perjantai 8. maaliskuuta 2019

Junibacken - kannattiko siitä haaveilla monta vuotta?



Olen haaveillut jo useamman vuoden käynnistä Junibackenissa. Jo lapsena rakastin Astrid Lingrenin kirjoja. Nyt aikuisena olen lukenut Lingrenin kirjoja ääneen omille lapsilleni. Talvilomalla toteutui vihdoin haaveeni Junibackenissa käynnistä. Tukholman risteily oli jo vaarassa jäädä minulta väliin, koska sairastuin juuri ennen loman alkua. Terveydyin onneksi sen verran, että pääsimme risteilylle miehen ja tyttöjen kanssa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun reissasimme tällä kokoonpanolla. Esikoinen oli meidän matkan ajan Vierumäellä. Hän oli yhden yön kumminsa perheen luona ja toisen yön salibandy-leirillä. Toinen poikamme oli isovanhempien luona Espanjassa.

Vaikka olemme matkustelleet perheen kanssa aika paljon, niin monet perinteiset lapsiperhekohteet ovat meiltä kokematta. Emme ole esimerkiksi käyneet Naantalin Muumimaailmassa, Puuhamaassa tai Linnanmäellä. Minua kauhistuttaa ajatus paikoista, jotka ovat täynnä lapsiperheitä. Hieman jännitti lähteä talvilomalla risteilemään ja Junibackeniin. Meluisat ja täydet leikkipaikat ja kiljuvat lapset eivät vastaa käsitystäni unelmalomasta.

Matkustimme junalla Helsinkiin ja raitiovaunulla rautatieasemalta satamaan. 5-vuotias kuopus oli sekä junassa että ratikassa ensimmäistä kertaa elämässään. Normaalisti olisimme kävelleet rautatieasemalta satamaan, mutta minun flunssani takia valitsimme ratikan. Matkustimme Silja Serenadella ja tyttöjen riemuksi meillä oli Promenade-hytti. Ikkunalaudalla leikittiin mukana olleilla Barbieilla ja katseltiin ihmisiä Promenadella. Flunssani sai meidät myös valitsemaan helpoimman tavan matkustaa Tukholmassa satamasta Junibackeniin. Ostimme laivan infosta liput Siljan bussiin, joka vei meidät Junibackenin pysäkille. Junibackenin läheltä löytyy myös Wasa-laiva ja Nordiska Museet.


Junibacken on Astrid Lingrenin teoksiin perustuva satumaailma ja se sijaitsee Djurgårdenin saarella. Junibacken on avattu vuonna 1996. Astrid Lingren on ollut mukana Junibackenin suunnittelussa. Junibackenissa on muidenkin kirjailijoiden saduista tuttuja asioita. Siellä oli muun muassa LasseMaija etsivätoimistosta kahvila ja kultasepänliike, Viirun ja Pesosen maatila sekä Mikko Mallikkaan kotitalo. Tytöt viihtyivät pitkään Satuhuoneessa, johon oli rakennettu näitä eri saduista tuttuja rakennuksia. Rakennuksiin pääsi kurkistamaan sisälle ja leikkimään. Myös minä ja mies viihdyimme kierrellessä ja katsellessa kohteita. Niin kaunista ja satumaista, ei ollenkaan muovista. Ihan kuin saduissa!

Meidän kaikkien mielestä parasta Junibackenissa oli satujuna. Siinä istuimme vaunuun, joka kierrätti meidät läpi Astrid Lingrenin satujen. Matkan aikana kävimme muun muassa Kissankulmassa, Ronja Ryövärin tyttären metsässä, Kattokassisen huoneessa ja Veljeni Leijonamieli kirjan tapahtumapaikoilla. Junaan sai selostuksen monella eri kielellä, myös suomeksi. Satujunassa kuultava tarina jäi Astrid Lingrenin viimeiseksi tekstiksi. Jos kuuntelee tarinan ruotsiksi kuulee sen Astrid Lingrenin itsensä lukemana.Tytöt olisivat halunneet junaan uudestaan, mutta pääsylippu oikeuttaa vain yhteen junamatkaan. Satujunassa ei saanut ottaa valokuvia. Olikin hyvä vain keskittyä nauttimaan kokemuksesta.










Satujunan jälkeen tutustuimme Huvikumpuun ja katsoimme näytelmän Peppi muuttaa Huvikumpuun. Haukoimme henkeä, miten taitavia lapsinäyttelijät olivat. Esitys sopi myös meidän ruotsia osaamattomille tytöille.






Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen myös söimme Junibackenissa. Kahvia-ravintola oli ihanan värikkäästi sisustettu. Tarjolla oli kotiruokaa ja herkkuja. Minä söin kanasalaatin, lapset lettuja ja banaania, mies Tortillaa. Junibackenista löytyy myös Ruotsin suurin lastenkirjakauppa.






Mitä nyt kun haave Junibackenista on toteutunut? Viime viikolla kuulin Astrid Lingrenin Vimmerbystä. Astrid Lingrenin on sieltä kotoisin ja sinne on rakennettu kuulemma aivan ihana satumaailma!
Nyt haaveilen siis Vimmerbystä.

Ja Junibacken oli aivan ihana! Kannatti ehdottomasti käydä!


Junibackenin tarina ja linkki Junibackenin nettisivuille.


Oletko käynyt Junibackenissa tai Vimmerbyssa?



Ps. Viron matkaajille tiedoksi, että Haapsalusta löytyy Ilonin Ihmemaa. Iloni Wikland on kuvittaja, joka on kuvittanut monia Astrid Lingrenin kirjoja ja hänen syntymäkaupunkiinsa on tehty koko perheen museo. Kauniista ja satumaisesta kolmikerroksisesta talosta löytyy taidegalleria, elokuva- ja näyttelysali sekä leikkihuone. Toukokuusta elokuuhun auki olevalta pihalta löytyy  käsityöpaja, jossa voi askarrella ja Matiaksen maja, jossa voi kokeilla puusepäntöitä. Pihalla oli erilaisia leikkipaikkoja ja esimerkiksi tarkkuusheittopiste. Me kävimme Haapsalussa koko perheen kanssa viime kesänä.

19 kommenttia

  1. En ole käynyt, mutta kiinnostaa kyllä!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ihan näin aikuisen korvaan mielenkiintoiselle paikalle. Voisi olla vierailun arvoinen kohde

    VastaaPoista
  3. Meidän ei ikinä tullut käytyä Junibackennissa, vaikka moni sitä meille suositteli. Oikeastaan harmittaa vähän. Nuorin varmaan vielä lähtisi, mutta en tiedä, että kiinnostaisiko kohta 12-vuotiasta enää Junibacken. Ehkäpä menen joskun itsekseni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että meidän kohta 12-vuotias ja 13-vuotias olisivat myös tykänneet. Junibackenissa olisivat bongailleet tuttuja hahmoja kirjoista, joita olemme lukeneet ja joita he ovat itsekin kukeneet. Harmi, etteivät päässeet mukaan. Tosin olivathan he tyytyväisiä omiin menoihinsa.

      Poista
  4. Tuolla pitää ehdottomasti päästä käymään kunhan neiti vielä hieman tuosta kasvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitä ennen luette kaikkia ihania lastenkirjoja! <3

      Poista
  5. Meidän Junibackenin vierailusta on niin monta vuotta, etten edes muista, koska se oli.;D Juna jäi todella kivana muistona mieleen! Tykättiin! Mieleen on jäänyt toinenkin juttu...Joku pikkunen pissasi jossain liukumäen tms. portaissa, siis niin, että pissat valui pitkin portaita. Oli meidän pojista toinen siinä menossa perässä, mutta muistaakseni ehdittiin hätiin ennen kuin mitään sen kummempaa sitten tapahtui.:)) Tukholma on kiva matkakohde lasten kanssa! Yhdellä reissulla käytiin Wasa-laivalla, toisella Skansenilla, kolmannella kerralla lähdimme laivayhtiön kiertoajelulle, joskus on tyydytty viettämään päivä jopa laivalla.:D Vaihtoehtoja siis riittää tulevillekin reissuille.

    Hyvää naistenpäiväniltaa ja kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meidän reissulla vältyttiin pissavahingoilta. Sekä omilta että muiden. Joku oli oksentanut aamiaisbuffaan ja kuopus oksensi junassa matkapahoinvoinnin vuoksi, mutta onneksi siististi ehjään muovipussiin.
      Tukholma on kyllä kiva kaupunki. Skansenilla ja Wasa-laivalla olen joskus käynyt.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Kannatti haaveilla ja toteuttaa haave. Rakastan Astridin satuja ja uskon, että pikkutyttö minussa olisi tuolla herännyt eloon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunisti toteutettu, joten varmasti olisit tykännyt. Lasten kanssa tuolla käydessä pääsi nauttimaan lasten innostuksesta ja riemusta.

      Poista
  7. Me ollaan käyty 2 kertaa junibackenissa ja olen ollut aivan haltioissani. Niin kauniisti rakennettuja satumaailmoja. Tytöt myös tykkäsi tosi paljon ja Elsa haluaisi sinne vielä kerran. Muutama vuosi on käynnistä, mutta elävästi on hänelle jäänyt mieleen mm. satujuna, jossa pelotti jättihiiri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, ettei meidän tytötkään vastustaisi uutta Junibacken-reissua. Se hiiri/rotta oli kamala!

      Poista
  8. Upeaa, että teidän haave toteutui ja oli vielä elämyksellinen. En ole itse käynyt mutta haluaisin mennä. Kaipa sinne aikuisetkin voivat mennä :) Olen myös suuri Astrid Lindgren ja Peppi Pitkätossu fani joten täytyyhän minunkin päästä tämä kokemaan. Sisälläni asuu aina Peppi ja pieni tyttö joten tuonne haluan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli onnistunut reissu. Ja tottakai aikuisetkin voivat Junibackeniin mennä. :)

      Poista
  9. Vimmerbystä itselläni on ainakin vain hyviä muistoja! Tosin siitä on jo vähintään 15 vuotta, kun siellä olin lapsena, mutta kiva paikka se oli. Paljon katsottavaa ja nähtävää.

    VastaaPoista
  10. Kirjailijan nimi kirjoitetaan Lindgren. Anteeksi nillitys, mutta häiritsi muuten niin kivassa tekstissä.

    VastaaPoista