Menu
Pikku pitsat (kaupan pakastealtaasta)
Täytekakku
Minidonitsit
Popcornia
Viinirypäleitä
Limsaa, mehua
Karkkia palkinnoksi kilpailuista sekä aarteenetsinnästä
Kutsuimme tytöt meille perjantaina klo 16-18. Työni loppuu yleensä 15.40, mutta tällä kertaa yllättäen ja onneksi jo parikymmentä minuuttia aiemmin. Päivällä käväisi jo mielessä, että miksi enme kutsuneet vieraita vasta viideltä. Toisaalta kun kuuden jälkeen kaaduin sohvalle viikosta ja juhlista väsyneenä, niin aikataulu oli juuri sopiva.
Koululaisista on jo suuri apu juhlien järjestämisessä. He muun muassa imuroivat, pyyhkivät pöytää ja tuoleja, järjestelivät tavaroita sekä kävivät kaupassa ostamassa unohtuneet kermat. 9-vuotias vatkasi kermat ja koristeli kakun sekä kattoi pöydän.
Juhlien ohjelma
Synttärisankari toivoi juhliinsa kilpailuja. Ohjelmassa oli aasinhännän kiinnitystä eli tytöt kiinnittivät silmät sidottuina kruunua 5-vuotiaan piirtämälle merenneidolle. Synttäreillä oli tanssikilpailu, jossa piti pysähtyä kun musiikki loppuu. Tytöt olivat perinteistä tuolileikkiä, jossa tuoleja kierretään ja musiikin loppuessa istutaan alas. Tuoleja on aina yksi vähemmän kun kilpailijoita. Tytöt esittivät pantomiimiesityksiä. Olin kirjoittanut lapuille valmiiksi eläimiä ja ammatteja. Lopuksi meillä oli aarteenetsintä olohuoneessa eli piilotimme jokaiselle pienen karkkiyllätyksen ja ne piti etsiä. Vapaata aikaa jäi juhlien lopussa noin 10 minuuttia ja sen ajan tytöt olivat piilosta. Aikamoinen määrä energiaa ja ääntä. Meno olisi voinut olla varsin villiä ilman ohjelmaa.
9-vuotias oli tyytyväinen juhliinsa. Vieraatkin näyttivät viihtyvän. Oli mukava nähdä lasten riemu. Mieheni tuli kotiin viiden jälkeen. Siihen asti hoidin juhlajärjestelyt yksin. Tytöt ovat jo sen verran isoja, että osaavat käyttäytyä. Hulinaa ja tekemistä oli kuitenkin sen verran, että valokuvia ei juuri tullut otettua.
Yllätyin siitä, miten paljon täytekakkua syötiin. Tein 8 kananmunan kakun ja siitä jäi jäljelle pieni pala. Täytteen tein vadelmista, kermavaahdosta ja vaniljakreemijauheesta. Päälle tuli kermavaahtoa ja nonparelleja. (Unohdin ostaa kakunkoristeet) Kuka on sanonut, ettei kakkua kannata leipoa lasten synttäreille?
Kuulisin mielelläni parhaat vinkkisi kaverisynttäreiden järjestämiseen?
Olen aiemmin kirjoittanut:
Helpoista tarjottavista synttäreille
Helpoista ja hauskoista HopLop-synttäreistä
Sukulaissynttäreistä
Kaverisynttäreistä koko luokalle
Pikajuhlista 6-vuotiaalle
Olen aiemmin kirjoittanut:
Helpoista tarjottavista synttäreille
Helpoista ja hauskoista HopLop-synttäreistä
Sukulaissynttäreistä
Kaverisynttäreistä koko luokalle
Pikajuhlista 6-vuotiaalle