Aktiivisesti somea käyttävät eivät ole voineet välttyä kuulemasta CGM:sta eli Curly Girl-metodista. Minäkin olen törmännyt aiheeseen useamman kerran. Kiharapilviä tavoittelevat tuntuvat usein olevan pitkähiuksisia. Päätin silti kokeilla metodia. Minulla on lyhyet, ohuet, helposti rasvoittuvat ja hieman taipuisat hiukset.
Alkuun minun piti selvittää, mistä oikein on kysymys. Liityin Facebookin Curly Girl Suomi-ryhmään. Ryhmästä löytyy paljon tietoa. Tällä hetkellä ryhmään kuuluu yli 50 000 jäsentä. Minä en ainakaan heti ymmärtänyt, että mitä kaikkia tuotteita tarvitaan ja missä järjestyksessä niitä on tarkoitus päähän laittaa. CG-metodi tuntui salatieteeltä ja ovathan monet sitä kutsuneet jopa uskonnoksi.
Viikko sitten ajoin Tokmannille ja kiertelin 20 minuuttia hiustenhoito-osastoa etsien metodin mukaisia tuotteita. Olisin voinut kierrellä pidempäänkin, mutta kauppa meni kiinni. Tuotteiden löytämisessä minua auttoi Curly Girl-Facebook-ryhmän albumit. Albumeista löytyy kuvat tuotteista, jotka sopivat metodiin. Minä en jaksa lukea pitkiä INCL-listoja ja etsiä oikeita tuotteita. Tuotemerkeillä kun saattaa olla vain yksi tietty shampoo tai hoitoaine, joka sopivat metodiin. Minä olen huono lukemaan ohjeita, mutta kuvia katson sujuvasti. Kaikkea en ensimmäisellä ostosreissulla löytänyt, mutta shampoon ja hoitoaineita onneksi löysin ja pääsin heti kotona kokeilemaan metodia. Joissain kaupoissa on kuulemma jo oma hylly CG-metodin tuotteille. Metodiin sopivia tuotteita löytyy myös luonnonkosmetiikasta ja kampaamotuotteista. Minä lähdin kokeilemaan metodia markettituotteilla.
Ensimmäiseksi hiukset pestään shampoolla tai pesuaineella, jossa on korkea sulfaattipitoisuus, mutta ei silikonia. Tämä
Final wash poistaa hiuksista niihin kertyneen silikonin ja muotoilutuotteet. Pesu tehdään vain kerran, silloin kun aloittaa metodin käytön. Myös silloin, kun erehtyy käyttämään vääriä hiustenhoitotuotteita tehdään final wash. Pesun jälkeen hiuksiin olisi pitänyt laittaa hiusnaamio. Minulla ei ollut hiusnaamiota vielä tässä vaiheessa. Niinpä siirryin suoraan seuraavaan vaiheeseen.
Jatkossa hiuksia pestään hoitoaineella eli tehdään
Co-wash eli Condition wash. Hiuksia pestään hoitoaineella päänahkaa hieroen viiden minuutin ajan. Myös sulfaatiton shampoo kävisi, mutta monet tuntuvat käyttävän pelkkää hoitoainetta. Niin myös minä. On ollut yllättävää, miten hiukset ovat puhdistuneet pelkällä hoitoaineella pestessä. Ennen tämän metodin kokeilemista minä en käyttänyt koskaan hoitoainetta. Hiustenhoitorutiinini oli joka toinen päivä shampoo ja joka toinen päivä kuivashampoo.
Hoitoainepesun jälkeen on vuorossa
Hoitoaine. Hiuksiin laitetaan hoitoainetta, joka voi olla sama kuin co-washissa. Halutessaan voi käyttää myös kosteuttavampaa hoitoainetta tai hiusmaskia. Hoitoaineen annetaan vaikuttaa muutama minuutti. Hoitoainetta laittaessa hiuksia voi haroa sormilla tai harvahampaisella kammalla. Minä en ole kampaa lyhyisiin hiuksiini tarvinnut.
Pesun jälkeen märkiin hiuksiin puristellaan
hiuksiin jätettävä hoitoaine. Hoitoaine puristellaan latvoista ylöspäin ja mielellään pää alaspäin.
Hoitoaineen jälkeen vuorossa olisi
muotoilu. Hiuksiin puristellaan runsaasti geeliä. Geelin on tarkoitus pitää pörröisyys poissa. Minä olen kokeillut geelin käyttöä kerran. Seuraavana päivänä "kiharani" oikenivat ennätysnopeasti. Pelkään myös geelin saavan hiukseni näyttämään rasvaisilta. Niinpä olen toistaiseksi vain skipannut tämän vaiheen.
CG-metodissa hiuksia ei saa kuivata pyyhkeeseen vaan ne
plopataan eli kuivataan T-paitaan. T-paita asetellaan sängylle ja hiukset asetellaan pää alaspäin paidalle. Tosin minun lyhyissä hiuksissani ei paljon asettelemista ole. Lopuksi T-paita sidotaan päähän. Olen pitänyt paitaa päässäni noin puoli tuntia. Sitten hiukset ovatkin jo melko lailla kuivat. Ryhmän keskustelut monen tuntien kuivaamisesta eivät koske minua. Enkä todellakaan tarvitse hiustenkuivaajaa, jossa on diffuuseri. En edes tiedä mikä se diffuuseri on, mutta sitä saisi tässä metodissa käyttää.
Alla olevassa kuvat hiukset ovat vielä märät ploppauksen jäljiltä. Menin nukkumaan, kun hiukset olivat vielä vähän kuivuneet. Yöksi hiukset pitäisi kiinnittää ananakselle, jotta kiharat eivät suoristu. Tavallista puuvillaista tyynyliinaa parempi vaihtoehto olisi silkkinen tyynyliina. Eipä ollut ananasta eikä silkkistä tyynyliinaa.
Näytinkin sitten seuraavana päivänä tältä (alla oleva kuva). Kiharoita voi freesata puristelemalla vedellä tai hoitoaineen ja veden yhdistelmällä.
Joskus saatan näyttää aamulla myös tältä.
Tai tältä. Koskaan ei tiedä minkä näköisenä herää!
Ehkä huomasitkin, että en vielä täysin ole tämän metodin kaikista saloista selvillä. Pellavansiemeniä on kaapissa, mutta geeliä en niistä ole vielä keitellyt. Muutenkin olen ottanut aika rennosti ja vähän sinnepäin. Oleellista on, että hiuksia ei saa kammata kuivana eikä niitä saa kuivata froteepyyhkeeseen tai käyttää hiustenkuivaajaa paitsi se diffuuseri-juttu. Suoristusrauta on myös ehdottomasti kielletty.
Ryhmästä luin, että päänahalta ja hiuksilta voi mennä jopa 10 kuukautta tottua uusiin hiustenhoitorutiineihin. Saa nähdä, miten kauan itse jaksan tätä metodia yrittää toteuttaa.
Oletko kokeillut Curly girl-metodia?
Voisitko kokeilla?
Käy lukemassa:
Kokemukseni kokeiltuani kaksi kuukautta Curly Girl-metodia.