maanantai 12. lokakuuta 2020

Viime viikon parhaat

Viime viikosta ei taas vauhtia puuttunut. Alkuviikosta lopetin 7 päivän työputken ja sain itseni todella jumiin. Lapseni joutui auttamaan minut jopa ylös sohvalta. Kipu oli kova ja tuntui vasemmassa reidessä. Kirjoitin blogiinkin äkillisesti alkaneesta kivustani. Olin varma, että kyseessä on iskias. Onneksi sain nopeasti ajan kiropraktikolle, jota useampikin ihminen suositteli minulle. 


Viikon sankari

Kiropraktikko Markku Turpeinen Kiropraktiikkakeskus Innatesta Lahdesta. Sain asiantuntevaa hoitoa ja ohjausta. En ollut aiemmin kiropraktikolle käynyt ja kokemus oli todella positiivinen. Tällä viikolla minulle on varattu kaksi aikaa kiropraktikolle. Kipu säikäytti ja pysäytti. Jatkossa haluan pitää itsestäni parempaa huolta ja säilyä toimintakykyisenä. 


Viikon kohokohta: Risteily Ahvenanmaalle

*pr-matka, matka saatu: Silja LineVisit Åland

Sain kutsun pressimatkalle Ahvenanmaalle. Onneksi pystyin järjestämään työni siten, että pääsin matkaan. Kiropraktikkokin sai hoidettua minut matkakuntoon, joten mikäs sitä oli pyöräillessä, meloessa ja vaeltaessa Ahvenanmaalla! Myös ruoka ja seura oli hyvää! Kun selviän tästä matkan jälkeisestä huumasta kirjoitan Ahvenanmaasta blogiin. Ja onhan tässä taas menossa pieni työputkikin. 





Viikon juoma : Tuorepuristettu omenamehu


Ahvenanmaalla juotiin tietenkin tuorepuristettua omenamehua. Toin kotiinkin hanapakkauksen omenamehua. Automatkalla Getan vaellusretkelle näimme auton ikkunasta omenaviljelmiä. Minut yllätti omenapuiden pienuus. Omenapuut kasvavat riveissä lähellä toisiaan. Osa omenoista oli jo kerätty, mutta myöhäisempiä lajikkeita näkyi vielä puissa.
 



Viikon kirja

Mhairi McFarlane, Mitä jos en löydä sinua koskaan
*kirja saatu Harper Collins Nordic

On ollut ihana lukea oikeaa kirjaa äänikirjojen kuuntelemisen lisäksi. McFarlanen kirja on sopivan kepeää ja hauskaa luettavaa. Kirjassa valeromanssi helpottaa sydänsuruja ja muuttaa koko elämän suunnan. Nopealukuista ja helppoa hyvänmielen luettavaa. 






 

Viikon vinkki


Tyhjennä taskut ennen kuin laitat vaatteet pesukoneeseen. Nämä kaikki tavarat löytyivät ekaluokkalaisen takin taskuista.






Mukavaa syksyistä viikkoa! 



4 kommenttia

  1. Kurjuus tuo kipu & iskias, mutta onneksi oli hyvääkin esim mahtava reissu Ahvenanmaalle.
    Valoa ja rajojen laittamista uuteen viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli mahtava samoin kiropraktikko!
      Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Onpa hyvä, että sait apua kiropraktikolla käymisestä. Minä en tiedä missä pitäisi käydä näiden kipeiden polvien vuoksi. Päivät menee hyvin jaloilla, mutta annas kun kotosalle tullessa istut hetken aikaa sohvalla niin johan vaan on polvet lukossa ja kipeät.
    No mutta se niistä minun polvistani :)
    Ihanaa viikkoa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kuulla polvikivuistasi. Toivottavasti niihin löytyisi apua.
      Kivaa ja kivutonta uutta viikkoa!

      Poista