keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Kehukeskiviikko haasteen saa...



Tällä kertaa haluan haastaa Kehukeskiviikkoon Kotomolla-blogin Tainan. Taina on kolmen lapsen äiti, jonka blogi on hänen omien sanojensa mukaan vähän Muumitaloa, ripaus Kiljusen herrasväkeä ja hyppysellinen Peppi Pitkätossua.

Tainan blogi on ensimmäisiä blogeja, joita olen alkanut seuraamaan. Minä olen aloittanut bloggaamisen loppuvuodesta 2012 ja Tainan blogin taisin löytää samoihin aikoihin. Tainan matkakertomusten ansiosta olen alkanut haaveilemaan jopa telttalomasta. Ei sentään mitään peruscampingia vaan glampingia eli glamour campingia niin kuin Tainalla! Kotomolla blogista ja instagram-tililtä kotomon_taina löytyy kauniita kuvia Suomesta ja ulkomailta sekä kekseliäitä välipaloja ja herkkuja.

Kuva: Pixabay

Kuulun Tainan kanssa samaan Blogisisaret-facebook-ryhmään. Muutamia yhteisiä tapaamisiä Blogisisarilla on ollut, mutta minä en ole valitettavasti päässyt paikalle. Olisi mukava tavata Taina. Hieman hassua, kun on jo seurannut toisen elämää monta vuotta, eikä me oikeasti edes tunneta. 

Kehukeskiviikko on Kaunismäessä blogin Virpin aloittama haaste, jossa esitellään kiinnostava blogi ja haastetaan blogin kirjoittaja mukaan haasteeseen. Haasteeseen voi vastata kerran tai vaikkapa joka viikko. Minä olen aiemmin haastanut mukaan kolme blogia.

Mansikkatilan mailla
Sutkautuksia
Colour outside the lines


Minkä blogin sinä haastaisit mukaan Kehukeskiviikkoon?

Iloista ja energistä viikkoa!

16 kommenttia

  1. Ihanasti kerrottu Kotomolla -blogista, tuli todella positiivinen kuva! Se on hauskaa, miten jotkut tuntuvat niin läheisiltä, vaikka ei olisi ikinä vielä livenä nähnytkään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on muutama some kaveri, joitka tuntuvat läheisiltä ja tutuilta vaikka ei olla oikeasti nähty.

      Poista
  2. Tämä on kiva haaste, koska eteen voi tulla iyselle uusia tosi kivoja blogeja :)

    VastaaPoista
  3. Tää on kyllä todella kiva haaste! Ja kiitos blogivinkistä, tämä oli mulle ihan uusi tuttavuus :)

    VastaaPoista
  4. Tainan blogi kuuluu omiinkin suosikkeihini <3
    Kaunista iltaa sinulle Minna!

    VastaaPoista
  5. Kiitos sulle tästä haastevinkistä, jonka nappasin jo useampi viikko sitten itselleni. Tänään haastoin mukaan Meikkiholistin :)
    https://blingershimmer.blogspot.com/2019/04/kehukeskiviikko-meikkiholisti.html

    VastaaPoista
  6. Oi Minna, Kiitos tuhannesti, olitpa tosi kauniisti kertonut. Voihan kehukeskiviikko, olen aivan mykistynyt ja häkeltynyt! <3 <3 <3
    Se on kyllä jännä, että ollaan seurattu ja eletty mukana blogien ja nyttemmin myös instan kautta toistemme "elämää", arkea, matkoja, lasten kasvamista, iloja ja touhuja jo mitä.. 7 vuotta? ja silti ei olla koskaan osuttu samaan blogitapahtumaan, tai edes futisturnaukseen tai muuhun! :) Voisikin ottaa tavoitteeksi aivan, että saataisiin vihdoin tuo näkeminen toteutettua!
    Ja telttailunhan ei missään nimessä tarvitse olla ankeaa! :D
    Sun ihanaa, inspiroivaa ja samaistuttavaa blogia olen todellakin seurannut kaikki nämä vuodet ja tämä blogi olisi myös kaikkien kehujen arvoinen! <3
    Kiitos vielä, ilahdutit kovasti, ja aurinkoista viikon jatkoa sinne! <3

    VastaaPoista
  7. Kauniisti kirjoitit Tainasta, joka on todellakin kaikkien kehujen arvoinen.

    Itse olen niin onnekas, että olen saanut Tainan muutamankin kerran tavata, joten voin vakuuttaa, että on just sellainen aito oma itsensä kuin bloginsakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että etenkin instastooreista seuraamani ihmiset ovat luonnossa juuri sellaisia, kun stooreista on välittynyt.

      Poista
  8. Ihanaa Minna, taas minulle ihan uusi blogi- tuttavuus! Täytyypä käydä tutustumassa :) Ja aurinkoista viikonloppua teidän poppoolle ❤

    VastaaPoista