maanantai 10. kesäkuuta 2019

Viikko 23 - koululaisten ensimmäinen lomaviikko

Koululaisten ensimmäinen lomaviikko on takana. Vielä en päässyt tosi toimiin tämän lomailun kanssa, sillä kaksi vanhinta olivat päivät urheiluleirillä. Esikoinen tietenkin säbäleirillä ja pikkuveli korisleirillä. Minulla oli kotona omista koululaisista vain 9-vuotias tyttö. Paikalla oli tietenkin myös hoitolapset ja oma 5-vuotias kuopus. Kolmena päivänä saimme seuraksi myös entisen hoitolapsen, joka nykyään on jo koululainen.

Kesä pääsi taas yllättämään. Olemme saaneet nauttia lämpimistä päivistä ja kukkaloistosta. Lähipuistossa kukkii Jasmiini. Omassa pihassa alppiruusut sekä jotkut muut ruusut ja kasvit. Minun kasvituntemus on varsin huono, mutta sujuvasti ihastelen kukkia ja välillä kuvaankin.







Viikon urheilu

Keskiviikkona heitin talviturkin, kun kävin uimassa saunasta. Mittarin mukaan vesi oli 15 asteista. Nopeasti dippasin, enkä todellakaan sukeltanut. Perjantaina uin kylmässä Vesijärvessä ilman saunaa. Ainakin satasen uin. Siis 100cm. Lauantaina uin Hollolan puolella pienemmässä järvessä, jonka vesi oli ihanan lämmintä aiempiin niveliä särkeviin uintikokemuksiin verrattuna.



Viikon taidepläjäys

Hoitolasten ja muutaman koululaisen kanssa kokeiltiin Lidlistä ostamiani maalattavia liituja. Ensin maalataan kuva liiduilla ja sitten mmaalataan vedellä päälle.




Viikon toive

Nuorin on jo pitkään haaveillut pääsevänsä katsomaan Vesiurku-esitystä Pikkuveskulle. Tällä viikolla haave toteutui, kun ajoimme juuri sopivasti vesiurkujen ohi isosiskon treeneihin vienti matkalla. Vesiurut olivat kuopuksen kesän bucket listillä. Nyt voidaan siis jo yksi kohta rustata yli listalta.

Vesiurut ovat vesisuihkukuista, valoista ja musiikista koostuva esitys Pikku-Vesijärven lammessa. Näin kesällä valoisassa ei valot eivät ole käytössä. Vesiurut ovat ainoat laatuaan Pohjoismaissa. Täyteen kokoonpanoonsa ne rakennettiin kesällä 1998. Kesäkuusta syyskuuhun esitykset koostuvat musiikista ja näyttävistä vesisuihkuista. Iltojen pimetessä esityksissä saadaan nauttia musiikin ja vesisuihkujen lisäksi myös värivaloista lokakuun alusta alkaen. Esityksiä jatketaan sään salliessa itsenäisyyspäivään saakka, mutta pakkasten vuoksi esityskausi joudutaan usein päättämään jo marraskuun lopulla.


Esitysajat

kesäkuu-lokakuu klo 13 ja 18
Lokakuu-marraskuu klo 19

(Tiedot Lahti Energia)



Viikon juhlat

Yksityisten perhepäivähoitajien kanssa vietimme lauantaina kesäjuhlia. Ohjelmaan kuului syömistä, seurustelua ja hieman pelailua.



Viikon kirja

Sari Luhtanen, Linssit huurussa

Kaipasin kevyttä hömppää raskamman Minna Canthista kertovan kirjan jälkeen. Sitä Luhtasen Linssit huurussa sitten olikin. Kirja oli ennalta-arvattava ja epäuskottava. Tarinassa olisi ollut aineksia enempäänkin. 

Viikon peli

Pelasimme Headbanz-peliä kesäjuhlissa. Peli vaikutti sen verran kivalta, että haluan ostaa saman pelin myös kotiin.




Hetkeni järkevänä aikuisena

Kesäjuhlista soitin miehelle hakemaan minut kotiin. En lähtenyt enää jatkamaan iltaa kaupunkiin. Oli mukava herätä sunnuntaina virkeänä.



Mukavaa uutta viikkoa!

Saa toivottaa tsemppejä! Ensi viikolla täällä on 4-5 koululaista ja 4 hoitolasta. Ja minä. Veikkaanpa, että seuraavia lauseita tullaan kuulemaan usein:

Puhelin pois!
Nyt hiljaa, hoitolapset nukkuu!


12 kommenttia

  1. Hei hyvä menovinkki tuo vesiurkukohde! Olisi kiva käydä ihmettelemässä sitä itsekin :)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen postaus! Kuvat kertoo niin paljon!💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tulee otettua paljonkin kuvia. Itse tykkään katsella kuvia.

      Poista
  3. No ensinnäkin hirmu paljon tsemppiä ensi viikkoon!

    Vesiurut vaikuttaa kivalta käyntikohteelta ja Headbanz-peli houkuttaa kokeilemaan. Arvatenkin joku sanaselityspeli?

    Ihana vanha kunnon puhelin (joskin hieman rispaantuneelta näyttää :))! Mun mummalla oli samantapainen, ja siihen aina miniä soitti tilan päätalosta, kun ruoka oli valmista ja mumman&paapan oli aika mennä syömään. Jotenkin juhlallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelissä yritetään arvata kysymyksiä kysymällä, mikä kuva on omassa otsassa.
      Kiva muisto mumman ja paapan ajoilta.

      Poista
  4. Tsemppiä ensi viikkoon! Voisin kuvitella, että lasten suusta kuuluu, että onko ruokaa myös :)
    Oi miten nättinä sitä on juhlittu <3
    Kivaa viikkoa sinulle Minna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti hujahtanut tämä viikko!
      Toivottavasti sinulla on ollut kiva viikko!

      Poista
  5. Tsemppiä ensi viikkoon!

    Ihania kesäisiä kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Niitä tarvitaan jatkossakin. :)

      Poista
  6. Ihania kesäkuvia. Teillä on ollut menoa ja meininkiä. Tsemppiä ensi viikkoon!

    VastaaPoista