keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Pysäyttävä kipu, eikä olisi aikaa pysähtyä


 

Minulla on takana seitsemän työpäivän putki. Pari viimeistä työpäivää olivat kiireisiä ja istuin paljon tietokoneen äärellä huonossa asennossa. Minulla alkoi tuntua pientä kipua vasemmassa kankussa jo työpäivän aikana. Kipu paheni ja siirtyi vasempaan reiteen työpäivän jälkeen. Illalla kävin kävelemässä ja yritin samalla venytellä. Kävelyn jälkeen menin sohvalle makaamaan, enkä päässytkään sieltä omin avuin ylös kivun takia. Lapsi auttoi minut ylös. 

Soitin tutulle fysioterapeutille kysyäkseni ohjeita. Minulla olisi pieni matka tiedossa vapaapäivinäni, joten kipu pitäisi saada äkkiä pois. Fysioterapeutti epäili kuvausteni perusteella iskiastyyppistä vaivaa. Sain vinkit muutamaan venytykseen sekä suosituksen ottaa kipulääkettä. Miten sairaanhoitajalle ei ollut tullut mieleen ottaa kipulääkettä?! Minä en juuri lääkkeitä käytä. Nyt oli kuitenkin niin kova kipu, että todellakin otin lääkettä! 



Soitin myös yhdellä kaverille, jonka tiedän kärsineen melko pitkään kovista iskiaskivuista. Hän kehotti lääkäriin, kiropraktikolle ja kysyi löytyykö minulta kipulääkettä. <3

Itse ajattelin, että kipu vain häviää yön aikana ja pääsen lähtemään suunnitellulle matkalle. Hyvän nukkuma-asennon löytäminen ei ollut ihan helppoa. Olen tottunut nukkumaan vasemmalla kyljellä ja se on juuri kipeä puoli. Onneksi kipulääkkeet veivät suurimman kivun pois ja olin todella väsynyt. Niinpä sain nukuttua aamuyöhön saakka. Heräsin viiden aikaan. Olen venytellyt varovasti ja etsinyt netistä tietoa iskiaksesta. 

Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut iskiaskipua. Näinkö se muka voi yhtä-äkkiä alkaa? Mielelläni kuulisin teidän kokemuksia iskiaksesta? 

Olen ajatellut, että pidän itsestäni parempaa huolta. Liikun, teen kehonhuoltoa ja käyn hemmotteluhoidoissa. Kehonhuolto ja venyttelyt ovat jääneet tekemättä. Aina on kiire tehdä jotain muuta tai väsyttää. Nyt oma kroppa muistuttaa kipeästi tarvitsevansa huoltoa. 

Haaveilen, että huomenna tähän aikaan olen jo matkalla! 



Tuleeko sinun pidettyä huolta omasta kehostasi? 

Vai löytyykö aikaa ja rahaa omaan hyvinvointiin vasta sitten, kun on kipua ja vaivoja?

10 kommenttia

  1. Yritän mahdollisuuksien mukaan pitää huolta kehostani liikkumalla ja syömällä. 😊 Joskus palkitsen itseni hieronnalla.

    VastaaPoista
  2. Oikeastaan pidän huolta vain ihostani, keho jää usein tappiolle. Ikävä kyllä on juurikin niin, että sitten vasta kun joku paikka kivistää niin paljon, että itsettää, tajuan, että olisikohan pitänyt jotain tehdä aiemmin. Nyt vaivanani on vasemmassa kantapäässä oleva luupiikki, joka tekee kävelemisestä todella kipeää.
    Tsemppiä parantumiseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta! Toivottavasti luupiikkisi helpottaisi pian!
      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  3. Keho on meidän temppeli ja siitä pitää muistaa pitää hyvää huolta, että jaksamme ja voimme hyvin. Vain silloin voimme olla täysillä mukana elämässä.

    VastaaPoista
  4. Hyvin vaihtelevasti. Itsekin teen istumatyötä ja keho vaatisi ehdottomasti enemmän huoltoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liialla istumisella ja pienellä stressillä minä sain itseni jumiin ja kipeäksi.

      Poista
  5. Yritän pitää huolta kehostani mutta nyt työkiireiden takia se on jäänyt vähän paitsioon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta! Toivottavasti aikaa ja jaksamsta löytyy itsestä huolehtimiseen ja riittävään liikuntaan!

      Poista