torstai 21. toukokuuta 2020

Suurin paheeni ja 29 muuta kysymystä vastauksineen


1. Koko nimesi ja mistä se tulee? 
Minna Kristiina. Käsittääkseni vanhempani valitsivat heidän mielestään kauniin nimen. Koulussa on samalla luokalla usein ollut toinenkin Minna. Töissä meitä taisi parhaimmillaan olla peräti neljä. Ei ihme, sillä Minna oli toiseksi suosituin nimi syntymävuotenani Sannan jälkeen. 
2. Pituus? 
Muistaakseni 184.


3. Mitä katsot TV:stä juuri nyt? 
Joonas Nordman show on tullut katsottua joka viikko. Yleensä seuraan jotain sarjaa Netflixistä, Ruutu+:sta tai Yle Areenasta. 
 4. Mikä ihmetyttää tällä hetkellä?
 Sitä, miten nopeasti aika on mennyt. Miten nyt ollaan yhtä-äkkiä toukokuun loppu puolella.
5. Suurin haaveesi?
 Saada elää terveenä. Toivon, että myös läheiseni saavat elää terveenä ja onnellisena.
6. Tämän vuoden suunnitelmat? 
Löytää uusi työpaikka, järjestää kotia ja tehdä retkiä oman perheen kanssa. 
7. Lempiruoka? 
 Joku ruokaisa salaaatti. 
8. Mitä harrastat? 
Lukemista. Kuulun kerran kuussa kokoontuvaan lukupiiriin. Kirjoitan blogia ja olen aktiivinen instagramissa. Tykkään kävellä luonnossa. 
9. Paras vuodenaika?
 Kesä.


10. Lempielokuvasi?
 Enpä ole juuri elokuvia katsonut. Otin tavoitteeksi käydä tänä vuonna kerran kuussa elokuvissa. Ehdin käydä kaksi kertaa elokuvissa ennen, kun koronarajoitukset sulkivat leffateatterit. Kävin katsomassa Jojo Rabbit-elokuvan, joka on satiiri natseista ja Hitleristä. Tyttöjen kanssa kävin katsomassa uusimman Heinähatun ja Vilttitossun. Maaliskuun leffan piti olla Temosten Aika jonka sain. Mutta lempielokuva? En tiedä. Ehkä en ole sitä vielä nähnyt. Nuorempana Tarantinon leffat olivat suosikkejani, mutta en ole niitä kymmeniin vuosiin katsonut.
11. Kahvi vai tee? 
 Tee. En juo ollenkaan kahvia.
12. Mikä on parasta elämässä juuri nyt? 
Kevät ja lähestyvä kesä. Toiveikkuus.
13. Mihin kaupunkiin haluaisin matkustaa seuraavaksi?

Tampereelle. Haluaisin käydä Muumimuseossa ja pelimuseossa.
14. Horoskooppimerkkisi? Uskotko horoskooppeihin? 
Vaaka. Tavallaan uskon. Meidän kaikista lapsista on tehty syntymäajan ja paikan mukaiset astrologiset kartat. 
15. Esikuvasi? 
Ihmiset, jotka uskaltavat elää omannäköistä elämää.
 16. Mitä haluaisit oppia vuonna 2020? 

Menemään ajoissa nukkumaan ja nukkumaan paremmin. 
17. Kuinka monta lasta haluaisit? 
Meillä on neljä lasta. Tämä tuntuu hyvältä määrältä. 
18. Mitä piirrettä inhoat ihmisissä? 
Epäaitoutta. Toisten hyväksikäyttämistä.
 19. Kallein ostoksesi? 
Nykyinen koti.


20. Epäsuosittu mielipiteesi? 
Minulla ei ole kovin vahvoja mielipiteitä. Blogiakin kirjoitan osittain siksi, että oppisin sanomaan mielipiteeni. 
 21. Mitä ihailet toisissa ihmisissä? 
Persoonallisuutta ja itsevarmuutta.
22. Mikä inspiroi juuri nyt?
 Ilana Aallon Paikka kaikelle-kirja. Minulla on nyt menossa kaikenlaisia siivous ja tavaroiden järjestely-projekteja.
23. Suurin paheesi? 
Pitkät, kuumat suihkut.
 24. Mitä odotat? 
Mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 
25. Unelmien työpaikka? 
Sitä olen yrittänyt miettiä tämän kevään aikana. Kesällä lopetan nykyisen työni ja jotain uutta pitäisi keksiä.
26. Tärkeät ominaisuudet toisissa ihmisissä? 
Luotettavuus ja aitous.
27. Biisi, jota kuuntelet tällä hetkellä?
 Kuuntelen vähän musiikkia. Yleensä kuuntelen musiikkia radiosta ajaessani autoa. Tänä keväänä en ole juurikaan autolla ajanut, joten musiikin kuuntelu on jäänyt. Lenkeilläkään en ole kaivannut musiikkia kuulokkeista. Luonnon äänet eli lähinnä lintujen laulu on riittänyt. Uusin löytöni on Astrid Swan. Kuuntelin hänen kirjansa Viimeinen kirja ja toki piti tutustua myös Astridin musiikkiin. 
28. Uskotko kohtaloon? 
Tähän kysymykseen mietin vastausta pitkään keksimättä hauskaa, hyvää tai nasevaa vastausta. Asiasta voisi kirjoittaa esseen. Vielä en edes tietäisi, mihin päätelmään tulisin esseen lopussa.  
 29. Mitä haluat saavuttaa seuraavan viiden vuoden aikana? 
Viimeiset 14 vuotta olen elänyt perheelle. Olen tyytyväinen tekemiini valintoihin. Nyt olisi aika miettiä omia työkuvioita. Perhettä tietenkään unohtamatta. Haluan löytää kiinnostavan työpaikan sekä saada aikaa omille harrastuksille. 
30. Oletko koskaan menettänyt ystävää?
 Ystäväni ja kaverini ovat vaihtuneet muuttojen ja elämäntilanteiden vaihtumisten myötä. Olen huono pitämään yhteyttä ihmisiin.




Tämän haasteen saa halutessaan napata mukaan. Minut ja muut Päijät-median bloggaajat haastoi Elsalinnean. Minä puolestani haastan tähän Kaksplus-blogiverkoston bloggaajat!


Olisi hauska, jos sinä vastaisit kommenttiboksissa vaikka yhteen haasteen kysymykseen! 


Kuvat: Elsalinnean
Paita: Marimekko
Neuletakki: Vila
Farkut: Lidl


Mukavaa helatorstaita!





14 kommenttia

  1. Tavallaan kivoja nämä blogihaasteet, mutta toisaalta kovin usein ne ovat tyyliin 29 tai 30 tai 33 tai 10 x 3 muotoisina mielestäni ihan liian pitkiä. Lyhyemmät listat vaatisivat enemmän paneutumista kysymyksiin/aiheisiin ja toisaalta antaisivat myös enemmän lukijalle, mielestäni :-) Mutta toki saa olla eri mieltäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähemmillä kysymyksillä olisi tullut pohdittua enemmän ja ainakin kirjoitettua paljon pidemmät vastaukset. Nyt pohdinta jäi oman pään sisälle, kun yritin pitää vastaukset lyhyinä, ettei postauksesta tulisi ylipitkää. Nämä haasteet ovat hyviä ainakin silloin, kun bloggaajalla on kirjoitusjumi eikä hän saa julkaistua mitään.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Uskonko kohtaloon? Todellakin uskon! Ei voinut olla muuta kuin kohtalon oikku tuon mieheni tapaaminen. Poika Marokosta Helsingissä ja minä espoolainen Helsingissä samaan aikaan, samassa kahvilassa ja viereisissä pöydissä :)
    Ihana vastaukset ja tsemppiä uuden työn etsimiseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin ihana tarina! <3
      Kiitos tsempeistä!
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Ihanaa oppia tuntemaan toinen bloggaaja vähän syvemmin :) Ihanaa tutustua sinuun.

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus susta ja paljon oppi uutta. Wow olet upean pitkä nainen. <3 Kunpa sitä tosiaan oppisi enemmän itsevarmuutta ja rohkeutta, toki ikä auttaa tai ehkä se vie hötkyämisen ja tuo rauhaa.

    Täällä blogissa muuten näyttää fantastiselle. <3 Ihanaa viikonloppua Minna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ikä ja elämänkokemus on onneksi tuonut lisää itsevarmuutta.
      Rentoa sunnuntaita!

      Poista
  5. Pitääkin katsoa jos nappaisin tämän itselleni joskus vastailtavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava olisi lukea vastauksesi tähän haasteeseen. :)

      Poista
  6. Ihana postaus ja vaikka minäkin olen pitkä niin sinä olet vielä pitempi.

    Uskonko kohtaloon? kyllä uskon, että kaikella tapahtumalla on takoituksenan niin tällä koronallakin.

    Tämä oli niin kiva, että taidan napata tämän myös itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava olisi lukea sinun vastauksesi tähän haasteeseen. :)

      Poista
  7. Olipa kiva postaus ja tässä oppii bloggaajasta uutta samalla. En tiennyt että oot noin pitkä!

    Uskonko kohtaloon? Uskon, en usko että olisin tavannut miestäni uudelleen teinivuosien jälkeen ilman pientä kohtalon lisämaustetta.

    Taidanpa napata tämän itsellenikin, sen verran kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli kuin lapsuuden ystäväkirjaan vastaamista. Tykkäsin niistä paljon. Mukava olisi lukea sinunkin vastauksesi.

      Poista