Kivan kuuloiset juhlat teillä on ollut.
    Ihanaa viikonloppua Minna <3

    VastaaPoista
  5. Todella mukavat juhlat :) Minulla ei taida olla vinkkejä näihin kaverisynttäreihin, kun ei ole enää tarvinnut niitä järjestellä,
    Aikoinaan niitä oli todella mukava järjestää. Nyt odottelen sitä, kun pääsen meidän lapsenlapsen synttäreihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmasti ihana olla vieraana lapsenlapsen juhlissa. <3

      Poista
  6. Minä liputan myös kotisynttäreiden puolesta! Eivät ole ollenkaan niin työläät järjestää kuin usein pelotellaan, ja lapsille vähintään yhtä kivaa kuin mahtipontiset huvipuistosynttärit tms. (joiden järjestämisessä tietysti se etu, ettei tarvitse siivota ja laittaa kotia mitenkään...). Teillä vaikutti menevän oikein kivasti synttärit, ja kyllä, olen samaa mieltä että kunhan kakun tekee lasten makuun, niin sitä kyllä kuluu!
    Olen omassa blogissani vastikään myös kirjoittanut lastensynttäreistä (Mustikkapasta-blogi), oma tyttöni juuri täytti myös 9 vuotta. Onnea sinun tytöllesi!

    Anna / Mustikkapasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin tulla tutustumaan blogiisi ja lukemaan teidän synttäreistä! :)

      Poista
  7. Meillä on tässä kuussa kuopuksen synttärit ja ainakin tässä vaiheessa suunnittelemme kotisynttäreitä. Toivon hyvää ulkoilukeliä, jotta aktiviteetit saisi sijoitettua ulos. Esim. futis tai säbä viereisen koulun kentällä olisi hyvä ohjelma, jotta poitsut pääsevät purkamaan liiat energiat sinne eikä meille sisälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on pojilla ollut useat säbä/futis/lätkä synttärit, joissa ei ole tultu ollenkaan sisälle. Urheilu ollut pääasia ja lopuksi vähän herkkuja.

      Poista
  8. Kivat juhlat teillä jälleen. :) minun on tunnustettava, että olen lapsi lapselta laiskistunut kotijuhlien järjestämisessä, ja kuopuksella olikin nyt synttärit seinäkiipeily paikassa. Vähän isompien kanssa yökylä- ja leffasynttärit kotona ovat myös kivoja, vaikka onhan näissä lastenkutsuissa kotona ihan oma ihana tunnelmansa.
    Iloisia kevätpäiviä sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen laiskistunut. Askartelut ja muut valmistelut ovat jääneet vähemmälle.

      Poista