torstai 3. elokuuta 2017

#viikonräpsy 30/52

Viime viikko oli viimeinen lomaviikkoni. Mieskin oli vain kolme päivää töissä. Alkuviikon olimme kotona ja lapsilla oli kavereita kylässä.

Keskiviikkona ajelimme Keski-Suomeen äitini ja hänen miehensä luokse. Mies ja pojat pääsivät Neste Ralleihin torstaina ja perjantaina. Minä ja tytöt vietettiin aikaa Äänekoskella.

Lauantaina ajoimme koko perhe Mikkeliin. Siellä juhlittiin miehen sukulaisten synttäreitä ja eläkkeellejäämistä heidän mökillään.


Tänä kesänä en ole päässyt suppaamaan ja muutenkin vesillä on tullut oltua normaalia vähemmän. Onneksi pääsin edes yksisarvisratsastukselle.

Ps. Kyllä lapsetkin pääsivät yksisarvista kokeilemaan. :)

#viikonräpsy on postaussarja, jossa julkaisen joka viikko yhden kännykkäkuvan viikon varrelta.

14 kommenttia

  1. Minulla on kyllä jäänyt vedessä lillumiset ja jopa kastautumiset ihan minimiin tänä vuonna. Eihän tuonne hyiseen veteen yhtään tee mieli, ainakaan tällaisen vilukissan... Ensi kesäksi vaadin kyllä revanssia ja kunnon helteitä!

    Ihana yksisarvinen ja hyväntuulinen kuva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös jääneet monet jokavuotiset veneilyt ja uinnit tänä kesänä tekemättä.
      Tuo yksisarvinen oli huippu. Kannatti mennä viileään veteen.

      Poista
  2. Eikä miten ihana tuo yksisarvinen! :) Kesässä parasta on mulle aina meri ja uiminen, yhtä hienoja uimakavereita mulla ei kyllä ole :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin oli laina-yksisarvinen. Minä tykkään myös uimisesta. Jäänyt tänä kesänä vain normaalia vähemmälle säiden vuoksi.

      Poista
  3. Ääää, ihana tuo yksisarvinen!! <3 Haluun kans, tuon kanssa vois uskaltautua veteen vaikka se onkin jääkylmää!

    VastaaPoista
  4. Onpas hauska tuo yksisarvinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava sillä oli lasten ja vähän vanhempien ratsastaa. :)

      Poista
  5. Nuo yksisarviset on ihania :) Minä en ole käynyt tänä kesänä uimassa kertaakaan :D Liian kylmää..

    http://lifewithhannamari.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen uinut Suomessa vain saunasta käsin.

      Poista
  6. Voi vitsi! Toi on kyllä hauska tuo yksisarvinen :D

    VastaaPoista
  7. Ihana kuva, mäkin tahdon oman yksisarvisen! :D

    VastaaPoista