keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Bucket list 2019

Vuosi sitten tein ensimmäistä kertaa Bucket list-postauksen. Se oli myös ensimmäinen kerta, kun tein bucket listin. Yksi asia jäi viime vuoden listalta toteuttamatta. Se oli meneminen koko perheen kanssa seikkailupuistoon kiipeilemään. Seikkailupuisto korvaantui muutamalla kylpyläpäivällä Pärnussa ja Jurmalassa. Tuo kiipeily taisikin olla enemmän minun haaveeni kuin lasten. Kylpylöistä tykkäämme koko perhe.

Tänä vuonna kysyin kesähaaveista jokaiselta perheenjäseneltä erikseen. Tässä olisi meidän listamme.



Äiti 40v.

- Aamupala ulkona
- Kesähuoneelle enemmän käyttöä
- Kompostin saaminen toimimaan kunnolla
- Kesäteatteri

Muutaman kerran olenkin jo saanut nauttia aamupalasta aurinkoisella takapihalla. Takapihalta löytyy myös kesähuone. Kesäisin lapset nukkuvat siellä välillä kavereidensa kanssa. Olemme myös välillä syöneet kesähuoneessa. Haluaisin hyödyntää kesähuonetta vielä enemmän, mutta en vielä tiedä miten.

Meillä on viime syksynä ostettu Biolanin kompostori. Astia on melkein täynnä. Lämpötila on 40-55 astetta, mutta komposti haisee kauniisti sanottuna kakalta. Äitini oli meillä viime viikolla käymässä ja hän sai hajua hieman häivytettyä muun muassa lisäämällä kuiviketta ja pöyhimällä kompostia. Komposti on luultavasti liian kostea.








Isä 40v.

- Neste Rally 1.-4.8.

Tärkeä tapahtuma miehelle. Hän on lapsesta saakka käynyt ralleissa. Meidän pojatkin ovat olleet mukana ralleissa jo pienestä pitäen.

Poika 13v.

- Mitä väliä. Ei kiinnosta. Ei sitä etukäteen tarvitse suunnitella.

Voihan teini!



Poika 11v.

- Peurungan kylpylä

Poika tietää meidän menevän Keski-Suomeen lomalla. Peurungan kylpylä sijaitsee lähellä lomailu paikkaamme. 

Tyttö 9v.

- Kahden uuden jäätelömaun maistaminen
- Uuden ruuan maistaminen
- Järvessä uiminen ilman saunaa
- Kesähuoneessa nukkuminen vähintään kaksi kertaa
- Uusi uimapuku

Tyttö keksi hienoja asioita listalleen. Yllätyin positiivisesti tuosta uuden ruuan maistamis-kohdasta.

Tyttö on jo ehtinyt uimaan ilman saunaa. Krsähuoneessakin hän on jo yhden yön nukkunut.



Tyttö 5v.

- Linnanmäki 
- Kylpylään ja rannalle uimaan
- Pajulahden kiipeilypuistoon
- Vesiurkuja katsomaan
- Isosiskon kavereiden kanssa leikkiminen

Nuorimman listalta voidaan jo rastia Vesiurut. Kävimme katsomassa niitä viime viikolla.

Meidän lapset saivat joululahjaksi rannekkeet Linnanmäelle. Sinne siis on tarkoitus mennä. Lapset eivät olekaan vielä koskaan Linnanmäellä käyneet. 


Onko sinulla jo Summer Bucket List tehtynä?

 

Kuvat meidän (sähköisestä)perhealbumista.

10 kommenttia

  1. Tällainen lista olisi mulla listalla :)

    VastaaPoista
  2. Vähän jotain pohdintaa olen tehnyt reissuamisten suhteen, mutta voisi ehkä tarkemminkin vielä miettiä :)

    VastaaPoista
  3. Mun listalla on leffassa käynti miehen kanssa, uintia, grillailua ja kiireettömyyttä, teinin perässä kaupoilla juoksemista ja ystävän kanssa tehtävä reissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostaa sinun listasi! :) Meillä tuli pieniä muutoksia listaan tällä viikolla. Mieheltä murtui jalka, joten hän ei voi toteuttaa tuota ainoaa omalla listallaan ollutta asiaa.

      Poista
  4. Kivoja juttuja teillä tiedossa! En ole omaa listaa tehnyt, mutta mökkeilyä siihen ainakin kuuluu :)

    VastaaPoista
  5. Kiva lukea lastenkin kesän bucket listoja, pitäisi varmaan kysyä omilta lapsilta myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa jutella lasten kanssa kesäsuunnitelmista ja -haaveista.

      Poista