tiistai 21. marraskuuta 2017

Kippis syntymäpäivälle ja opintojen etenemiselle!

Viikonloppuna juhlittiin ystäväni syntymäpäivää ja hänen opintojensa etenemistä maisterivaiheeseen. Lahjaksi annoin neulomani Olga-sukat sekä kuohuviinipullon, jonka värit yritin valita sukkiin sopiviksi3.


Juhlissa oli kuohuviiniä ja muita virvokkeita, hyvää syömistä ja hyviä keskusteluja. Paikalla oli päivänsankarin ystäviä, joihin hän on tutustunut eri elämänvaiheissa. Oli lapsuudenystävää, entistä työkaveria, äitikavereita ja koirakavereita. Ei kuitenkaan koiria vaan niiden omistajia. Ennen juhlia vieraita oli pyydetty kertomaan siitä, missä olivat tavanneet päivänsankarin ensimmäisen kerran ja mitkä asiat yhdistävät. Oli hauskaa ja mielenkiintoista lukea näitä pieniä tarinoita jo ennen juhlia tapahtuman facebook-sivuilta.

Ihan perinteiset nämä juhlat eivät olleet, sillä juhlissa oli pukukoodi. Ja se pukukoodi oli hääpuku, vanhojentanssipuku tai joku muu harvoin käytetty asu. Minä olin saanut vanhojentanssipukuni viime kesänä lapsuudenkotoa, joten se oli tallessa ja mahtui päälle. Hääpuku olisi ollut liian tiukka. Niinpä juhlin illan vanhojentanssipuvussa. Iltaa ei jatkettu baareihin, joten kahden aikaan hipsin helmoja kannatellen juhlista omaan kotiin nukkumaan.



"Vanhojentanssimekko on täysin aliarvostettu ja alihyödynnetty juhlapuku."
-Erään juhlijan kommentti instagramista-

26 kommenttia

  1. Ihanan lahjan annoit. Pukukoodi oli hauska. Hyvin keksitty.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Niinpä! Kerrankin minulla oli jotain muuta päällä kuin mustat housut ja vaalea paita.

      Poista
  3. Vaude! Tuollaiset juhlat haluan minäkin! Kauniit sukat ja hauska idea etsiä viini sukkien värin mukaan 💖..

    VastaaPoista
  4. Hauska pukukoodi! Mitähän sitä itse laittaisi päälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en tiedä, mitä olisin pukenut, jos vanhojentanssimekkoa ei olisi ollut. Ehkä hääpuvun yläosan. Alaosa ei oikein mahdu päälle..

      Poista
  5. Olipa ihanan kuuloiset juhlat! Ehdottomasti harvoin käytetyt puvut päälle juhliin! Mäkin tahtoisin :) Ois monta mekkoa, joita en ole käyttänyt pitkiin aikoihin (enkä tiedä mahdunko niihin enää :D )

    VastaaPoista
  6. Wau! Mahduit vanhojentanssipukuun! Minulla se oli vuokralla ja hääpuvun myin heti eteenpäin, ehkä ihan hyvä niin, ettei tarvitsekaan kokeilla mahtuisiko. :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun puku oli alunperin lainassa ja sitten päädyttiinkin ostamaan se 50 markalla.

      Poista
  7. Ihan huikea idea! Haluan tuollaisiin juhliin :)

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva idea kerätä ylös noita ensimmäisiä kohtaamisia.
    Mukavaa tiistai-iltaa Minna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä kohtaamisista riitti juttua juhlissakin. Oli kiva, koska kaikki eivät tunteneet toisiaan.
      Mukavaa tiistaita ja loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  9. Ihana teema! ihan huippu! Pitääpä muistaa tuo tulevaisuuden varalta. Itse mietin ensi vuoden synttärille teemaa, "tule sellaisena kun olet" eli niilä vaatteila juhliin mitä sattuu olemaan päällä kun kutsun lukee.. ;)

    VastaaPoista
  10. Hauskat juhlat ja ihana idea tuo puku, itsekin harmittelen kun ei hääpukua pääse enää käyttämään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua lähinnä harmittaa, etten enää oikein hääpukuun mahdu. Ei sillä, että sitä käyttäisin. :P

      Poista
  11. Aivan loistava pukukoodi! Pitää varmaan laittaa häihin pukukoodiksi sama ;)

    VastaaPoista