maanantai 27. tammikuuta 2020

Viikko 4 - Arkea ja autoilua

Lunta saatiin vai  ohut kerros hetkeksi, mutta taivaalta ollaan saatu ihastella värikkäitä auringonnousuja. Viime viikolla kuopus piti maanantaina vapaapäivän ja hän lähti minun ja hoitolasten kanssa torille luistelemaan. Torilla on Lahti Energian kaupungille lahjoittama tekojää. Onneksi on, muuten ei tänä talvena olisi vielä luistelemaan päästy.




Viikon kirja


Olemme kuunnelleet hoitolasten kanssa Tove Janssonin Taikatalvea ennen päiväunia. Alkuun ajattelin, ettei kirja kiinnostaisi minua juurikaan. Kirjan tapahtumatkin tiesin ennalta. Kirja yllätti ja minäkin tempauduin mukaan. Kirjan kerronta oli kaunista ja siinä on tarkkoja havaintoja. 




Leivontapäivä


Hoitolasten kanssa leivoimme sämpylöitä. Muistelin itse, miten mummo on minua opettanut lapsena letittämään neljällä. Nyt minä koitin neuvoa hoitolapsia. Myös spiraaleita ja solmusämpylöitä leivottiin.





Tällä viikolla mietin sitä, miten paljon vietän aikaa hoitolasten kanssa verrattuna siihen miten vähän olen omien lasten kanssa. Omat lapset ovat jo vähän isompia, joten he puuhailevat kotona usein omia juttujaan ja toki heillä on paljon treenejä. Viime viikonloppuna toiseksi vanhin oli perjantaista sunnuntaihin Vantaalla koristurnauksessa ja tyttö oli lauantaista sunnuntaihin futisleirillä. Minä kävin Vantaalla perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Aika paljon autossa istumista ja ajamista. Sunnuntaina meidän 6-vuotias ehdotti minulle kävelyretkeä  Myllysaareen. Onneksi! Teki hyvää kävellä ja pysähtyä kauniiden maisemien 





Viikon kilometrit

731 km autolla
8 km kävellen 

Tällä viikolla lupaan autoilla vähemmän ja kävellä paljon enemmän! 



Iloa uuteen viikkoon!

12 kommenttia

  1. Mun pitäisi niin leipoa mutta en vaan millään ehdi siirtymään keittiöön, niin paljon muuta puuhaa kun on vapaapäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään vapaapäivinä leivo, vaan töissä lasten kanssa.

      Poista
  2. Viikot kuluvat kyllä melkoista vauhtia, kohta ollaan jo helmikuussa menossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä viikolla alkaa helmikuu! En meinannut uskoa, piti tarkistaa kalenterista!

      Poista
  3. Herkun näköinen sämpylä. Minulla tämä viikko alkoikin sairastamalla, toivottavasti saisin vähän puhtia takaisin loppuviikkoon.
    Ihanaa tätä viikkoa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitava 6-vuotias leipuri! Meillä nuorin on kuumeessa ja minullakin kurkku kipeä.

      Toivottavaa sinä voit jo paremmin! <3

      Poista
  4. Kivanoloinen viikko sinulla on ollut! Ensi viikolla minulla on vähän lomaa, joten taidan leipoa kanssa jotain :)

    VastaaPoista
  5. Toven kirjat osaavat tempaista mukaansa 😊

    VastaaPoista
  6. Itsekin autoilen aika paljon, kun ajan joka päivä melkein 100km töihin. Kerran lämmitys autosta lopetti toimimasta. Siinä oli kiva istua kylmässä autossa. Kauniin näköinen auringonnousu. https://www.planar.fi/440856803

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse teen töitä kotona, joten autoa en töiden takia tarvitse. Lasten harrastusten takia kaksi autoa on tällä hetkellä suuri helpotus.

      Poista