perjantai 7. kesäkuuta 2019

Viikko 22 - merenneitouintia ja kevätjuhlia



Koululaisten ensimmäinen lomaviikko lähenee jo loppuaan, mutta muistellaan vielä viime viikkoa eli viimeistä kouluviikkoa. Viikko huipentui 9-vuotiaan luokkakaverin synttäreihin, joihin muutama äitikin änkesi mukaan. Toki kysyimme luvan. Kyseessä oli merenneitosynttärit. Pääsimme siis kokeilemaan uintia merenneitopyrstöllä.




Kuulin, että Orimattilan uimahallissa jatkuisi syksyllä merenneitouinnin vapaavuorot, joissa pääsee kokeilemaan uintia laina pyrstöllä.




Perjantaina juhlittiin koko koulun kevätjuhlia. Joku äiti keksi perustaa whatsapp-ryhmän, jossa kutsuttiin äitejä kevätjuhlan jälkeen  lasilliselle paikalliselle terassille. Meitä pääsi 17 äitiä paikalle. Paikalla oli muutama äiti, joita en tuntenut. Nyt tunnen ja tutuistakin opin lisää. Voimaannuttavaa yhteisöllisyyttä. 




Koululaisten kesäloma alkoi. Minulle se tarkoittaa lisää ruuanlaittoa. Tosin nyt ekalla lomaviikolla pojat ovat olleet päiväleirillä. Pehmeä lasku lomaan siis.




Viikon kirja: 

Sally Rooney, Keskusteluja ystävien kesken

Sally Rooneyn Ystävien kesken olisi ollut parikymppisenä mahtava lukukokemus. Nyt tunsin olevani liian vanha, että aihe olisi temmannut mukaansa.

Mukavaa viikonloppua!
Minkälaisia viikonloppusuunnitelmia teillä on?

8 kommenttia

  1. Onpa ihana idea tuo merenneitouinti! Kunpa vaan rantautuisi - heh, kirjaimellisesti! - tänne meidänkin suunnalle :) Varsinkin näin lämpiminä kesäpäivinä pieni viilennys olis enemmän kuin tarpeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva kokeilla. Noita merenneitoräpyläitä ja pyrstökankaitahan voi ostaa omaksikin.

      Poista
  2. Oi miten ihanaa tuo merenneitouinti!! Kuka nyt ei haluaisi olla merenneito edes hetkellisesti? :)

    VastaaPoista
  3. Tuollaista uintia olis kyllä huippu joskus kokeilla! :-)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihastuttava juttu :) En ole tienytkään tästä merenneitouinnista.

    VastaaPoista