tiistai 1. elokuuta 2017

Kollaasihaaste / heinäkuu

Minä ja lapset lomailimme koko heinäkuun. Miehellä oli vain viikko yhtäjaksoista lomaa ja loppukuusta vielä muutama päivä lomaa, että hän pääsi Neste Ralleihin poikien kanssa. Pari kertaa kävimme Keski-Suomessa ja Mikkelissä. Miehen lomaviikko vietettiin Pärnussa. Asuntomessuille pääsin miehen kanssa kahdestaan. Minä ja lapset kävimme trampolin parkissa hyppimässä. Lenkille ehdin heinäkuussa vain kaksi kertaa ja vesijuoksemaan kerran.

Vietimme yhdet synttärit ja eläkkeellejäämisjuhlat mökillä. Mansikkakakkua ja Britakakkua syötiin heinäkuun viimeisenä päivänä syntyneen kuopuksen neljännen syntymäpäivän kunniaksi.


Hei hei heinäkuu! Haikeaa, että olet jo ohi! Toisaalta odotan innolla, mitä elokuu tuo tullessaan. Meillä yksi innokas ei malta odottaa, milloin koulu alkaa. Kaksi kokeneempaa koululaista kyllä malttaa ja ainakin toisen mielestä kesäloma saisi olla pidempi.

Blogissa heinäkuussa 


Minun ja lasten ensimmainen lomaviikko.
Menomatka Pärnuun. Herätys klo 3.45.
Miten Pärnussa kannattaa liikkua.
Retki Latvian puolelle.
Grillailun ja herkuttelun jälkeen maistuu Tonnikala-kikhernesalaatti.
Netflix suosituksia sateisiin päiviin.


Osallistun tällä kännykkäkuvakollaasilla Pieni Lintu-blogin kollaasihaasteeseen. Lisää kännykkäkuvia meidän elämästä löytyy instagramista nimellä minnakil.

Aurinkoista elokuuta!

24 kommenttia

  1. Kollaasit on kivoja kyllä ilman haasteitakin :) Kivaa elokuuta sinne!

    VastaaPoista
  2. Teillä on ollut ihanan aktiivinen heinäkuu :)
    Asuntomessuille olisi tarkoitus itselläkin vielä suunnata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuntomessuilla oli kyllä mukava käydä! Suosittelen!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Monena kesänä siellä on tullut käytyäkin. :)

      Poista
  4. Oi ihana kollaasipostaus 😍 ihanan paljon ootte lasten kanssa tehneet kesäloma aikana! Meillä on nyt miehen viimeinen lomaviikko ja siihen onneksi mahtuu vielä parit aktiviteetit. Onnea kuopukselle 4v 😊🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsin touhukas loma oli. Mukavaa viimeistä lomaviikkoa! Kuopus kiittää onnitteluista!

      Poista
  5. Onpas teillä ollut aktiivinen heinäkuu :) Meillä asuntomessut jäi väliin, kun vauva on vielä niin pieni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei oltu käyty asuntomessuilla varmaan 15 vuoteen. Mukava oli käydä, mutta tuleehan niitä uusia messuja.

      Poista
  6. Mansikat on yksi kesän ihanista jutuista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään mansikoista. Nytkin on mansikkakakku tekeillä.

      Poista
  7. Ihanan hyväntuulinen ja kesätunnelmainen kokonaisuus! <3

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Onpas kiva idea koota nuo kuukauden postaukset vielä yhteen! ☺️

    Www.dailychic.fi

    VastaaPoista
  9. Ihania kesäkuvia! Hyvää elokuun alkua :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos heinäkuusta! Täytyykin tutustua vinkkeihisi Pärnuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Pärnu on kyllä mukava kaupunki!

      Poista