maanantai 21. tammikuuta 2019

Tammikuun kolmas viikko

Viime viikolla saimme nauttia lumesta ja pakkasesta eli ihan oikeasta talvesta. Hoitolasten kanssa pääsimme joka päivä tekemään lumitöitä. Minulla oli innokkaita ja ahkeria apureita. Laskimme mäkeä, kahlasimme lumihangessa lumisessa metsässä ja veimme pehmolelutkin ulkoilemaan monena päivänä. Miten paljon iloa tuleekaan siitä, että saa ottaa pehmolelun pakkasella ulos mukaan. Pari vuotta sitten keksin tämän pehmolelut ulos pakkasella idean ja sen jälkeen pehmolelut ovat päässeet muutaman kerran talvessa ulkoilemaan.

Minä kuuntelin loppuun Michelle Obaman kirjan Minun tarinani. Kuuntelin kirjaa usein autossa kuljettaessani poikaa koristreeneihin. Jos en kuunnellut, niin poika pyysi minua laittamaan Obaman. Meillä oli myös hyviä keskusteluita, joiden aiheet tulivat kirjasta. Aika mahtavaa! Taas yksi syy, miksi maksaa äänikirjojen kuuntelusta.

Perjantaina siskoni järjesti miehelleen yllätyssynttärit. Aloitimme illan pakohuonepelillä. Pääsimme pakenemaan autiotalosta. Tämä oli kolmas kertani pakohuoneessa ja ensimmäinen kerta, kun pääsin ulos. Onnistuneen pelin jälkeen kävimme syömässä jokin aika sitten avatussa ravintolassa nimeltä Coppa. Kuvassa on Coppan burgeri kasvisversiona, jossa pihvi on korvattu portobellosienellä. Nam!



Lauantai meni pojan koristurnauksen merkeissä. Toinen poika oli Imatralla säbäturnauksessa. Sunnuntaina oli vuorossa oma hetkeni. Lukupiiri kokoontui meillä. Tarjolla oli herkkuja ja keskustelua. Olimme lukeneet tai melkein lukeneet Ilkka Luukkosen kirjan Kongolainen kampa. Minulla on kirja vielä hieman kesken. Olen lukenut kirjaa E-kirjana puhelimelta ja huono lukuasento on aiheuttanut päänsärkyä niskojen jumittumisen vuoksi. Meidän lukupiirissä on aina mahtavia herkkuja. Tällä kertaa Oreo juustokakkua (kuvassa), juustoja, keksejä, viikunahilloa, suklaata, manteleita ja fetatomaattipiirakkaa.



Mukavaa uutta viikkoa!

10 kommenttia

  1. Tuo Michelle Obaman elämänkerta on kyllä loistava teos! :)

    VastaaPoista
  2. Minua myös kiinnostaa tuo Obaman elämäkerta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Kaikki tuntuvat kehuvan kirjaa. En ole juuri kritiikkiin törmännyt.

      Poista
  3. Luin Meksikon-lomalla Obaman ja oli kyllä vaikuttava. Kivalta kuulosti nuo yllätyssynttärit, itse en ole pakohuoneisiin vielä koskaan päässytkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tykännyt pakohuone-peleistä, vaikka luulin ettei olisi ollenkaan mun juttu.

      Poista
  4. En ole Michellen kirjaa lukenut, mutta pelkkää hyvää olen siitä kuullut. Minä olen käynyt 3 kertaa pakohuoneessa ja päässyt kerran ulos. Viimeksi oli niin vaikea ratkaista mysteeri, että kukaan ei vielä ollut onnistunut pääsemään huoneesta ulos!
    Ihanaa viikkoa sinulle Minna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole kritiikkiin törmännyt Obaman kirjaa koskien. Missä on ollut niin vaikea mysteeri?

      Poista
  5. Obaman kirja on lukulistalla - vielä en ole ehtinyt tarttua siihen. Tuo on muuten ihan totta, että jos huonossa asennossa lukee niin sen kyllä huomaa ja melko pian. Pakohuoneissa en ole vielä käynyt koskaan mutta mieli tekisi. Kiva viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen sekä Obaman kirjaa että pakohuonetta.

      Poista